Yhdyskuntasuunnittelun seura pääsi vierailemaan Liisa Akimofin rakennuttamassa, vanhoja ja terveelliseksi koettuja rakennusteknisiä ratkaisuja hyödyntäneessä Huopalahden rautatieaseman uudiskohteessa.
Monien värikkäiden vaiheiden jälkeen hyväksyttiin neljäksi sadaksi vuodeksi kestämään rakennettu rivitalo käyttöön elokuun lopulla 2023.
Kaikki alkoi vuonna 2013. Senaatti-kiinteistöt laittoi myyntiin rantaradan varren perinteikkään Huopalahden rautatieaseman lähiympäristöineen. Liisa Akimofin tarjous voitti ja kaupat syntyivät. Vuonna 1921 rakennettu, Bruno Granholmin suunnittelema komea hirsirakenteinen asemarakennus oli ensin remontoitava. Kaupunki ryhtyi myös laatimaan uutta suojelevaa asemakaavaa. Aseman tienoo oli muutoinkin myllerryksen kourissa. Raide-Jokerin työmaa oli heti aidan takana.
Liisa Akimofin yllätykseksi tarjolla olisi ollut kaupungin taholta hulppeasti rakennusoikeutta uudiskohteille. Ei muuta kuin kiinteistöbisnestä tekemään! Liisalla oli kuitenkin muuta mielessä. Hän halusi kunnostaa ostamallaan rautatiekiinteistöllä sijaitsevaa vanhaa rakennuskantaa asemarakennuksen lisäksi. Sekä rakennuttaa maltillisen, muutaman asunnon suuruisen täysterveellisen ja satoja vuosia kestämään tarkoitetun uniikin rivitalokohteen.
Eipä Liisa arvannut, millainen seikkailu häntä odotti. Uudiskohteen rakentaminen on tyystin toista kuin vanhan korjaaminen. Sen saivat kokea myös kohteen arkkitehtisuunnitteluun kiinnitetty Livady Oy. Lähes kymmenen vuotta kestäneeseen projektiin mahtui käänteitä, jotka saivat rakentamisen saloihin perehtyneet YSS:n jäsenetkin haukkomaan henkeään. Sen mitä Liisan puhetulvan äärellä ennättivät.
Liisan lähtökohtana oli paitsi terveellinen sisäilmasto niin rakennuksen tavoitteellinen tekninen käyttöikä neljäksi sadaksi vuodeksi. Hiukan toista kuin vaikkapa uuden rakentamislain 50 ja 100 vuoden vastaavat. Kaikki lähtee perustuksista. Liisa järkeili, ettei betonia kannata käyttää, sen kestoiäksi kun lasketaan satakunta vuotta. Graniittia sen olla pitää. Kun kustannuksia kyseltiin, oli Liisan vastaus mitä järkeenkäyvin. Perustusten kustannus pitää suhteuttaa talon koko elinkaareen ja laskea kustannus siltä pohjalta. Rossipohja, jyrkkä harjakatto, leveät räystäät ja punamullattu puujulkisivu luovat graniittisen sokkelin kanssa mielikuvaa pikemminkin vanhasta suomalaisesta maalaistalosta kuin keskellä mitä urbaaneinta pääkaupungin sykettä olevasta modernista asuintalosta.
Entäs sitten sisusta. Liisa korostaa, että rakennus on puurakennus, vaikka väliseinät ovatkin harkkotiilestä ja vielä savirapattuja. Puu, puinen permanto ja mahtava puinen sisäporras dominoivat interiööriä. Eivät kipsilevyt eivätkä koteloiden alle piilotetut putket. Liisan logiikka sanoo, että parempi jättää vesijohdot näkyviin, jotta mahdolliset vuodot paljastuvat. Tähän logiikkaan kannustetaan itse asiassa myös virallisissa rakentamismääräyksissä. Ilmanvaihto on totta kai painovoimainen. Rakennus on kaksikerroksinen. Jyrkän harjakaton alle mahtuu tilava ullakko. Liisa kiistää jyrkästi ajatuksen, että ullakko voisi toimia lisärakentamisen varana. Korkea ullakko tarvitaan painovoimaisen ilmanvaihdon edellyttämille riittävän pituisille ja vedon turvaaville hormeille.
Ja sitten ne yllätykset. Eräs ja kaikki tarut ylittävä liittyi kattotiileihin. Liisa oli hankkinut tuhansia hyväkuntoisia käytettyjä kattotiiliä. Mutta missä CE-todistus? Mitenkäs on doppien kanssa (DoP = EU:n rakennustuoteasetukseen CPR kiinteästi kuuluva suoritustasoilmoitus, ”declaration of performance”, jolla osoitetaan tuotteen kelpoisuus aiottuun tarkoitukseen). Rakennusvalvonta, rakennustuoteasetukseen tukeutuen, oli vähintäänkin ymmällään (lievästi ilmaistuna). TUKES rakennustuoteasetuksen markkinavalvontaviranomaisena antoi jyrkän kielteisen kannan. Liisa oli jo luovuttamaisillaan ja tilaamassa viranomaisten kelvollisena pitämältä firmalta ihka uudet kattotiilet. Kunnes huomasi, ettei kyseisen firman doppi täyttänytkään oikean harmonisoidun standardin vaatimuksia. Tuotteita oli kuitenkin, ilmeisen virheellisesti, hyväksytty jo lukuisiin kohteisiin pääkaupunkiseudulla. Liisa apureineen teki oman lujuustestin ihan vain konkreettisesti kokeilemalla, kestävätkö kierrätystiilet niille astumista. No hyvin kestivät. Videon kun esitti viranomaistahoille niin ongelma oli ratkaistu. Ei tarvinnut lähteä tuhoamaan vanhoja tiiliä. Myös ympäristöministeriö uskalsi kesäkuussa 2022 tulkita EU:n rakennustuoteasetusta niin että kierrätystuotteiden käyttö ei ole enää lähtökohtaisesti CE-merkinnän vaativaa. Mutta toki pitää rakennustuotteiden olla lain mukaan aina kelvollisia niin että niistä rakennettava rakennus on turvallinen ja terveellinen.
Liisa Akimofin apuna oli uskollinen timpuriporukka Suomenlahden eteläpuolelta Virosta. Viroa itsekin täydellisesti puhuva Liisa ei herkeä olla kehumasta virolaisten omistautumista ja osaamista. Osaamista karttui myös Liisalla kaiken aikaa. Kiintoisa yksityiskohta liittyy aaltopuun käyttöön. Aaltopuu, Wave Layered Timber WLT, on innovaatio Pohjanmaalta ja tarkoittaa aaltoilevaksi höylättyä lankkua. Aallot mahdollistavat lankkujen yhteenliittämisen teräksisten kierretankojen kanssa vähän kuin helminauhaan. Tangot kiristävät lankut yhteen. Liimaa, nauloja tai ruuveja ei tarvita. Ratkaisu mahdollistaa rungon purkamisen osiin ja uudelleenkäytön. Liisa Akimofin tarkoituksena ei ole kuitenkaan purkaa elokuun viimeisenä päivänä 2023 käyttöön hyväksyttyä asuinrivitaloa, jota hän kutsuu asuinkasarmiksi. Rakennuksessa on neljä 88 neliömetrin suuruista asuntoa, jotka ovat kaikki vuokrattuna. Liisan tähtäin on sadoissa vuosissa. Ja miksi ei olisi. Löytyyhän Suomesta satoja vuosia kunnossa pysyneitä puukirkkoja. Huoltoa ja joskus korjauksiakin ne luonnollisesti ovat vaatineet.
Liisa Akimofin tarina uskaliaasta ja kuvia kumartelemattomasta projektista oli ainutlaatuista kuultavaa. Paikalle sohjoisen jäätävänä helmikuisena iltapäivänä saapuneet YSS:n vajaa kymmenen kiinnostunutta esittivät kuin yhdestä suusta toiveen saada projekti dokumentoituna kirjaksi. Liisa kertoi kirjahanketta jo aloitelleensa. Työnimenä on ”Täti rakentaa talon”. Yksi uusi biisi aiheen tiimoilta oli demona valmistunut YSS:n vierailua edeltävänä iltana.
Liisa Akimof esittelemässä kohdetta seuran jäsenille.
LAURI JÄÄSKELÄINEN