Author: iiristukiainen

Hämärtyvä ja vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämmin marraskuun 7. päivän ilta tarjosi oivat puitteet YSS:n retkelle merelliseen Kruunuvuorenrantaan.

Itseoikeutettuna oppaana toimi Helsingin kaupungin valaistuspäällikkö, arkkitehti Marjut Kauppinen. Siinä vaiheessa kun valotaiteesta tuli neitseellisen, öljysatamakäytössä olleen kallioisen alueen kaavaratkaisuun identiteettiä luova elementti, sai Marjut valotaiteen koordinaattorin tehtävän. Kaavoitusta hoiti Riitta Jalkanen. Marjut (Maiju) oli toiminut pitkään Helsingin rakennusvalvonnassa ja siirtynyt sittemmin erityisesti laajojen korjaushankkeiden suunnittelutehtäviin. Palattuaan takaisin kaupungin palvelukseen valaistuspäälliköksi jatkuu koordinointitehtävä osana koko Helsingin valaistuksen linjauksia ja koordinointia.

Alku yli kymmenen vuotta sitten meni toimivaa konseptia hakiessa. Suomessa ei kovin montaa praktiseeraavaa valotaiteilijaa ollut. Valtaosa Kruunuvuorenrantaa on Helsingin kaupungin omistamaa maata. Tämä mahdollisti valotaidetta koskevan edellytyksen kytkemisen osaksi tontinluovutusehtoja. Keskusteltiin myös valotaidetta koskevan rakentamistapaohjeen laatimisesta. Sen hyödyt arvioitiin kuitenkin rajallisiksi ja pikemminkin hankkeita jäykistäväksi.

Pikkuhiljaa löytyivät ja vakiintuivat ratkaisut, joiden mukaan edetään edelleen. Vaihtoehdoiksi muodostui kolme päälinjaa. Valotaide voidaan kytkeä suoraan osaksi rakennettavan rakennuksen arkkitehtuuria. Toiseksi päälinjaksi ovat muodostuneet itsenäiset veistokselliset valotaideteokset. Kolmantena vaihtoehtona ovat olleet valoa eri tavoin projisoivat ratkaisut. Eri lailla toteutuneita, tai vasta suunnitteluasteella olevia, valotaideprojekteja on kertynyt tähän mennessä viitisenkymmentä kappaletta. Kysymyksessä on oloissamme ainutlaatuinen ja edelleen kehittyvä kokonaisuus, jollaista ei Maijun mukaan löydy vastaavassa mittakaavassa muista pohjoismaista, ei ehkä koko Euroopasta.

Miten valotaideprosessi rakentamishankkeessa etenee

Valotaidekoordinaattorin tehtäviin ei alun alkaenkaan ole kuulunut päättää yksittäisen rakennuskohteen valotaiteellisesta ideasta. Prosessi etenee niin, että rakennuttajan löydyttyä koordinaattori ja kaupungin alueryhmä tiedustelevat pääsuunnittelijalta, onko pääsuunnittelijalla esittää kohteeseen valotaiteilijaa tai vastaavaa. Valittua valotaidehanketta ei kytketä rakennuslupaan, vaikka lupakäsittelijä onkin perillä kuhunkin kohteeseen ajatellusta valotaideratkaisusta. Loppukatselmuksen lähestyessä lupa-arkkitehti, pääsuunnittelija ja valotaiteen suunnittelija katselmoivat yhdessä voidakseen varmistua siitä, että ratkaisu täyttää tontinluovutus- ja muut ehdot.

Olennaista on myös varmistua valotaideteoksen ylläpidosta. Asuinkerrostalojen käyttöönoton jälkeen vastuu siirtyy taloyhtiölle tai vuokratalojen omistajalle. Taideteoksen ylläpito on osa lain edellyttämää rakennuksen käyttö- ja huolto-ohjetta. Toiset valoteokset edellyttävät monimutkaisempaa teknologiaa ja ovat vikaherkempiä. Osaavan korjaajan löytäminen on toisinaan osoittautunut vaikeaksi. Tilausta olisi taideteosten ylläpitoon erikoistuneelle palveluntarjoajalle, joka voisi huolehtia teosten elinkaaripalveluista.

Kiukkua ja kiintymystä

Paitsi tilanteissa, joissa valoteoksen vikaantuessa ei korjaajaa heti löydetä, on esiintynyt myös tapauksia, joissa taideteoksen toteutus on myöhästynyt siitä, kun asukkaat ovat jo muuttaneet taloon. Asukkaat ovat olleet närkästyneitä, koska Kruunuvuorenrannan asuntoja markkinoidaan valotaiteen tuomalla lisäarvolla.

Maiju tuntee myös tapauksia, joissa naapurirakennuksen komea valotaideteos on tuntunut jotenkin hienommalta kuin oman talon. Naapurikateus ei silloin ole vieras ilmiö.

Mutta yleisesti ottaen Kruunuvuorenrannan asukkaat ja taloyhtiöt ovat ottaneet valotaiteen osaksi alueen identiteettiä. Teoksiin ollaan kiintyneitä ja niitä arvostetaan. Valotaide levittäytyy myös laajemmin alueelle ja on osa esimerkiksi pysäköintitaloja. Jopa syväkeräysjätteen keräysasema muodostaa komean valotaiteellisen kokonaisuuden. Valotaiteeseen on myös kasvanut kokonaan uusia osaavia tekijöitä. Kruunuvuorenranta on toiminut eräänlaisena valotaiteellisena opinahjona.

Konseptin menestyksestä kertoo myös se, että nekin rakennuskohteet, jotka ovat rakentuneet yksityisomistuksessa olevalle tonttimaalle, ovat ottaneet vapaaehtoisesti valotaiteen osaksi suunnittelua. Keskimääräinen kustannus valotaiteesta on ollut 13 euroa rakennusoikeusneliötä kohti.

Kruunuvuorenrannan kaavakiistat

Parin viime vuoden aikana Kruunuvuorenranta on päässyt otsikoihin kaavakiistoista. Kruunuvuorenrannan arvokkaista luontokohteista huolestuneet ovat tehneet valituksia, jotka ovat viivästyttäneet esimerkiksi koulu- ja päiväkotirakennusten rakentamista. Vaikka luontoselvitykset ovat olleet kattavia, on tiedonkulussa ollut katkoksia. Eniten huomiota on herättänyt Kruunuvuorenrannan Stansvikin alueelta katusuunnitelmien hyväksymisen jälkeen löytynyt, vesilailla suojeltu noro. Jo aloitetut kadun rakentamistyöt jouduttiin keskeyttämään vuosi sitten. Alueelle suunniteltu tuhannen oppilaan koulu ja parille tuhannelle asukkaalle kaavoitetut asuinkorttelit myöhästyvät alkuperäisestä aikataulusta. Vaikutuksia aiheutui myös Suomen suurimmalle, käynnissä olevalle Kruunusillat –siltatyömaalle. Raitiotie- ja kevyelle liikenteelle tarkoitettu silta päästään ottamaan käyttöön vuonna 2027.

Helsingin kaupunki on ottanut noroyllätyksestä oppia. Päättyneenä kesänä kesätyöntekijäksi palkattu alan opiskelija kartoitti laajasti Helsingin noroja ja pienvesistöjä. Tieto ajetaan osaksi paikkatietokantaa, jotta sekä suunnittelijat että viranomaiset ovat luontokohteista perillä.

Keskustelua Helsingin kaavoituskäytännöistä

Kruunuvuorenrannan valotaide sai YSS:n retkelle osallistuneilta yhdeksältä aktiivilta täydet pisteet. Myös asuintalojen pihojen suunnittelua ja huolellista toteutusta kiiteltiin.

Ihmettelyä herätti kaupunginosan pysäköintipolitiikka. Kadunvarsipysäköintiä ei ole. Asukkaat säilyttävät autonsa pysäköintitaloissa tai joissakin tapauksissa rakennusten maanalaisissa autohalleissa. Parkkitaloja on lukuisia eivätkä kävelymatkat niihin muodostu kohtuuttoman pitkiksi. Mutta jos alueelle vierailija saapuu sinne henkilöautolla, niin on lähes mahdotonta löytää edes lyhyeksi ajaksi pysäköintipaikkaa. Lyhytaikaisesta pysäköinnistä on tehty eräänlainen taitolaji, josta selviäminen edellyttäisi etukäteissopimista alueella asuvan kanssa. Pysäköinnin hankaluus on ongelma myös kaupunginosan harvalukuisille kahviloille ja muille kaupallisille yrittäjille. Mistä saada asiakkaita jos autolla ei pääse asioimaan.

Lopputulemana oli kuitenkin, että edelleen rakentuva Kruunuvuorenranta on löytänyt paikkansa osana kasvavaa ja jatkossa Kruunusiltojen valmistuttua maisemallisesti komeaa merellistä ympäristöä. Kuin kruununa retkelle päästiin ihailemaan kuunsirpin valossa Maailman muotoilupääkaupunkivuoden 2012 erästä pääkohdetta, entisen valtavan, 16 metriä korkean öljysäiliön ”468” välkehtivää ja vaihtuvaa valotaidetta ennen Helsingin Meritullintorille vievään lauttaan nousua. Reilun parin kymmenen minuutin edestakainen lauttamatka oli jo itsessään elämys. YSS ry kiittää Maijua loistavasta opastuksesta!

LAURI JÄÄSKELÄINEN

Yhdyskuntasuunnittelun seuran ja SAFA:n yhteisessä keskustelutilaisuudessa Tieteiden talossa 11.6.2024 kannettiin huolta valmistelussa olevasta uudesta alueidenkäyttölaista.

Petteri Orpon vuoden vanha hallitusohjelma on lyönyt tahdit myös alueidenkäytön lain valmistelutyölle. Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen pilkkouduttua edellisellä vaalikaudella siirtyivät kaavoituksen ja maapolitiikan osuudet MRL:sta kevään 2023 vaalien jälkeen uusille päättäjille. Juhannuksesta 2023 lähtien ovat kansalaiset saaneet tottua ministereiden hokemaan, kuinka hallituspuolueet ovat sitoutuneet toteuttamaan tarkkoja kirjauksia sisältävän hallitusohjelman siitä lipsumatta.

YSS:n puheenjohtaja Matti Vatilo peräänkuulutti ympäristöministeriön valmistelijoilta siviilirohkeutta kyseenalaistamaan tarvittaessa hallitusohjelman kirjauksia. YSS ja muut järjestöt yrittävät vaikuttaa tulevan lainsäädännön sisältöön kaikesta huolimatta. Vatilo muisteli rakennuslain uudistuksen keskeisintä virkamiestä, ylijohtaja Pekka Kangasta. Pekka opasti aikoinaan Mattia toteamalla, kuinka vuoden 1958 rakennuslaki on niin poliittisesti sävyttynyt, ettei sen kokonaisuudistus onnistu. Lukuisien 1990-luvun osittaisuudistusten jälkeen kokonaisuudistus Pekka Kankaan johdolla kuitenkin toteutui ja MRL tuli pääosiltaan voimaan 1.1.2000.

Ympäristöministeriö valmistelee

Ympäristöministeriön rakennusneuvos Anna-Leena Seppälä arveli saaneensa nuhteita jo ennen omaa alustustansa. Anna-Leena on alueidenkäyttölain työryhmän puheenjohtaja. Työryhmässä on 25 jäsentä plus varajäsenet sekä kaksi pysyvää asiantuntijaa. Sihteeristö tulee ympäristöministeriöstä. Toisen, vuoden 2013 joulukuussa asetetun työryhmän tehtävänä on valmistella hallituksen esitykset kaavojen toteuttamisen ja katujen kunnossapidon lainsäädännön uudistamiseksi. Tämän työryhmän puheenjohtajana on ympäristöneuvos Samuli Alppi. Valmistelun organisointi tarkoittaa, että lopputulemana olisi vuoden 2025 alusta voimaan tulevan rakentamislain lisäksi kokonaan uusi alueidenkäyttölaki, kunnan maapolitiikkaa ja kaavojen toteuttamista koskeva yhdyskuntakehittämislaki sekä neljäntenä lakina yhdyskuntarakentamislaki, joka sisältäisi katuja, yleisiä alueita, hulevesiä ja katujen ym. kunnossapitoa koskevat säännökset. Aikataulutavoite on näillä eri. Alueidenkäyttölakia koskeva hallituksen esitys annettaisiin kevätistuntokaudella 2025, ja yhdyskuntakehittämislakia sekä yhdyskuntarakentamislakia koskeva hallituksen esitys annettaisiin eduskunnalle vuotta myöhemmin. Kun lisäksi rakentamislakia ollaan niin sanotusti korjaamassa jo ennen sen voimaantuloa ja osa rakentamislakiin esitettävistä muutoksista tulisi voimaan vasta 1.1.2026, on tuloksena kirjava määrä eri aikaan tulevia säädöksiä. Niillä kaikilla on kuitenkin vaikutuksensa nimenomaan kuntien toimintaan ja velvoitteisiin.

Anna-Leena Seppälä totesi Orpon hallitusohjelman ”soundissa” olevan paljon yritysten kilpailukykyä ja vastaavaa. Ohjelman selviä ja tarkkoja kirjauksia on aika vaikea olla viemättä ministeriössä eteenpäin. Sujuvoittaminen on ollut tavoitteena jo pitkään. Suunnittelujärjestelmää viedään eteenpäin pienillä muutoksilla. Keskeisimmät niistä koskevat maakuntakaavan ohjausvaikutusta, kaavojen sisältövaatimusten ajanmukaistamista, aurinkovoimaloita, vähittäiskaupan suuryksiköitä ja valitusoikeuksia. Maanomistajalle kirjattaisiin aloiteoikeus esittää kaavoitusta omistamalleen maalle. Myös kumppanuuskaavoituksesta yhteistyössä kunnan ja maanomistajan kanssa säädettäisiin. Rakentamiskielloille tulisi enimmäiskestot. Maapolitiikka on vaikea kysymys. Siihen kytkeytyy myös parilla vaalikaudella kariutunut lunastuslain uudistus. Puhtaan siirtymän hankkeille edellytetään EU:n toimesta nopeutettuja prosesseja.

Kentän terveisiä

Vantaalla asemakaava-arkkitehtina toimiva Noora Laak aloitti valmistellut puheenvuorot, miltä tilanne vaikuttaa tällä hetkellä kunnissa toimivien kannalta. Hän otti esiin kolme teemaa.

Ensiksikin luontoarvot ja ilmastonmuutoksen. Miten ne aiotaan ottaa uudessa laissa huomioon. Toisena teemana hänellä oli maallikoiden ja kuntalaisten vuorovaikutusmahdollisuudet. Maankäyttö- ja rakennuslakiin tullut asukasvaikuttaminen oli aikanaan iso uudistus. Se on toisaalta johtanut melko raskaisiin ja ajallisesti pitkiin kaavaprosesseihin. Monet keskeiset kunnissa tehtävät päätökset, kuten palveluverkkoja koskevat, tehdään poliittisesti ja yleensä ilman asukkaiden erityisempää osallistamista. Niiden vaikutus on usein aivan keskeinen ja kaavoituksen roolina on niihin sopeutuminen. Noora Laak viittasi MRL:n ”yleviin tavoitteisiin”, jotka eivät välttämättä arjessa näy. Hän on itse mieltänyt eläneensä suunnilleen koko aikuisikänsä poliittisen niukkuuden aikaa. Ajan henki tuntuu olevan korostaa esim. maanomistajan asemaa. Asukas ja tavallinen kuntalainen jäävät toissijaisiksi. Kolmanneksi hän kysyi, onko lakiuudistukseen ylipäätänsä mahdollista vaikuttaa. Julkinen keskustelu voi olla ainoita keinoja.

Toisen puheenvuoron kentän kokemuksista käytti Iisalmen kaupungin kaavoituspäällikkö Sari Niemi. Iisalmen asukasluvun kehitys on tällä vuosikymmenellä laskenut tarkalleen ennusteiden mukaan ja on tällä hetkellä 20 607. Iisalmen vahvuutena on monipuolinen teollisuus, kuten Olvi, Genelec ja Ponsse. Niemi tarkasteli alustuksessaan kaavahierarkiaa. Pohjois-Savon olosuhteissa, joissa suurin osa kunnista on kutistuvia, on maakuntakaavalla merkitystä erityisesti kulttuuriympäristökysymyksissä. Pienillä kunnilla ei ole mitään mahdollisuuksia selvittää tai selvityttää vähäisillä voimavaroillansa kulttuuriympäristöä ja mitkä osat siitä pitäisi pystyä säilyttämään. Yleisesti ottaen maakuntakaavassa pitäisi Sari Niemen mukaan oikeasti keskittyä ylikunnallisiin kysymyksiin. Pienissä kunnissa ei ole kaavoittajaa. Niissä kaavoitusasioita hoitavat rakennustarkastajat, tekniset johtajat ja kunnanjohtajat. Yleiskaavaan pitää palauttaa sille kuuluva kunniallinen rooli. Naapurikuntien kesken tehdään yhteistyötä esimerkiksi rakennusjärjestysten osalta. Kun hallitusohjelmaan kirjatun mukaisesti lähdetään uudistamaan rakennusvalvontaa, tulee huolehtia, ettei suurempien rakennusvalvontojen yhteydet kuntien kaavoitukseen katkea. Kaavoituksessa keskeistä on saavuttaa luottamus eri toimijoiden ja kuntalaisten kanssa. Vaikutusarviointien tehtävänä on oikeasti selvittää eri vaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet. Kaavoittajan pitää pystyä vakuuttamaan, miksi tiettyyn vaihtoehtoon on päädytty. Sari Niemelle yhdyskuntasuunnitteluun kuuluu tietty hitaus. Vaikka ympäristö ja sen asettamat reunaehdot muuttuvat, säilyy ihminen perusominaisuuksiltaan samana, tai ainakin muuttuu hitaammin.

SAFA:n yhdyskuntasuunnittelutoimikunnan puheenjohtaja Maarit Virkkunen halusi selvyyttä, miksi lakeja muutetaan. Huolta on herännyt MRL:n pirstoutumisesta. Samoin puhtaan siirtymän hankkeiden ohituskaista herättää kysymyksiä. Luontokadon torjumisen tulisi näkyä uudessa laissa.

Paneelikeskustelua veti väitöskirjatutkija Teemu Jama Aalto-yliopistosta. Jamalla on aikaisempaa kaavoituskokemusta muun muassa Helsingin kaupungilta. Panelisteina olivat johtava lupa-arkkitehti Ifa Kytösaho (Vantaan rakennusvalvonta), johtaja Anu Kärkkäinen (RT Rakennusteollisuus), arkkitehti Jenni Pitko (kansanedustaja ja eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja)ja kaavoitusarkkitehti Henri Raitio (Rauma).  

Teemu Jama esitteli ensin kolme pääteemaa ja kysymystä panelisteille. 1. Voiko osauudistuksilla tehdä systeemisiä muutoksia? 2. Kasvu ja elinvoima ja niiden merkitys? 3. Tarvitaanko ylipäätänsä kaavoitusta? Riittäisikö pelkkä rakennusjärjestys?

Kovin suuria eriäviä näkemyksiä ei keskustelun aikana syntynyt. Elinkeinoelämää edustanut Anu Kärkkäinen korosti, ettei pelkkä lainsäädäntö ratkaise. Rakennusten joustavammilla ja sallivammilla käyttötarkoitusmuutoksilla voidaan edistää kiertotaloutta siinä kuin asettamalla vaatimuksia uudistuotannolle. Ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta täydennysrakentaminen on kannatettavaa. Henri Raitio totesi, että aiemminkin on reguloitu. Jos kaupan sijoittuminen olisi täysin vapaata, niin ensimmäiseksi ehtivä voisi toteuttaa suurmyymäläkeskittymän haluamalleen paikalle. Jos siitä tulisi suosittu, seuraisi väistämättä liikenteen lisääntymistä ja mahdollisesti tarve kalliisiin liikenneinframuutoksiin. Ne kaatuisivat yhteiskunnan syliin. Ifa Kytösaho tarttui sanaan ”hitaus”. Kaavoitus yhteensovittaa erilaisia tarpeita ja päämääränä pitää olla ympäristö, jossa voi oikeasti elää. Kiertotalouden kaikkia ulottuvuuksia emme vielä tiedä ja pitää olla liikkumavaraa, jotta esimerkiksi hulevedet pystytään hoitamaan. Jenni Pitko totesi kaupungistumisen megatrendin jatkuvan. Teollisuudessa tulee tapahtumaan energiamurros. Siinä pitää ottaa huomioon esimerkiksi sähkön siirtojohtojen maisemavaikutukset.

Kasvun ja elinvoiman käsitepariin panelistit suhtautuivat epäluuloisesti. Mistä niiden yhteydessä konkreettisesti puhutaan? Koettu hyvinvointi on olennaista ja nimenomaan kuntalaisten näkökulmasta. Liian tarkka sääntely voi rajoittaa innovaatioita. Asuntokysymys ei ratkea sekään pelkän kaavoituksen kautta. Pääkaupunkiseudulla on tällä hetkellä asuinrakentamiseen kaavavarantoa yllin kyllin. Asumisen markkinat eivät vedä, ja myös käytettyjen asuntojen kauppa on hyytynyt lainakorkojen noustua.

Rakennusjärjestyksen todettiin aina täydentäneen kaavoitusta. Vireillä olevaa rakentamislain muutosta, jolla halutaan suitsia rakennusjärjestyksen käyttöalaa, piti Ifa Kytösaho turmiollisena. Rakennusvalvonnalta ollaan muutoksella viemässä keskeistä työkalua vaikuttaa rakennetun ympäristön muotoutumiseen.

Myös kaupunkikuva puhutti ja aihe kirvoitti muutaman yleisökommentin. Lakiuudistuksen yhteisvaikutukset kaupunkikuvaan huolestuttivat. Yleisesti ottaen yhden lain korvautuminen useammalla nähtiin ongelmallisena ja voivan synnyttää erilaisia epäjatkuvuuskohtia. Anna-Leena Seppälä oli samaa mieltä yhteisvaikutusten arvioinnin vaikeuksista. Kun lakeja valmistellaan erikseen, ei niissä voi ottaa kantaa kuin kulloinkin kyseisen lain vaikutuksiin.

Alueidenkäyttölain uudistustyöryhmässä pysyvänä asiantuntijana oleva Tarja Laine teki yhteenvetoa käydystä keskustelusta. Hän ei näe uudistuksen sisältävän systeemistä muutosta. Maankäyttö- ja rakennuslain ja sitä edeltävien lakien perintö on vahva. Systeemisen muutoksen mahdollisuus, kuten vaikkapa rakennusjärjestyksen rooli, on hyvä pitää mielessä. Vuorovaikutukseen ja asukkaiden osallistamiseen oli 1990-luvulla syntynyt poliittinen tilaus, jonka juuret ajoittuvat jo 1960-luvulle. Sama koskee ympäristövaikutusten ja sosiaalisten vaikutusten arviointia osana kaavoitusta ja yksittäisiä hankkeita. Käynnissä olevassa lakiuudistuksessa on menty eteenpäin tavallaan rakentamista koskevien yksityiskohtien kautta. Muitakin tapoja olisi voinut harkita. Laki ei maailmaa pelasta, mutta olennaista on säilyttää ja parantaa asukkaan luottamusta yhteiskuntaan.

Tilaisuus keräsi Tieteiden talolle kesäisestä ajankohdasta huolimatta kymmeniä osallistujia. Alueidenkäyttölain valmistelu jatkuu tiiviinä. Anna-Leena Seppälä arvioi lausuntokierroksen ajoittuvan loppusyksyyn. Vaikuttamisen paikkoja on luvassa, ainakin muodollisesti. YSS:n ja SAFA:n kaltaisten järjestöjen on syytä harrastaa vaikuttamista epävirallisemminkin, totesi Matti Vatilo lopuksi.

LAURI JÄÄSKELÄINEN

Yhdyskuntasuunnittelun seura pääsi vierailemaan Liisa Akimofin rakennuttamassa, vanhoja ja terveelliseksi koettuja rakennusteknisiä ratkaisuja hyödyntäneessä Huopalahden rautatieaseman uudiskohteessa.

Monien värikkäiden vaiheiden jälkeen hyväksyttiin neljäksi sadaksi vuodeksi kestämään rakennettu rivitalo käyttöön elokuun lopulla 2023.

Kaikki alkoi vuonna 2013. Senaatti-kiinteistöt laittoi myyntiin rantaradan varren perinteikkään Huopalahden rautatieaseman lähiympäristöineen. Liisa Akimofin tarjous voitti ja kaupat syntyivät. Vuonna 1921 rakennettu, Bruno Granholmin suunnittelema komea hirsirakenteinen asemarakennus oli ensin remontoitava. Kaupunki ryhtyi myös laatimaan uutta suojelevaa asemakaavaa. Aseman tienoo oli muutoinkin myllerryksen kourissa. Raide-Jokerin työmaa oli heti aidan takana.

Liisa Akimofin yllätykseksi tarjolla olisi ollut kaupungin taholta hulppeasti rakennusoikeutta uudiskohteille. Ei muuta kuin kiinteistöbisnestä tekemään! Liisalla oli kuitenkin muuta mielessä. Hän halusi kunnostaa ostamallaan rautatiekiinteistöllä sijaitsevaa vanhaa rakennuskantaa asemarakennuksen lisäksi. Sekä rakennuttaa maltillisen, muutaman asunnon suuruisen täysterveellisen ja satoja vuosia kestämään tarkoitetun uniikin rivitalokohteen.

Eipä Liisa arvannut, millainen seikkailu häntä odotti. Uudiskohteen rakentaminen on tyystin toista kuin vanhan korjaaminen. Sen saivat kokea myös kohteen arkkitehtisuunnitteluun kiinnitetty Livady Oy. Lähes kymmenen vuotta kestäneeseen projektiin mahtui käänteitä, jotka saivat rakentamisen saloihin perehtyneet YSS:n jäsenetkin haukkomaan henkeään. Sen mitä Liisan puhetulvan äärellä ennättivät. 

Liisan lähtökohtana oli paitsi terveellinen sisäilmasto niin rakennuksen tavoitteellinen tekninen käyttöikä neljäksi sadaksi vuodeksi. Hiukan toista kuin vaikkapa uuden rakentamislain 50 ja 100 vuoden vastaavat. Kaikki lähtee perustuksista. Liisa järkeili, ettei betonia kannata käyttää, sen kestoiäksi kun lasketaan satakunta vuotta. Graniittia sen olla pitää. Kun kustannuksia kyseltiin, oli Liisan vastaus mitä järkeenkäyvin. Perustusten kustannus pitää suhteuttaa talon koko elinkaareen ja laskea kustannus siltä pohjalta. Rossipohja, jyrkkä harjakatto, leveät räystäät ja punamullattu puujulkisivu luovat graniittisen sokkelin kanssa mielikuvaa pikemminkin vanhasta suomalaisesta maalaistalosta kuin keskellä mitä urbaaneinta pääkaupungin sykettä olevasta modernista asuintalosta.

Entäs sitten sisusta. Liisa korostaa, että rakennus on puurakennus, vaikka väliseinät ovatkin harkkotiilestä ja vielä savirapattuja. Puu, puinen permanto ja mahtava puinen sisäporras dominoivat interiööriä. Eivät kipsilevyt eivätkä koteloiden alle piilotetut putket. Liisan logiikka sanoo, että parempi jättää vesijohdot näkyviin, jotta mahdolliset vuodot paljastuvat. Tähän logiikkaan kannustetaan itse asiassa myös virallisissa rakentamismääräyksissä. Ilmanvaihto on totta kai painovoimainen. Rakennus on kaksikerroksinen. Jyrkän harjakaton alle mahtuu tilava ullakko. Liisa kiistää jyrkästi ajatuksen, että ullakko voisi toimia lisärakentamisen varana. Korkea ullakko tarvitaan painovoimaisen ilmanvaihdon edellyttämille riittävän pituisille ja vedon turvaaville hormeille. 

Ja sitten ne yllätykset. Eräs ja kaikki tarut ylittävä liittyi kattotiileihin. Liisa oli hankkinut tuhansia hyväkuntoisia käytettyjä kattotiiliä. Mutta missä CE-todistus? Mitenkäs on doppien kanssa (DoP = EU:n rakennustuoteasetukseen CPR kiinteästi kuuluva suoritustasoilmoitus, ”declaration of performance”, jolla osoitetaan tuotteen kelpoisuus aiottuun tarkoitukseen). Rakennusvalvonta, rakennustuoteasetukseen tukeutuen, oli vähintäänkin ymmällään (lievästi ilmaistuna). TUKES rakennustuoteasetuksen markkinavalvontaviranomaisena antoi jyrkän kielteisen kannan. Liisa oli jo luovuttamaisillaan ja tilaamassa viranomaisten kelvollisena pitämältä firmalta ihka uudet kattotiilet. Kunnes huomasi, ettei kyseisen firman doppi täyttänytkään oikean harmonisoidun standardin vaatimuksia. Tuotteita oli kuitenkin, ilmeisen virheellisesti, hyväksytty jo lukuisiin kohteisiin pääkaupunkiseudulla. Liisa apureineen teki oman lujuustestin ihan vain konkreettisesti kokeilemalla, kestävätkö kierrätystiilet niille astumista. No hyvin kestivät. Videon kun esitti viranomaistahoille niin ongelma oli ratkaistu. Ei tarvinnut lähteä tuhoamaan vanhoja tiiliä. Myös ympäristöministeriö uskalsi kesäkuussa 2022 tulkita EU:n rakennustuoteasetusta niin että kierrätystuotteiden käyttö ei ole enää lähtökohtaisesti CE-merkinnän vaativaa. Mutta toki pitää rakennustuotteiden olla lain mukaan aina kelvollisia niin että niistä rakennettava rakennus on turvallinen ja terveellinen.

Liisa Akimofin apuna oli uskollinen timpuriporukka Suomenlahden eteläpuolelta Virosta. Viroa itsekin täydellisesti puhuva Liisa ei herkeä olla kehumasta virolaisten omistautumista ja osaamista. Osaamista karttui myös Liisalla kaiken aikaa. Kiintoisa yksityiskohta liittyy aaltopuun käyttöön. Aaltopuu, Wave Layered Timber WLT, on innovaatio Pohjanmaalta ja tarkoittaa aaltoilevaksi höylättyä lankkua. Aallot mahdollistavat lankkujen yhteenliittämisen teräksisten kierretankojen kanssa vähän kuin helminauhaan. Tangot kiristävät lankut yhteen. Liimaa, nauloja tai ruuveja ei tarvita. Ratkaisu mahdollistaa rungon purkamisen osiin ja uudelleenkäytön. Liisa Akimofin tarkoituksena ei ole kuitenkaan purkaa elokuun viimeisenä päivänä 2023 käyttöön hyväksyttyä asuinrivitaloa, jota hän kutsuu asuinkasarmiksi. Rakennuksessa on neljä 88 neliömetrin suuruista asuntoa, jotka ovat kaikki vuokrattuna. Liisan tähtäin on sadoissa vuosissa. Ja miksi ei olisi. Löytyyhän Suomesta satoja vuosia kunnossa pysyneitä puukirkkoja. Huoltoa ja joskus korjauksiakin ne luonnollisesti ovat vaatineet.

Liisa Akimofin tarina uskaliaasta ja kuvia kumartelemattomasta projektista oli ainutlaatuista kuultavaa. Paikalle sohjoisen jäätävänä helmikuisena iltapäivänä saapuneet YSS:n vajaa kymmenen kiinnostunutta esittivät kuin yhdestä suusta toiveen saada projekti dokumentoituna kirjaksi. Liisa kertoi kirjahanketta jo aloitelleensa. Työnimenä on ”Täti rakentaa talon”. Yksi uusi biisi aiheen tiimoilta oli demona valmistunut YSS:n vierailua edeltävänä iltana.

Liisa Akimof esittelemässä kohdetta seuran jäsenille.

LAURI JÄÄSKELÄINEN