Yhdyskuntasuunnittelun Ruusut 2024

Yhdyskuntasuunnittelun seura jakaa vuosittain Ruusut-tunnustuksen esimerkillisestä työstä suomalaisen yhdyskuntasuunnittelun hyväksi. Vuoden 2024 Ruusut saa Keravan kaupunki Uuden ajan rakentamisen festivaalin (URF) järjestämisestä. Tunnustus julkistettiin Seuran tilaisuudessa Aalto yliopistolla tiistaina 10.12.

Keravan Kivisillan alueella piti alun perin järjestää perinteikkäät Osuuskunta Asuntomessujen asuntomessut kesällä 2024. Vaikean suhdannetilanteen vuoksi Keravan kaupunki joutui vetäytymään messuista. Sen sijaan Keravan kaupunki päätti järjestää samalla Kivisillan alueella pienimuotoisemman tapahtuman, jossa muutaman esiteltävän rakennuskohteen ohella painopiste oli kestävässä rakentamisessa, ekologisissa ratkaisuissa ja yleisesti kestävässä elämäntavassa. Tärkeä osa tapahtumaa muodostui monipuolisesta ammattilaisohjelmasta, jossa maan eturivin asiantuntijat esittivät ja keskustelivat kestävän rakentamisen ja kestävän elämänmuodon ratkaisuista ja vaihtoehdoista. Festivaalikävijöillä oli mahdollisuus osallistua erilaisiin työpajoihin, joissa tutustuttiin moniin vaihtoehtoisiin ja konkreettisiin tapoihin edistää luonnonmukaisempaa ja ekologisempaa arkea.

Vaikka tapahtuma oli lyhyt ja ajoittui samanaikaisiin Pariisin Olympialaisiin, keräsi festivaali runsaasti kävijöitä. Yli 55 prosenttia kävijäkyselyyn vastanneista kertoi saaneensa tapahtumasta ideoita ja inspiraatiota kestävän elämän valintoihin. Rakentamisen keskeinen rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä kaipaa myös jatkossa URF-festivaalin kaltaisia tapahtumia.

Tunnustusta vastaanottaessaan Keravan kaupungin vs. kaupunkisuunnittelujohtaja Tuomas Turpeinen painotti tapahtumaa kestävämpien elintapojen ja valintojen edistäjänä.

”Tämä tunnustus on hieno osoitus siitä, miten yhdyskuntasuunnittelulla ja rakentamisella on olennainen rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä ja kestävämmän elämäntavan edistämisessä. Uuden ajan rakentamisen festivaaleilla esiteltyjen kestävästi toteutettujen rakennuskohteiden sekä monipuolisten niin ammattilaisille kuin suurelle yleisöllekin suunnattujen puheenvuorojen ja työpajojen kautta saatoimme eri alojen ammattilaisia yhteen, sekä tutustutimme ja innostimme ihmisiä kestävämpiin elintapoihin ja valintoihin.”

Lisätietoja:
Matti Vatilo, YSS:n puheenjohtaja
puh. 040-506 1168 (mattivatilo@gmail.com)

Tuomas Turpeinen, vs. kaupunkisuunnittelujohtaja
puh. 040-3182480 (tuomas.turpeinen@kerava.fi)