Nollakasvun kuntien kestävyysparadoksi herätti vilkasta keskustelua Tieteiden talossa 4.2.2025. Yhdyskuntasuunnittelun seuran, yhdessä Aalto-yliopiston asiantuntijoiden kanssa, organisoimaan tilaisuuteen oli saapunut parikymmentä kiinnostunutta. Verkon kautta alustuksia ja keskustelua seurasi ja siihen osallistui lisäksi viitisen kymmentä kuulijaa.
Alku- ja tervetuliaissanat lausui väitöskirjatutkija ja aktivisti, arkkitehti Emel Tuupainen. Hän viittasi alueiden ja kuntien epätasaiseen kehitykseen, jossa käytännön ratkaisut ovat toistaiseksi olleet voittopuolisesti reaktiivisia. Kestävyyden ja vihreän siirtymän oikeudenmukaisuudesta ei juurikaan ole keskusteltu, lukuun ottamatta Itä-Suomen jäämisestä esimerkiksi tuulivoiman hyödyistä paitsi. Toisaalta uusiutuvan energiahankkeiden taustalla ovat usein kansainväliset yritykset, jotka korjaavat suurimman hyödyn. Tärkeää on pohtia vaihtoehtoisia suunnittelutapoja, joita on sivuttu esimerkiksi Janne Oittisen tuoreessa artikkelissa uusimmassa Yhdyskuntasuunnittelu-lehden numerossa 2-3:2024.
Ensimmäisenä alustuksena kuultiin Yhdyskuntasuunnittelun seura ry:n puheenjohtajan Matti Vatilon katsaus, perustuen pitkälti hänen ympäristöministeriölle laatimaansa selvitykseen pienten kuntien alueidenkäytön suunnittelujärjestelmien vaihtoehdoista (1). Vatilo viittasi Petteri Orpon hallitusohjelmaan. Siinä on muun muassa kirjaus, jonka mukaan väestökehitys, taloustilanne, eriytyminen ja monet muut ilmiöt edellyttävät kuntien uudistumista ja uudistamista. Mitään täsmällistä määritelmää pienelle kunnalle ei ole. Selvityksessä on käytetty lähtöoletuksena 6 000 asukasta, joka on asetettu lainsäädännössä pätevyysvaatimukset täyttävän kunnan kaavoittajan asukaslukurajaksi. Kunnat voivat hoitaa pakollisen kaavoittajaa koskevan velvoitteen myös yhteistyössä keskenään. Kuuden tuhannen asukkaan rajan alle jää lähes puolet Suomen kunnista, joiden yhteislukumäärä on Manner-Suomessa vajaa 300.
Kuntakoko sinänsä ei tarjoa yksikäsitteistä mittaria kaavoituksen joustavuudelle. Esimerkiksi alle tuhannen asukkaan Lestijärven kuntaan on rakennettu mittava määrä tuulivoimaa. Sen sijaan lukuisia yhteisiä piirteitä löytyy, kun tarkastellaan pienten kuntien suunnittelukäytäntöjä. Kaavoituksen ja digiasiantuntemuksen riittämättömyys ja rekrytointivaikeudet johtavat konsulttivetoiseen ja ulkoistettuun kaavoitukseen, josta usein puuttuu toiminnan jatkuvuus. Kuntayhteistyö voi kangerrella. Sidonnaisuuksien hallinta pienen kunnan päätöksenteossa voi olla ongelmallista. Alueidenkäytön suunnittelu on samaan aikaan muutakin kuin kaavoitusta. Kuntien omalla suunnittelukulttuurilla voi olla huomattava vaikutus onnistumiseen.
Lainsäädäntöä on 2000-luvulla muutettu joustavammaksi. Muun muassa yleiskaavan käyttömahdollisuuksia suoraan rakentamiseen oikeuttavaksi on laajennettu. Matti Vatilon mukaan voikin todeta, että kaavoista on moneksi.
Kuntamurros on tosiasia. Maaseutumaiset alueet autioituvat kiihtyvää vauhtia. Eräänä kouriintuntuvana seurauksena on kouluverkon raju harveneminen. Yhteiskunnalliseksi tavoitteeksi on asetettu normien keventäminen, mikä sinänsä on Vatilonkin mielestä kannatettavaa. Norminpurku voi toimia uuden kuntakäsityksen tukena. Yhden yhtenäiskuntamallin ideologiasta voitaisiin edetä kohti erilaistuvia kuntia. Olennaista on kuitenkin turvata kansalaisten ja kuntalaisten riittävä yhdenvertainen kohtelu.
Alustuksen herättämässä keskustelussa pohdittiin muun muassa digitalisaation vaikutuksia. Pienissä kunnissa digitalisaatio on voinut jopa parantaa palvelutasoa verrattuna entiseen. Suuri ongelma liittyy asuntokannan eriytymiseen, josta keväällä on luvassa laajempi ministeriötasoinen selvitys. Samalla kun Lapin matkailukeskuksissa loma-asuntojen hinnat hipovat jo eteläisen Helsingin asuntohintoja, niin hiljenevissä maaseutukunnissa ei enää saa pankeista lainaa edes välttämättömiin asuntojen korjauksiin. Rakennuksilla ei ole enää vakuusarvoa, kun niiden hintataso on muutamassa vuodessa pudonnut jopa kymmenesosaan aiemmasta.
Toisena alustajana oli Aalto-yliopiston tutkija, arkkitehti Pilvi Nummi, joka on myös YSS ry:n johtokunnan pitkäaikainen jäsen. Pilvi on tutkinut sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää digitalisaatiota pienten kuntien maankäytön suunnittelussa (2). Tällä hetkellä Suomessa on käytössä kahdeksan erilaista kaavan laadintaohjelmistoa. Digitaalinen ja tietomallipohjainen kaavoitus on sosiotekninen murros, joka muuttaa kokonaisvaltaisesti suunnittelukulttuuria. Kaavamääräysten logiikka muuttuu. Jotta uudistus toisi kaikki siihen kohdistetut odotukset, edellyttäisi se ohjelmien käyttäjien nykyistä voimakkaampaa mukaan ottamista ohjelmien kehitystyöhön. Aiheen tiimoilta on ilmestymässä piakkoin artikkeli ”Digitaalisen innovaation omaksumisen moniulotteisuus kuntien teknisellä toimialalla”, kirjoittajina Jarmo Pulkkinen, Marjo Suhonen ja Pilvi Nummi.
Pienet kunnat ovat riippuvaisia ostopalveluista, jotka pitää kilpailuttaa. Myös pienistä kunnista löytyy edelläkävijöitä. Pihtiputaan kunta sai ensimmäisenä kuntana oikeudet viedä kaavat tietomallimuotoisena Ryhti-järjestelmään (3). Esille nousseita kehitystarpeita ovat muun muassa tiedontarve muiden kuntien hankkeista, kuntalaisten osallistumismahdollisuuksien vahvistaminen sekä kuntien rakennusjärjestysten saaminen osaksi tietomallimuotoisen kaavoituksen kokonaisuutta. Digikehittämiseen kaivataan ylipäätänsä lisää moniäänisyyttä, käyttäjäkeskeisyyttä sekä kaavoitustyökalujen räätälöintiä. AI ei ole tämän kanssa ristiriidassa, totesi Pilvi Nummi.
Kolmannesta alustuksesta vastasi etänä Oulusta tekniikan tohtori, arkkitehti Hanna Kosunen. Hanna on selvittänyt yhdessä Sari Hirvonen-Kantolan ja Helka-Liisa Hentilän kanssa Kunnallisalan kehittämissäätiön toimeksiannosta kuntien maankäytön suunnittelua ja elinvoimahankkeita (4). Kosunen väitteli vuonna 2021 Oulun yliopistossa aiheenaan kaupunkisuunnittelu asuinalueilla, joissa väestön ei odoteta kasvavan tai se kasvaa hitaasti (5).
Kunnallisalan kehittämissäätiön selvitykseen osallistui kymmenen kuntaa eri puolilta Suomea. Kunnan elinvoimaa käsiteltiin siinä laajapohjaisena ilmiönä, joka muodostuu ihmisten, yhteiskunnan ja ympäristön välisistä suhteista. Maankäytön suunnittelulla ja kaavoituksella luodaan elinvoimalle edellytyksiä. Selvityksessä mukana olleiden kohdekuntien asukasluku vaihteli vajaasta 2 600 asukkaasta noin 80 000 asukkaaseen. Kuntien valinnassa hyödynnettiin konsulttitoimisto MDI:n kuntien kasvupotentiaalin viisiportaista luokittelua. Luokittelussa on neljä kriteeriä: aluetalous, vetovoima, väestö- ja ikärakenteen muutos sekä asuminen. Haastattelut olivat osa selvitystä.
Elinvoimaan vaikuttavissa tekijöissä erottuivat kunnille yhteiset keinot, yksittäisen kunnan kasvutilanteeseen liittyvät keinot ja muut keinot. Yritysten toimintaympäristön ja asuinympäristöjen kehitys olivat keskeisiä muuttujia.
Palvelurakenteen käänteet voivat vaikuttaa kunnan investointitarpeeseen nopeasti. Esimerkiksi Kolari joutuu mahdollisen kaivoshankkeen myötä investoimaan kouluverkkoon lyhyellä varoitusajalla. Toisissa tilanteissa ajankohtaiseksi on tullut toteutumattomien asemakaavojen kumoaminen. Näin tapahtui Pieksämäellä. Kouvolassa keskustan kehittäminen arkkitehtikilpailujen kautta nähtiin mahdollisuutena, vaikka samaan aikaan rakennuksia piti purkaa.
Aloitteellisuus ja nopea reagoiminen nousivat tärkeiksi tekijöiksi kuntien elinvoiman kannalta. Kaavoitukselta odotetaan nopeutta. Voimavarojen niukkuus johtaa helposti siihen, että kiireelliset hankkeet ajavat muiden ohi eikä selvitysten arvioimiseen jää aikaa. Vähät resurssit kuluvat reagoivaan suunnitteluun. Selkeänä johtopäätöksenä oli, että yritysten toimintaympäristön kehittäminen on keskeinen elinvoimatekijä.
Paikallisten ominaispiirteiden hyödyntäminen osana pitkän tähtäimen suunnittelua on kannatettavaa. Eri tekijöiden vaikutuksia ei aina ole helppo todentaa, mutta seuranta on silti hyödyllistä. Pienissä kunnissa korostuvat innovatiivisuus ja yksittäisten henkilöiden ennakkoluulottomuus. Hyvänä esimerkkinä on jälleen Pihtipudas. Pienten kuntien kannattaa myös tehdä yhteistyötä. Etätyöverkostojen luominen ja osan vuodesta tyhjillään olevien asuinrakennusten käyttö on eräs ja samalla ekologinen ratkaisu, tuotiin esiin loppukeskustelussa.
Pohdittiin myös vaikuttamisen mahdollisuuksia kuntapäättäjien osaamiseen. Rajanveto virkahenkilön ja poliitikon välillä voi olla häilyvä. Viranhoidossa tarvitaan myös puhumisen ja argumentoinnin taitoja. Maanomistajan asema on sekin murroksessa, ja nykyinen hallitus on ottanut johtotähdeksi prosessien sujuvoittamisen ja maanomistajien aseman vahvistamisen eri tavoin.
Tilaisuus antoi monipuolisen kattauksen kuntasektorin eriytyvään kehitykseen. Matti Vatilon esiin tuomalla tavalla lähitulevaisuudessa häämöttää norminpurun myötä kuntakäsitteen uudelleen arviointi.
Pienten kuntien tulevaisuuden ja kestävyyssiirtymän arviointi jatkuu helmikuussa etänä toisella täydentävällä tilaisuudella, jossa pureudutaan ekologisen siirtymän rahoitukseen ja oikeudenmukaisempaan toteutukseen.
Lauri Jääskeläinen
Lähteet:
- Matti Vatilo: Pienten kuntien tarpeita palvelevan alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän vaihtoehdot ja toteuttamisedellytykset. Ympäristöministeriön julkaisuja 2024:28.
- Pilvi Nummi & Aija Staffans: Toteutuvatko Ryhti-hankkeen tavoitteet? Yhdyskuntasuunnittelu 2023:4 s. 53–57.
- Ryhti, rakennetun ympäristön tietojärjestelmä, kokoaa yhteen rakentamisen ja alueidenkäytön tietoja valtakunnallisesti.
- Hanna Kosunen & Sari Hirvonen-Kantola & Helka-Liisa Hentilä: Kuntien maankäytön suunnittelu ja elinvoimahankkeet. Kunnallisalan kehittämissäätiö 2023.
- Hanna Kosunen: Urban Planning Approaches for Low Growth Contexts: a Case Study on the Development of Existing Built Environment in Finnish Suburbs. Universitatis Ouluensis . Oulu 2021 /H7.