Helsingin Hakaniemen ”Luova kulma” kokosi lauhana tammikuisena iltana (16.1.2025) 25 innostunutta osallistumaan ja seuraamaan YSS ry:n vuoden ensimmäistä keskustelutilaisuutta. Teemana oli ei enempää eikä vähempää kuin ”Aktivismi ja yhdyskuntasuunnittelu”.
Tilaisuuden moderaattori ja organisoija, YSS ry:n johtokunnan jäsen, arkkitehti Anni Hapuoja aktivoi kuulijakuntaa käsiäänestyksellä, kuinka moni paikalla olleista piti itseänsä aktivistina. Käsiä nousi. Illan kuluessa ilmeni aika monen taustasta ja historiasta huomattavaa ja aktivismiksi luonnehdittavissa olevaa toimintaa. Kuten vaikkapa osallistumista pääsiäisenä 1979 Forssan Tammelan Koijärvellä erään laskuojan tukkimiseen.
Neljästä mukaan haastetusta panelistista kahdella on selkeä tutkijatausta. Tiina Seppälä on väitellyt vuonna 2010 rauhanliikkeestä ja globaalin vastarinnan teorioista. Hän on Kehitystutkimuksen seuran varapuheenjohtaja ja toimii lehtorina Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Georg Boldt on yhteiskuntatieteiden tohtori, jonka tutkimustyö keskittyy poliittiseen osallisuuteen. Kaksi panelistia on kiinnittynyt enemmän käytännön aktiviteetteihin. Anton Keskinen on suunnitellut ja organisoinut toimintaa Elokapina-liikkeessä ja toimii tällä hetkellä perustamansa ilmastostrategiatoimisto Operaatio Arktiksen toiminnanjohtajana. Valtiotieteen maisteri Varpu Kurkilahti luonnehti itseänsä ”otolliseksi uhriksi” integroitumaan erilaisiin kenttätason projekteihin, kuten Case Suvilahteen ja Lapinlahden entisen sairaalan omaehtoiseen kehittämiseen.
Kuva: Aktivismi ja yhdyskuntasuunnittelu -keskustelutilaisuuden vetäjä Anni Hapuoja (vasemmalla) ja panelistit (vasemmalta oikealle) Anton Keskinen, Georg Boldt, Varpu Kurkilahti ja Tiina Seppälä.
Mikä luonnehtii ”uutta” aktivismia
Georg Boldt totesi Suomen vahvan yhdistysten perinteen ja käytännön vaikuttaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin organisoidusti ja byrokraattisesti esimerkiksi neuvottelemalla viranomaisten kanssa. Kuluvalla vuosituhannella on yhdistysten vetovoima hiipunut ja erilaiset spontaanit liikkeet ovat houkutelleet erityisesti nuorempia sukupolvia. Helsingin poliisin tilastojen mukaan myös mielenosoitusten määrä on koronavuosien jälkeen tuplaantunut verrattuna ajankohtaan ennen vuotta 2020.
Anton Keskinen hurahti Elokapinan toimintatapaan viisi vuotta sitten sen verran perusteellisesti, että opinnot jäivät kesken ja hänestä tuli täysipäivätyötä tekevä ilmastoaktivisti. Antonin mielestä polarisaatio ja provosointi voi tietyissä tilanteissa olla eduksi, jotta sanomaa saadaan välitettyä suurelle yleisölle.
Tiina Seppälä painotti väkivallattomuuden merkitystä, mutta ei vähätellyt luovien uusien toimintatapojen roolia ja koepallojen heittämistä. Myös feministinen lähestymistapa on hänelle tärkeä.
Varpu Kurkilahdelle aktivismi kumpuaa arvoista, joita voi edistää vaikkapa kaavoittajan roolissa. Hänelle aktivismi on ennen kaikkea paikkakeskeistä ja kaupunkitilaan liittyvää omaehtoista toimintaa.
Uutta aktivismia luonnehtii kaikkien panelistien mielestä uudet ja toisinaan oudotkin keinot, joilla herätellään suurta yleisöä. Viime vuosina painopiste on ollut ilmastokysymyksissä mutta myös äärioikeiston vastustamisessa. On otettu käyttöön termi ”ilmastohätätila”. Elokapinan piirissä on viime aikoina kiinnitetty entistä enemmän huomiota omaan sisäiseen demokratiaan ja sen kehittämiseen. Myös spontaaneissa liikkeissä on tärkeää huolehtia moniäänisyydestä ja huolehtia siitä, että annetaan tilaa erilaisille mielipiteille.
Miten aktivismin rooli päätöksentekoon nähdään?
Teema herätti panelisteja tarkastelemaan kysymystä myös historian kautta. Muun muassa vammaisjärjestöjen rooli nähtiin ratkaisevana, jotta ensin USA:ssa ja sitten muualla läntisessä maailmassa saatiin aikaan konkreettisia edistysaskeleita esteettömyydessä. Esimerkiksi Englannissa vammaisjärjestöt toimivat pitkään ”kiltisti” pyrkien vaikuttamaan päätöksentekoon totutuin keinoin. Kun juuri mitään ei tapahtunut, ryhdyttiin räväkämpiin otteisiin. Ei kestänyt kauan, kun vaikkapa juniin ja julkisiin liikennevälineisiin saatiin teknisiä ratkaisuja mahdollistamaan pyörätuolilla liikkuvien niihin pääsy, kertoi Anton.
Akateemisessa tasolla asiaa tutkinut Georg totesi nykyaikaisen osallistavan demokratian juurten löytyvän 1960-luvun lopun USA:n Vietnamin sotaa vastustaneista liikkeistä. Niiden piirissä lähdettiin kehittämään fasilitointimetodeja, jotta toiminnasta saatiin enemmän irti ja painostus vallassa oleviin tehokkaammaksi. Suomessa esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriö kutsui taannoin Elokapinan edustajia keskustelemaan ruoantuotannosta. Anton toi esiin USA:n kansalaisoikeusliikkeen keskeisen roolin ja esimerkin ympäri maailmaa.
Tiina korosti aktivismin luovien keinojen merkitystä rajojen testaamisessa. Varpu oli samoilla linjoilla ja näki aktivismin demokratian kirittäjänä. Parhaimmillaan aktivismi ei päästä kaupunkisuunnitteluakaan helpolla.
Hyvien saavutusten vastapainona nähtiin nykytilanteessa huolestuttavia uhkia, meillä ja muualla. Englannissa on ryhdytty antamaan kovia, jopa vankilatuomioita esimerkiksi mielenosoitusten organisoinnista. Georg toi esiin, että aktivismin puitteissa pitää ryhtyä puhumaan myös oikeusjärjestelmästä ja sen roolista. Vähän samaan tapaan kuin 1960- ja 70-luvuilla jo tehtiin. Pahimmillaan vaikkapa kaupunkisuunnittelun osalta ei anneta tilaisuutta keskustella olennaisista ja enemmän rakenteellisista kysymyksistä, vaan lähinnä tarjotaan erilaisia näennäisiä ja toisarvoisia vaihtoehtoja ”mielialoja tyynnyttämään”.
Varpu totesikin, että kokemukset siitä, ettei kaupunkisuunnittelussa lakisääteinen vuorovaikutus ja osallistuminen käytännössä vaikuta vaan ratkaisut on lyöty enemmän tai vähemmän kiinni jo aikaisemmassa vaiheessa, synnyttävät katkeruutta. Pessimismi puuttuvista vaikutusmahdollisuuksista leviää. Sillä on vuorostaan omat seurannaisvaikutuksensa siihen, millaisiin toisenlaisiin keinoihin aktivistit kokevat tarpeelliseksi ryhtyä.
Aktivismin rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa
Keskustelussa painottui ilmastomuutoksen torjunta. Olennaisina kysymyksinä nähtiin tutkimuksiin perustuva tieto ja miten sitä käytetään – tai ollaan käyttämättä – päätöksenteossa. Esimerkkinä faktojen sivuuttamisesta tuotiin esiin meren pinnan nousu. Vaikka mannerjäätiköiden sulamisvauhtia on vaikea eksaktisti mallintaa, ovat tutkijat suhteellisen yksimielisiä siitä, että myös Fennoskandiassa meren pinnan nousu voi yltää lähivuosikymmeninä reilusti yli puolen metrin, totesi Anton. Siitä huolimatta on pääkaupunkiseudun pitkän aikavälin suunnittelussa varauduttu paljon pienempään nousuvaraan. Samaa ilmiötä ihmeteltiin myös yleisöpuheenvuoroissa.
Varpu viittasi tässä yhteydessä suunnittelun sokeisiin pisteisiin. Ne olisi mahdollista havaita, jos tutkimustuloksia käytettäisiin enemmän. Aktivismin tärkeänä roolina on havahduttaa sekä suurta yleisöä että päättäjiä varautumisen tarpeeseen. Kiinnostava kysymys on, milloin ja millä perusteella osa aktivismista muuttuu ”salonkikelpoiseksi”. Esimerkiksi Ravintolapäivien kaltaiset tapahtumat, joissa niissäkin saatetaan sulkea ja rajoittaa vapaata liikkumista yleisillä kulkuväylillä, koetaankin yhtäkkiä suorastaan matkailulliseksi vetonaulaksi.
Tiina toi keskusteluun globaalin etelän velkaongelman. Kehittyneet valtiot ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF voisivat aivan hyvin mitätöidä kehittyvien maiden velat, jolloin myös ne pääsisivät ratkomaan ilmastomuutoksen haasteita paremmilla voimavaroilla. Globaalin etelän tulevaisuus ja elämisen olosuhteet ovat myös maapallon pohjoisen pallonpuoliskon eräänlainen kohtalonkysymys.
Georg viittasi Green Peacen jo 1960-luvulla kehittämiin aktivismin muotoihin, joissa tietoisesti herätetään hiukan sensaatiohakuisesti tunteita. Elokapina on ottanut tunnetason erääksi toimintastrategiakseen. Mannerheimintien sulkemisen kaltaiset tempaukset ovat kuitenkin vain osa Elokapinan aktivismin kirjoa. Tarvitaan samanaikaisesti sekä räväkkää ja huomiota herättävää toimintaa mutta myös perinteisempää ja pitkäjänteisempää kabinettitason vaikuttamista.
Suhde virkakuntaan
Elokapinan kaltaiset toimijat esiintyvät julkisuudessa usein konfliktin lietsojina ja yhteentörmäyksissä viranomaisten ja poliisin kanssa. Georg korosti, että suurin osa aktivisteista haluaa välttää avointa konfliktia. On kuitenkin toimijoita, jotka näkevät tietynasteisen ristiriitojen provosoinnin tehokkaana keinona herättää keskustelua. Aktivistit joutuvat joka tapauksessa tarkkaan analysoimaan, milloin rajoja ei kannata ylittää, jotta suuri yleisö ei koe tempauksia pelkästään häiriön aiheuttamisena ja kiusantekona.
Harmillisena pidetään sitä, että kontaktit viranomaisen kanssa tuppaavat keskittymään poliisiviranomaisiin. Elokapina itse näkee toimivansa vain ”pelinappulana” edistämässä maapallon ja ihmiskunnan selviytymistä. Liikkeen piirissä ymmärretään, että poliisilla on oma tehtävänsä turvata järjestystä ja turvallisuutta. Ylilyönteihin ei pitäisi sortua sen enempää aktivistien kuin virkavallankaan puolelta. Koijärvellä pääsiäisenä 1979 mukana ollut ja keskustelua seuraamaan tullut aktivistiveteraani kertoi koijärveläisten tietoisesti tahtoneen välttää vastakkainasettelua poliisin kanssa. Hän pohti, onko nyt 2020-luvulla omaksuttu toisenlaista linjaa.
Kun pohdittiin aktivismiliikkeiden ja perinteisten yhdistysten toiminnan eroja, niin valtiovallan taholta toivottiin enemmän osallistumisen mahdollisuuksia vähemmän muodollisin ja vapaammin keinoin. Vireillä olevassa yhdistyslainsäädännön uudistuksessa onkin pohdinnassa eräänlainen kevytyhdistyksen malli.
Myös aktivistit tarvitsevat toimintaansa rahoitusta. Vaikka tiettyyn rajaan asti voidaankin toimia vapaaehtoisen ja mukana olevien itsensä keräämien pienten avustusten varassa, ei pitemmän päälle toiminta voi jatkua eikä ainakaan kasvaa ilman jonkintasoista pysyvämpää rahoituspohjaa. Liikkeissä, jotka eivät ole organisoituneet yhdistysmuotoisiksi, aiheuttaa jo pelkän pankkitilin saaminen ylitsepääsemättömiä ongelmia.
Aktivismi ja kaupunkitila
Moderaattori ja paneelin vetäjä Anni Hapuoja tiedusteli lopuksi panelisteilta tiiviitä luonnehdintoja, miten aktivismin tulisi muokata kaupunkitilaa.
Kaupunkien keskustoista toivotaan vahvempia ja eri ryhmiä keskustelemaan kokoavia. Epäkaupallisia ja helposti saavutettavissa olevia tiloja pitäisi olla enemmän. Niissä olisi mahdollista luoda uutta ja rakenteellisesti konstruktiivista, moniäänistä toimintaa. Samalla vahvistuisivat kuntalaisten ja kaupungin väliset suhteet ja demokratia.
Teksti: Lauri Jääskeläinen