Kaupunkitutkimuksen päivien teema on Tarinoiden kaupunki. Päivät järjestetään Helsingissä Tieteiden talolla 15.-16.5.2025. Päivät kokoavat yhteen laajasti kaupunkitutkimuksesta ja -suunnittelusta kiinnostuneita alan tutkijoita, ammattilaisia ja opiskelijoita.
Esitelmien abstraktit (noin 250 sanaa) pyydetään osoittamaan suoraan työryhmien puheenjohtajille perjantaihin 4.4.2025 mennessä. Työryhmien puheenjohtajien yhteystiedot löytyvät jokaisen työryhmän tiedoista.
Työryhmiin hyväksytään esityksiä esimerkiksi valmiista tai tekeillä olevista tutkimuksista, hankkeista ja opinnäytetöistä. Myös yleisemmät keskustelunavaukset ovat tervetulleita.
Ilmoittautuminen avataan huhtikuun aikana ja samalla julkistetaan osallistumismaksut.
Pienten kuntien seminaarisarjan jälkimmäinen osa 18.2.2025 pureutui talouteen, vastuulliseen suunnitteluun ja vaihtoehtoisiin ajattelumalleihin, yhteisenä nimittäjä kestävä siirtymä.
Tällä kertaa pelkästään Teamsin välityksellä toteutettu kahden ja puolen tunnin mittainen tilaisuus keräsi verkon äärelle enimmillään lähes 50 aktiivista kuulijaa. Tilaisuuden avasi jälleen Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija, arkkitehti Emel Tuupainen. Hän veti yhteen kahden viikon takaisen hybriditilaisuuden keskustelua: mitä kestävyyssiirtymä suunnittelulta edellyttäisi?
Ensimmäisenä vastausta lähti hakemaan kauppatieteiden tohtori, BIOS-tutkimusyksikön dosentti Paavo Järvensivu (1). Järvensivu tarkasteli kansallisen tason suunnittelua kestävän siirtymän edistämiseksi. Hän peräänkuulutti laaja-alaista ja suunnitelmallista teollisuuspolitiikkaa, jonka kansallisen tason puuttuminen herättää hänessä jatkuvaa ihmettelyä.
Suunnitelmallisen teollisuuspolitiikan Järvensivu näkee historiallisesti koeteltuna ja vaikutusvaltaisimpana politiikkakehyksenä, jolla olisi todennäköinen mahdollisuus edistää ja ohjata kestävyyssiirtymää. Suunnittelu ylipäätänsä edellyttää käsitystä niistä laadullisista muutoksista, joita tavoitellaan. Fossiilitaloudesta irrottautuminen on yleisesti nähty tavoiteltavaksi ja se on kirjattu jopa Suomen ilmastolakiin.
Teollisuuspolitiikkaan kytkeytyvän aluepolitiikan tulee olla legitiimiä kansalaisten kannalta. Suostutteleva, indikatiivinen suunnittelu on usein hyväksyttävämpää kuin komenteleva. Se mikä Suomesta tällä hetkellä puuttuu, on teollisen siirtymän tiedevetoinen suunnittelu. Kansainväliset ja kansalliset tiedepaneelit syöttävät virkakoneistolle dataa, mutta mitä kansallisesti oikeasti tavoitellaan, jää tyhjän päälle. Keskusteluakaan ei voi syntyä, kun ei ole tavoitteita, joista keskustella. Esimerkiksi tavoitellaanko sähköautoja mahdollisimman nopeasti.
Jos Suomessa olisi kansallisen tason yksikkö, niin tavoitteista voitaisiin keskustella. Järvensivun ehdotuksena on valtioneuvoston kanslian yhteyteen perustettava korkean profiilin yksikkö. Tällainen yksikkö voisi esimerkiksi ottaa kantaa metsien käyttöön. Konkreettisten vety- ja CCU (Carbon Capture and Utilisation) hankkeiden vaarana on Järvensivun mukaan kalliit investoinnit, joista Suomeen jää vain vähän lisäarvoa. Uusiutuvien hankkeet ovat tällä hetkellä Järvensivun käsityksen mukaan jumissa. Pitäisikö pyrkiä tekemään enemmän itse? Kajaaniin suunniteltujen datakeskusten sähköntarve vastaa 66 tuulivoimalan sähköntuotantoa. Sitäkö Kainuun vaaramaisemiin halutaan?
Syntyneessä keskustelussa tuli esiin muun muassa 1950-luvulla perustettu valtakunnansuunnittelutoimisto. Se toimi ensin valtioneuvoston kanslian alaisuudessa vuoteen 1973 saakka ja sen jälkeen sisäministeriöön siirrettynä aluepoliittisena osastona. Miksi se päätettiin lakkauttaa? Järvensivun käsityksen mukaan toiminta tuli tarpeettomaksi, kun Suomen hyvinvointivaltion projekti oli saatu enemmän tai vähemmän valmiiksi. Samoihin aikoihin alkoi uusliberalismin kansainvälinen voittokulku. Mutta nyt on tilanne toinen. Esimerkiksi entinen Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi on ryhtynyt puhumaan suunnittelun puolesta. Suomi voisi Järvensivun mielestä hyötyä monien Aasian maiden toimintatavoista, joista itse asiassa Suomi ei aiemmin suunnittelumielessä ratkaisevasti poikennut. Ranskaa voi Järvensivun mielestä pitää ekologisen suunnittelun edelläkävijänä Euroopassa. Suomessa on 2000-luvulla keskitytty erilaisten tiekarttojen laatimiseen.
Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkijana nykyään toimiva filosofian tohtori Jonne Hytönen keskittyi vahvaan kestävyyteen ja ekologiseen suunnittelujärjestelmään. Hytösen väitöskirja ”Limits of Localism (2019) käsitteli kommunikatiivisuutta, uusliberalismia ja kestävyyttä Suomen alueidenkäytön suunnittelussa.
Hytönen korosti, etteivät talouskasvu ja ympäristölle aiheutuva taakka ole irtikytkettävissä. Ympäristön tila on seurausta taloudellisesta toimeliaisuudesta. Heikon kestävyyden moodissa arvioidaan vain yksittäisen tuotantomuodon ympäristösuorituskykyä. Jotta päästään vahvan kestävyyden tilaan tarvitaan muutoksia talouden ja yhteiskunnan päätöksentekoon. Ajattelun juuret löytyvät YK:sta ja taloustieteestä.
Kestävän suunnittelun argumentointiin kaivataan Hytösen mukaan perkausta. Useamman hankkeen yhteisvaikutuksena alue- ja yhdyskuntakehitys johtaa tällä hetkellä ympäristön tilan heikentymiseen. Hankkeiden kumuloituvat vaikutukset pahentavat luontokatoa, kiihdyttävät ilmastonmuutosta jne. Fokus on yksittäisissä hankkeissa ja niiden luvituksessa.
Jonne Hytönen viittasi Suomen sotien jälkeiseen vahvaan modernistiseen projektiin, jossa muun muassa pohjoisen Suomen jokia valjastettiin vesivoiman käyttöön ja valtio muutoinkin oli voimakkaasti edistämässä jälleenrakennusta. Kuulijalle välittyi kuva, että jotain sen kaltaista kaivattaisiin Hytösen mielestä nytkin, tosin eri tavoittein. Suunnittelu on 2000-luvulla pirstoutunut ja keskusvallan ote purettu. Kuntien itsehallinto suunnittelussa on kasvanut. Hytönen viittasi Matti Vatilon YSS:n lehdessä (2000:2) olleeseen kirjoitukseen ”Käskyvallasta kumppanuuden aikaan – reunamerkintöjä Kaj Nymanin puheenvuoroon”. Matti itse totesi muuttaneensa ja kehittäneensä ajatteluansa ja olevansa samaa mieltä siitä, että suunnittelu on pirstoutunut ja ”heiluri heilahtanut liikaa markkinauskoon”. Mikä vuorostaan vaikeuttaa kestävän suunnittelun mahdollisuuksia.
Viimeisenä tilattuna alustajana oli Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa tutkijatohtorina ympäristöjohtamisen oppiaineessa työskentelevä Irene Kuhmonen. Hänen aiheensa koski ekologisen siirtymän rahoitusta ja oikeudenmukaisempaa toteutusta. Miten kestävä siirtymä voitaisiin toteuttaa maaseudulla ja edistää vaihtoehtoista taloudellista ajattelua?
Kuhmonen väitti, että nykyinen kasvutalous on kestävyyskriisin tärkein ajuri ja maaseudun kuihtumisen aiheuttaja. Maatalous on 2000-luvun Suomessa keskittynyt sekä tilakoon kasvun kautta että alueellisesti. Voi puhua vilja-Suomesta, karja-Suomesta ja siipikarja-Suomesta. Kehitys näkyy suoraan luonnonympäristön köyhtymisenä. Lintuindikaattori on siinä hyvä mittari. Lintuindikaattori on laskenut tasaisesti 1980-luvun alusta alkaen.
Maaseudulla asuvien kannalta keskittyminen on tarkoittanut, että saavuttaakseen entisen tulotason tulee maatalouden harjoittajan tuottaa entistä enemmän ja tehokkaammin. Monet nykypäivänä kannatettavina pidetyt trendit eivät maaseudun kannalta ole aina yhtä toivottavia. Esimerkiksi kasvispainotteinen ruokavalio vain kiihdyttää keskittymistä, kun kotieläintuotanto hiipuu ja sitä kautta myös tuotanto maatiloilla yksipuolistuu. Tuoreen Kalevi Sorsa Foundationin raportin mukaan metsäsektorin vihreä siirtymä vaikuttaa heikentävästi Itä- ja Pohjois-Suomen työpaikkoihin.
Verrattuna fossiilitalouden tuottamaan voimakkaaseen keskittymiseen ja heikkoon paikkasidokseen tuottaa uusiutuva ja kiertotalous vahvan paikkasidoksen, jossa toteuttaja on myös osallinen. Uudenlaisen tulevaisuudenpolun tarjoaa uudelleenorganisoitumisen kautta muodostuva vähentyminen ja paikallistaminen (Käyrä & Kuhmonen, 2024) (3).
Agroekologisessa symbioosissa toteutuvat monipuolinen tuotanto, paikallinen jalostus, alueellinen ravinnon ja energian omavaraisuus sekä kohtuullisuus ja planetaariset rajat. Vastakohtana on teknologiavetoinen tulevaisuus, jossa tuotanto on erikoistunutta. Elävän maaseudun kannalta myönteinen tulevaisuus on pitkälti yhteneväinen ekologisesti kestävän tulevaisuuden kanssa. Diskurssikamppailu linjanvalinnasta on jo täydessä vauhdissa.
Alustusten pohjalta keskustelu jatkui vilkkaana. Kuhmosen esiin tuomia näkökohtia pidettiin suorastaan ”hätkähdyttävinä”. Tuotiin esiin, ettei politiikkaa eikä maatalouden osalta varsinkaan EU:a voi välttää. Kuhmonen totesi, kuinka myös EU:n sisällä on eri suuntiin vieviä voimia, joihin voi yrittää vaikuttaa. Hän toisaalta kysyi, onko Suomella maana edes halua yrittää vaikuttaa, ja mihin suuntaan.
Pohdittiin ja kysyttiin, miten kaavoitus voisi tilanteeseen vaikuttaa. Maakuntakaavoituksessa ilmiöitä tunnistetaan. Maakuntakaavaan merkityt esimerkiksi tuulivoimalavaraukset eivät kuitenkaan mitenkään suoraviivaisesti tarkoita, että tuulivoimahankkeet niille sijoittuisivat. Suurten pääomasijoittajien näkemykset usein ratkaisevat tuulivoimaloiden sijoittumisen.
Irene Kuhmonen myös totesi, että maaseudulla yrittäjät ovat tulleet varovaisiksi. Suomalaisilla on entistä vähemmän rahaa välttämättömyyshyödykkeisiin, kuten ruokaan ja asumiseen. Erilaiset halpuutuskampanjat eivät maaseudun asiaa aja. Ei myöskään yhteiskunnallinen keskustelu, jossa maaseutu nähdään lähinnä vain ongelmana. Kotimaan matkailu voisi tilannetta parantaa.
Seminaarisarjan ideoijana ollut Emel Tuupainen tiedusteli kuulijoiden halukkuutta syventää teemoja erikseen järjestettävien kurssien avulla. Hän piti tärkeänä tiivistää tutkijoiden ja käytännön suunnittelutyötä tekevien yhteistyötä jatkoa ajatellen.
Lopuksi YSS ry:n puheenjohtaja Matti Vatilo lausui kiitokset Emel Tuupaiselle ja hänen tukenaan olleille Timo Heikkiselle ja Elsa Kiviselle. Kahden tilaisuuden kokonaisuus oli toimiva ratkaisu ja keräsi odotettua enemmän osallistujia sekä verkon ääreen että ensimmäisellä kerralla myös Tieteiden talolle.
Lauri Jääskeläinen
BIOS-tutkimusyksikkö on vuonna 2015 perustettu itsenäinen tutkimusyksikkö. Yksikössä toimivat 10 tutkijaa edustavat eri ympäristötutkimuksen aloja. BIOS on muun muassa tehnyt aloitteen ekologisesta jälleenrakennusohjelmasta. Koneen Säätiön Vuoden Tiedekynä -palkinnon saivat vuonna 2024 Paavo Järvensivu, Tero Toivanen ja Ville Lähde artikkelistaan ”Ekologisen jälleenrakennuksen haaste”.
Janne M. Korhonen (toim.): Oikeudenmukainen siirtymä Suomessa. Kalevi Sorsa -säätiö 2024.
Minna Käyrä & Irene Kuhmonen: Institutionalising degrowth regime: a review and analysis of degrowth transition proposals. Sustainability Science, 2024.
Nollakasvun kuntien kestävyysparadoksi herätti vilkasta keskustelua Tieteiden talossa 4.2.2025. Yhdyskuntasuunnittelun seuran, yhdessä Aalto-yliopiston asiantuntijoiden kanssa, organisoimaan tilaisuuteen oli saapunut parikymmentä kiinnostunutta. Verkon kautta alustuksia ja keskustelua seurasi ja siihen osallistui lisäksi viitisen kymmentä kuulijaa.
Alku- ja tervetuliaissanat lausui väitöskirjatutkija ja aktivisti, arkkitehti Emel Tuupainen. Hän viittasi alueiden ja kuntien epätasaiseen kehitykseen, jossa käytännön ratkaisut ovat toistaiseksi olleet voittopuolisesti reaktiivisia. Kestävyyden ja vihreän siirtymän oikeudenmukaisuudesta ei juurikaan ole keskusteltu, lukuun ottamatta Itä-Suomen jäämisestä esimerkiksi tuulivoiman hyödyistä paitsi. Toisaalta uusiutuvan energiahankkeiden taustalla ovat usein kansainväliset yritykset, jotka korjaavat suurimman hyödyn. Tärkeää on pohtia vaihtoehtoisia suunnittelutapoja, joita on sivuttu esimerkiksi Janne Oittisen tuoreessa artikkelissa uusimmassa Yhdyskuntasuunnittelu-lehden numerossa 2-3:2024.
Ensimmäisenä alustuksena kuultiin Yhdyskuntasuunnittelun seura ry:n puheenjohtajan Matti Vatilon katsaus, perustuen pitkälti hänen ympäristöministeriölle laatimaansa selvitykseen pienten kuntien alueidenkäytön suunnittelujärjestelmien vaihtoehdoista (1). Vatilo viittasi Petteri Orpon hallitusohjelmaan. Siinä on muun muassa kirjaus, jonka mukaan väestökehitys, taloustilanne, eriytyminen ja monet muut ilmiöt edellyttävät kuntien uudistumista ja uudistamista. Mitään täsmällistä määritelmää pienelle kunnalle ei ole. Selvityksessä on käytetty lähtöoletuksena 6 000 asukasta, joka on asetettu lainsäädännössä pätevyysvaatimukset täyttävän kunnan kaavoittajan asukaslukurajaksi. Kunnat voivat hoitaa pakollisen kaavoittajaa koskevan velvoitteen myös yhteistyössä keskenään. Kuuden tuhannen asukkaan rajan alle jää lähes puolet Suomen kunnista, joiden yhteislukumäärä on Manner-Suomessa vajaa 300.
Kuntakoko sinänsä ei tarjoa yksikäsitteistä mittaria kaavoituksen joustavuudelle. Esimerkiksi alle tuhannen asukkaan Lestijärven kuntaan on rakennettu mittava määrä tuulivoimaa. Sen sijaan lukuisia yhteisiä piirteitä löytyy, kun tarkastellaan pienten kuntien suunnittelukäytäntöjä. Kaavoituksen ja digiasiantuntemuksen riittämättömyys ja rekrytointivaikeudet johtavat konsulttivetoiseen ja ulkoistettuun kaavoitukseen, josta usein puuttuu toiminnan jatkuvuus. Kuntayhteistyö voi kangerrella. Sidonnaisuuksien hallinta pienen kunnan päätöksenteossa voi olla ongelmallista. Alueidenkäytön suunnittelu on samaan aikaan muutakin kuin kaavoitusta. Kuntien omalla suunnittelukulttuurilla voi olla huomattava vaikutus onnistumiseen.
Lainsäädäntöä on 2000-luvulla muutettu joustavammaksi. Muun muassa yleiskaavan käyttömahdollisuuksia suoraan rakentamiseen oikeuttavaksi on laajennettu. Matti Vatilon mukaan voikin todeta, että kaavoista on moneksi.
Kuntamurros on tosiasia. Maaseutumaiset alueet autioituvat kiihtyvää vauhtia. Eräänä kouriintuntuvana seurauksena on kouluverkon raju harveneminen. Yhteiskunnalliseksi tavoitteeksi on asetettu normien keventäminen, mikä sinänsä on Vatilonkin mielestä kannatettavaa. Norminpurku voi toimia uuden kuntakäsityksen tukena. Yhden yhtenäiskuntamallin ideologiasta voitaisiin edetä kohti erilaistuvia kuntia. Olennaista on kuitenkin turvata kansalaisten ja kuntalaisten riittävä yhdenvertainen kohtelu.
Alustuksen herättämässä keskustelussa pohdittiin muun muassa digitalisaation vaikutuksia. Pienissä kunnissa digitalisaatio on voinut jopa parantaa palvelutasoa verrattuna entiseen. Suuri ongelma liittyy asuntokannan eriytymiseen, josta keväällä on luvassa laajempi ministeriötasoinen selvitys. Samalla kun Lapin matkailukeskuksissa loma-asuntojen hinnat hipovat jo eteläisen Helsingin asuntohintoja, niin hiljenevissä maaseutukunnissa ei enää saa pankeista lainaa edes välttämättömiin asuntojen korjauksiin. Rakennuksilla ei ole enää vakuusarvoa, kun niiden hintataso on muutamassa vuodessa pudonnut jopa kymmenesosaan aiemmasta.
Toisena alustajana oli Aalto-yliopiston tutkija, arkkitehti Pilvi Nummi, joka on myös YSS ry:n johtokunnan pitkäaikainen jäsen. Pilvi on tutkinut sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää digitalisaatiota pienten kuntien maankäytön suunnittelussa (2). Tällä hetkellä Suomessa on käytössä kahdeksan erilaista kaavan laadintaohjelmistoa. Digitaalinen ja tietomallipohjainen kaavoitus on sosiotekninen murros, joka muuttaa kokonaisvaltaisesti suunnittelukulttuuria. Kaavamääräysten logiikka muuttuu. Jotta uudistus toisi kaikki siihen kohdistetut odotukset, edellyttäisi se ohjelmien käyttäjien nykyistä voimakkaampaa mukaan ottamista ohjelmien kehitystyöhön. Aiheen tiimoilta on ilmestymässä piakkoin artikkeli ”Digitaalisen innovaation omaksumisen moniulotteisuus kuntien teknisellä toimialalla”, kirjoittajina Jarmo Pulkkinen, Marjo Suhonen ja Pilvi Nummi.
Pienet kunnat ovat riippuvaisia ostopalveluista, jotka pitää kilpailuttaa. Myös pienistä kunnista löytyy edelläkävijöitä. Pihtiputaan kunta sai ensimmäisenä kuntana oikeudet viedä kaavat tietomallimuotoisena Ryhti-järjestelmään (3). Esille nousseita kehitystarpeita ovat muun muassa tiedontarve muiden kuntien hankkeista, kuntalaisten osallistumismahdollisuuksien vahvistaminen sekä kuntien rakennusjärjestysten saaminen osaksi tietomallimuotoisen kaavoituksen kokonaisuutta. Digikehittämiseen kaivataan ylipäätänsä lisää moniäänisyyttä, käyttäjäkeskeisyyttä sekä kaavoitustyökalujen räätälöintiä. AI ei ole tämän kanssa ristiriidassa, totesi Pilvi Nummi.
Kolmannesta alustuksesta vastasi etänä Oulusta tekniikan tohtori, arkkitehti Hanna Kosunen. Hanna on selvittänyt yhdessä Sari Hirvonen-Kantolan ja Helka-Liisa Hentilän kanssa Kunnallisalan kehittämissäätiön toimeksiannosta kuntien maankäytön suunnittelua ja elinvoimahankkeita (4). Kosunen väitteli vuonna 2021 Oulun yliopistossa aiheenaan kaupunkisuunnittelu asuinalueilla, joissa väestön ei odoteta kasvavan tai se kasvaa hitaasti (5).
Kunnallisalan kehittämissäätiön selvitykseen osallistui kymmenen kuntaa eri puolilta Suomea. Kunnan elinvoimaa käsiteltiin siinä laajapohjaisena ilmiönä, joka muodostuu ihmisten, yhteiskunnan ja ympäristön välisistä suhteista. Maankäytön suunnittelulla ja kaavoituksella luodaan elinvoimalle edellytyksiä. Selvityksessä mukana olleiden kohdekuntien asukasluku vaihteli vajaasta 2 600 asukkaasta noin 80 000 asukkaaseen. Kuntien valinnassa hyödynnettiin konsulttitoimisto MDI:n kuntien kasvupotentiaalin viisiportaista luokittelua. Luokittelussa on neljä kriteeriä: aluetalous, vetovoima, väestö- ja ikärakenteen muutos sekä asuminen. Haastattelut olivat osa selvitystä.
Elinvoimaan vaikuttavissa tekijöissä erottuivat kunnille yhteiset keinot, yksittäisen kunnan kasvutilanteeseen liittyvät keinot ja muut keinot. Yritysten toimintaympäristön ja asuinympäristöjen kehitys olivat keskeisiä muuttujia.
Palvelurakenteen käänteet voivat vaikuttaa kunnan investointitarpeeseen nopeasti. Esimerkiksi Kolari joutuu mahdollisen kaivoshankkeen myötä investoimaan kouluverkkoon lyhyellä varoitusajalla. Toisissa tilanteissa ajankohtaiseksi on tullut toteutumattomien asemakaavojen kumoaminen. Näin tapahtui Pieksämäellä. Kouvolassa keskustan kehittäminen arkkitehtikilpailujen kautta nähtiin mahdollisuutena, vaikka samaan aikaan rakennuksia piti purkaa.
Aloitteellisuus ja nopea reagoiminen nousivat tärkeiksi tekijöiksi kuntien elinvoiman kannalta. Kaavoitukselta odotetaan nopeutta. Voimavarojen niukkuus johtaa helposti siihen, että kiireelliset hankkeet ajavat muiden ohi eikä selvitysten arvioimiseen jää aikaa. Vähät resurssit kuluvat reagoivaan suunnitteluun. Selkeänä johtopäätöksenä oli, että yritysten toimintaympäristön kehittäminen on keskeinen elinvoimatekijä.
Paikallisten ominaispiirteiden hyödyntäminen osana pitkän tähtäimen suunnittelua on kannatettavaa. Eri tekijöiden vaikutuksia ei aina ole helppo todentaa, mutta seuranta on silti hyödyllistä. Pienissä kunnissa korostuvat innovatiivisuus ja yksittäisten henkilöiden ennakkoluulottomuus. Hyvänä esimerkkinä on jälleen Pihtipudas. Pienten kuntien kannattaa myös tehdä yhteistyötä. Etätyöverkostojen luominen ja osan vuodesta tyhjillään olevien asuinrakennusten käyttö on eräs ja samalla ekologinen ratkaisu, tuotiin esiin loppukeskustelussa.
Pohdittiin myös vaikuttamisen mahdollisuuksia kuntapäättäjien osaamiseen. Rajanveto virkahenkilön ja poliitikon välillä voi olla häilyvä. Viranhoidossa tarvitaan myös puhumisen ja argumentoinnin taitoja. Maanomistajan asema on sekin murroksessa, ja nykyinen hallitus on ottanut johtotähdeksi prosessien sujuvoittamisen ja maanomistajien aseman vahvistamisen eri tavoin.
Tilaisuus antoi monipuolisen kattauksen kuntasektorin eriytyvään kehitykseen. Matti Vatilon esiin tuomalla tavalla lähitulevaisuudessa häämöttää norminpurun myötä kuntakäsitteen uudelleen arviointi.
Pienten kuntien tulevaisuuden ja kestävyyssiirtymän arviointi jatkuu helmikuussa etänä toisella täydentävällä tilaisuudella, jossa pureudutaan ekologisen siirtymän rahoitukseen ja oikeudenmukaisempaan toteutukseen.
Kaupungit rakentuvat tarinoista, jotka voivat perustua niiden menneisyyteen tai tietoisesti tuotettuun nykyisyyteen. Tarinat myös luotaavat kaupunkien tulevaisuutta. Tarinan kertomisesta on tullut globaalissa kaupunkikilpailussa yhä tärkeämpää. Kaupungit pyrkivät erottautumaan tuotteistamalla itseään ja luomalla historiaan tai tulevaisuuteen perustuvan imagon kiteyttämällä olemuksensa iskulauseisiin ja rakentamalla kansainvälisesti vetovoimaisia kulutusympäristöjä.
Lukuisat kaupungit tunnetaan vanhoista tarinoistaan, kun taas useat nuoremmat kaupungit tavoittelevat tunnettuutta hyödyntämällä tarinoitta. Kuitenkin tarinat muuttuvat, mikä antaa mahdollisuuden tarkastella kaupunkien lukuisia historiallisia kerroksia sekä nähdä erilaisten tarinoiden vaikutus nykyiseen ja suunnitteilla olevaan kaupunkiin. Kenelle kaupungin tarinaa siis kerrotaan ja kuka sen kertoo?
Monet historialliset kaupungit ovat jo niin tunnettuja, että ne kamppailevat hyperturismin kanssa. Mutta kuka luo kaupungille sen tarinan? Ovatko kaupunkilaisten tarinat osa koko kaupungin tarinaa? Miten tarinat muuttuvat ajassa? Miten kaupungin tarinaa luodaan? Yksi vahva tarinan kerronnan väline on kaupunkisuunnittelu, joka välittää näkemyksiä kaupungin tulevaisuudesta. Mistä suunnittelun tarinat kertovat ja kuka ne oikeastaan luo? Samoin eri tieteenalojen tutkimukset kertovat erilaisia tarinoita kaupungeista.
Mutta vievätkö etenkin tunteisiin vetoavat tarinat kaupunkilaisia harhaan? Kaupunkilaisten merkitys oman kaupunkinsa tuntijoita on myös huomattava. Kaupunkilaiset sekä tuotteistavat kaupunkinsa tarinaa että tuottavat oman tarinansa kaupungistaan (kenties kaupunginosastaan tai omasta talostaan). Siten eri toimijoiden luomat tarinat muokkaavat todellisuutta siinä missä ne samanaikaisesti muokkaavat kaupunkien menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Miten erilaiset tarinat kohtaavat ja miten eri tarinat kehittyvät näiden kohtaamisten tuloksina? Kutsumme tutkijoita, suunnittelijoita sekä kaikkia muuttuvasta kaupungista kiinnostuneita osallistumaan Kaupunkitutkimuksen päiville 2025.
Vuonna 2025 päivien järjestäjinä toimivat Suomen Kaupunkitutkimuksen Seura, Rakennetun ympäristön tutkimuksen seura ja Yhdyskuntasuunnittelun seura yhteistyössä Helsingin yliopiston Kaupunkitutkimusinstituutin kanssa.
Päivien ilmoittautuminen ei ole vielä käynnistynyt. Tiedotamme esitelmäkutsusta ja ilmoittautumisesta erikseen.
Kevättalven Tapiola-aiheinen elokuvailta ja keskustelu järjestetään perjantaina 14.03. 2025 Ollan Muuntamolla ja yhteistyössä HESA-SAFA:n ja Yhdyskuntasuunnittelun seuran kanssa.
Ilta alkaa kello 17.00 Helsingin ja Uudenmaan arkkitehtien vuosikokouksella ja jatkuu noin kello 17.30 yhteisellä ohjelmalla.
Teemana on Espoon Tapiola, ja johdannon jälkeen siirrymme Tapiolasta kertovaan dokumenttifilmisarjaan. Sen jälkeen vuorossa on keskustelua.
Tilaisuudessa on HESA-SAFA:n ja YSS:n yhdessä järjestämää tarjoilua ja se päättyy hyväntuulisen seurustelun merkeissä.
Järjestelyistä vastaa YYS:n puolesta Lauri Jääskeläinen ja HESA-SAFA:n puolesta Tarja Nurmi ja johtokunta.
Ilmoittautuminen alkaa Kalevalan päivänä 28.02. 2025 kello 09.00 ja sen voi tehdä alta ilmenevään sähköpostiosoitteeseen Otsikkoon ”Tapiola Ollan muuntamolla”. Paikalle mahtuu mukavasti noin 50 henkeä.
Tiedustelut HESA-SAFA: Tarja Nurmi, arkkivahti@gmail.com, puhelin 0456765636
Ilmoittautuminen YYS:n jäsenille Lauri Jääskeläiselle, sähköposti jaaskla@gmail.com
Ollan Muuntamo (Arkkitehtitoimisto Olla Oy) löytyy Helsingin Energialle aiemmin kuuluneista tiloista Helsingin Ruoholahdesta, osoitteessa Porkkalankatu 11, 00180 Helsinki. Ruoholahden metroasema on melko lähellä. Lähelle pääsee myös raitiovaunulla ja busseilla.
Helsingin Hakaniemen ”Luova kulma” kokosi lauhana tammikuisena iltana (16.1.2025) 25 innostunutta osallistumaan ja seuraamaan YSS ry:n vuoden ensimmäistä keskustelutilaisuutta. Teemana oli ei enempää eikä vähempää kuin ”Aktivismi ja yhdyskuntasuunnittelu”.
Tilaisuuden moderaattori ja organisoija, YSS ry:n johtokunnan jäsen, arkkitehti Anni Hapuoja aktivoi kuulijakuntaa käsiäänestyksellä, kuinka moni paikalla olleista piti itseänsä aktivistina. Käsiä nousi. Illan kuluessa ilmeni aika monen taustasta ja historiasta huomattavaa ja aktivismiksi luonnehdittavissa olevaa toimintaa. Kuten vaikkapa osallistumista pääsiäisenä 1979 Forssan Tammelan Koijärvellä erään laskuojan tukkimiseen.
Neljästä mukaan haastetusta panelistista kahdella on selkeä tutkijatausta. Tiina Seppälä on väitellyt vuonna 2010 rauhanliikkeestä ja globaalin vastarinnan teorioista. Hän on Kehitystutkimuksen seuran varapuheenjohtaja ja toimii lehtorina Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Georg Boldt on yhteiskuntatieteiden tohtori, jonka tutkimustyö keskittyy poliittiseen osallisuuteen. Kaksi panelistia on kiinnittynyt enemmän käytännön aktiviteetteihin. Anton Keskinen on suunnitellut ja organisoinut toimintaa Elokapina-liikkeessä ja toimii tällä hetkellä perustamansa ilmastostrategiatoimisto Operaatio Arktiksen toiminnanjohtajana. Valtiotieteen maisteri Varpu Kurkilahti luonnehti itseänsä ”otolliseksi uhriksi” integroitumaan erilaisiin kenttätason projekteihin, kuten Case Suvilahteen ja Lapinlahden entisen sairaalan omaehtoiseen kehittämiseen.
Kuva: Aktivismi ja yhdyskuntasuunnittelu -keskustelutilaisuuden vetäjä Anni Hapuoja (vasemmalla) ja panelistit (vasemmalta oikealle) Anton Keskinen, Georg Boldt, Varpu Kurkilahti ja Tiina Seppälä.
Mikä luonnehtii ”uutta” aktivismia
Georg Boldt totesi Suomen vahvan yhdistysten perinteen ja käytännön vaikuttaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin organisoidusti ja byrokraattisesti esimerkiksi neuvottelemalla viranomaisten kanssa. Kuluvalla vuosituhannella on yhdistysten vetovoima hiipunut ja erilaiset spontaanit liikkeet ovat houkutelleet erityisesti nuorempia sukupolvia. Helsingin poliisin tilastojen mukaan myös mielenosoitusten määrä on koronavuosien jälkeen tuplaantunut verrattuna ajankohtaan ennen vuotta 2020.
Anton Keskinen hurahti Elokapinan toimintatapaan viisi vuotta sitten sen verran perusteellisesti, että opinnot jäivät kesken ja hänestä tuli täysipäivätyötä tekevä ilmastoaktivisti. Antonin mielestä polarisaatio ja provosointi voi tietyissä tilanteissa olla eduksi, jotta sanomaa saadaan välitettyä suurelle yleisölle.
Tiina Seppälä painotti väkivallattomuuden merkitystä, mutta ei vähätellyt luovien uusien toimintatapojen roolia ja koepallojen heittämistä. Myös feministinen lähestymistapa on hänelle tärkeä.
Varpu Kurkilahdelle aktivismi kumpuaa arvoista, joita voi edistää vaikkapa kaavoittajan roolissa. Hänelle aktivismi on ennen kaikkea paikkakeskeistä ja kaupunkitilaan liittyvää omaehtoista toimintaa.
Uutta aktivismia luonnehtii kaikkien panelistien mielestä uudet ja toisinaan oudotkin keinot, joilla herätellään suurta yleisöä. Viime vuosina painopiste on ollut ilmastokysymyksissä mutta myös äärioikeiston vastustamisessa. On otettu käyttöön termi ”ilmastohätätila”. Elokapinan piirissä on viime aikoina kiinnitetty entistä enemmän huomiota omaan sisäiseen demokratiaan ja sen kehittämiseen. Myös spontaaneissa liikkeissä on tärkeää huolehtia moniäänisyydestä ja huolehtia siitä, että annetaan tilaa erilaisille mielipiteille.
Miten aktivismin rooli päätöksentekoon nähdään?
Teema herätti panelisteja tarkastelemaan kysymystä myös historian kautta. Muun muassa vammaisjärjestöjen rooli nähtiin ratkaisevana, jotta ensin USA:ssa ja sitten muualla läntisessä maailmassa saatiin aikaan konkreettisia edistysaskeleita esteettömyydessä. Esimerkiksi Englannissa vammaisjärjestöt toimivat pitkään ”kiltisti” pyrkien vaikuttamaan päätöksentekoon totutuin keinoin. Kun juuri mitään ei tapahtunut, ryhdyttiin räväkämpiin otteisiin. Ei kestänyt kauan, kun vaikkapa juniin ja julkisiin liikennevälineisiin saatiin teknisiä ratkaisuja mahdollistamaan pyörätuolilla liikkuvien niihin pääsy, kertoi Anton.
Akateemisessa tasolla asiaa tutkinut Georg totesi nykyaikaisen osallistavan demokratian juurten löytyvän 1960-luvun lopun USA:n Vietnamin sotaa vastustaneista liikkeistä. Niiden piirissä lähdettiin kehittämään fasilitointimetodeja, jotta toiminnasta saatiin enemmän irti ja painostus vallassa oleviin tehokkaammaksi. Suomessa esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriö kutsui taannoin Elokapinan edustajia keskustelemaan ruoantuotannosta. Anton toi esiin USA:n kansalaisoikeusliikkeen keskeisen roolin ja esimerkin ympäri maailmaa.
Tiina korosti aktivismin luovien keinojen merkitystä rajojen testaamisessa. Varpu oli samoilla linjoilla ja näki aktivismin demokratian kirittäjänä. Parhaimmillaan aktivismi ei päästä kaupunkisuunnitteluakaan helpolla.
Hyvien saavutusten vastapainona nähtiin nykytilanteessa huolestuttavia uhkia, meillä ja muualla. Englannissa on ryhdytty antamaan kovia, jopa vankilatuomioita esimerkiksi mielenosoitusten organisoinnista. Georg toi esiin, että aktivismin puitteissa pitää ryhtyä puhumaan myös oikeusjärjestelmästä ja sen roolista. Vähän samaan tapaan kuin 1960- ja 70-luvuilla jo tehtiin. Pahimmillaan vaikkapa kaupunkisuunnittelun osalta ei anneta tilaisuutta keskustella olennaisista ja enemmän rakenteellisista kysymyksistä, vaan lähinnä tarjotaan erilaisia näennäisiä ja toisarvoisia vaihtoehtoja ”mielialoja tyynnyttämään”.
Varpu totesikin, että kokemukset siitä, ettei kaupunkisuunnittelussa lakisääteinen vuorovaikutus ja osallistuminen käytännössä vaikuta vaan ratkaisut on lyöty enemmän tai vähemmän kiinni jo aikaisemmassa vaiheessa, synnyttävät katkeruutta. Pessimismi puuttuvista vaikutusmahdollisuuksista leviää. Sillä on vuorostaan omat seurannaisvaikutuksensa siihen, millaisiin toisenlaisiin keinoihin aktivistit kokevat tarpeelliseksi ryhtyä.
Aktivismin rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa
Keskustelussa painottui ilmastomuutoksen torjunta. Olennaisina kysymyksinä nähtiin tutkimuksiin perustuva tieto ja miten sitä käytetään – tai ollaan käyttämättä – päätöksenteossa. Esimerkkinä faktojen sivuuttamisesta tuotiin esiin meren pinnan nousu. Vaikka mannerjäätiköiden sulamisvauhtia on vaikea eksaktisti mallintaa, ovat tutkijat suhteellisen yksimielisiä siitä, että myös Fennoskandiassa meren pinnan nousu voi yltää lähivuosikymmeninä reilusti yli puolen metrin, totesi Anton. Siitä huolimatta on pääkaupunkiseudun pitkän aikavälin suunnittelussa varauduttu paljon pienempään nousuvaraan. Samaa ilmiötä ihmeteltiin myös yleisöpuheenvuoroissa.
Varpu viittasi tässä yhteydessä suunnittelun sokeisiin pisteisiin. Ne olisi mahdollista havaita, jos tutkimustuloksia käytettäisiin enemmän. Aktivismin tärkeänä roolina on havahduttaa sekä suurta yleisöä että päättäjiä varautumisen tarpeeseen. Kiinnostava kysymys on, milloin ja millä perusteella osa aktivismista muuttuu ”salonkikelpoiseksi”. Esimerkiksi Ravintolapäivien kaltaiset tapahtumat, joissa niissäkin saatetaan sulkea ja rajoittaa vapaata liikkumista yleisillä kulkuväylillä, koetaankin yhtäkkiä suorastaan matkailulliseksi vetonaulaksi.
Tiina toi keskusteluun globaalin etelän velkaongelman. Kehittyneet valtiot ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF voisivat aivan hyvin mitätöidä kehittyvien maiden velat, jolloin myös ne pääsisivät ratkomaan ilmastomuutoksen haasteita paremmilla voimavaroilla. Globaalin etelän tulevaisuus ja elämisen olosuhteet ovat myös maapallon pohjoisen pallonpuoliskon eräänlainen kohtalonkysymys.
Georg viittasi Green Peacen jo 1960-luvulla kehittämiin aktivismin muotoihin, joissa tietoisesti herätetään hiukan sensaatiohakuisesti tunteita. Elokapina on ottanut tunnetason erääksi toimintastrategiakseen. Mannerheimintien sulkemisen kaltaiset tempaukset ovat kuitenkin vain osa Elokapinan aktivismin kirjoa. Tarvitaan samanaikaisesti sekä räväkkää ja huomiota herättävää toimintaa mutta myös perinteisempää ja pitkäjänteisempää kabinettitason vaikuttamista.
Suhde virkakuntaan
Elokapinan kaltaiset toimijat esiintyvät julkisuudessa usein konfliktin lietsojina ja yhteentörmäyksissä viranomaisten ja poliisin kanssa. Georg korosti, että suurin osa aktivisteista haluaa välttää avointa konfliktia. On kuitenkin toimijoita, jotka näkevät tietynasteisen ristiriitojen provosoinnin tehokkaana keinona herättää keskustelua. Aktivistit joutuvat joka tapauksessa tarkkaan analysoimaan, milloin rajoja ei kannata ylittää, jotta suuri yleisö ei koe tempauksia pelkästään häiriön aiheuttamisena ja kiusantekona.
Harmillisena pidetään sitä, että kontaktit viranomaisen kanssa tuppaavat keskittymään poliisiviranomaisiin. Elokapina itse näkee toimivansa vain ”pelinappulana” edistämässä maapallon ja ihmiskunnan selviytymistä. Liikkeen piirissä ymmärretään, että poliisilla on oma tehtävänsä turvata järjestystä ja turvallisuutta. Ylilyönteihin ei pitäisi sortua sen enempää aktivistien kuin virkavallankaan puolelta. Koijärvellä pääsiäisenä 1979 mukana ollut ja keskustelua seuraamaan tullut aktivistiveteraani kertoi koijärveläisten tietoisesti tahtoneen välttää vastakkainasettelua poliisin kanssa. Hän pohti, onko nyt 2020-luvulla omaksuttu toisenlaista linjaa.
Kun pohdittiin aktivismiliikkeiden ja perinteisten yhdistysten toiminnan eroja, niin valtiovallan taholta toivottiin enemmän osallistumisen mahdollisuuksia vähemmän muodollisin ja vapaammin keinoin. Vireillä olevassa yhdistyslainsäädännön uudistuksessa onkin pohdinnassa eräänlainen kevytyhdistyksen malli.
Myös aktivistit tarvitsevat toimintaansa rahoitusta. Vaikka tiettyyn rajaan asti voidaankin toimia vapaaehtoisen ja mukana olevien itsensä keräämien pienten avustusten varassa, ei pitemmän päälle toiminta voi jatkua eikä ainakaan kasvaa ilman jonkintasoista pysyvämpää rahoituspohjaa. Liikkeissä, jotka eivät ole organisoituneet yhdistysmuotoisiksi, aiheuttaa jo pelkän pankkitilin saaminen ylitsepääsemättömiä ongelmia.
Aktivismi ja kaupunkitila
Moderaattori ja paneelin vetäjä Anni Hapuoja tiedusteli lopuksi panelisteilta tiiviitä luonnehdintoja, miten aktivismin tulisi muokata kaupunkitilaa.
Kaupunkien keskustoista toivotaan vahvempia ja eri ryhmiä keskustelemaan kokoavia. Epäkaupallisia ja helposti saavutettavissa olevia tiloja pitäisi olla enemmän. Niissä olisi mahdollista luoda uutta ja rakenteellisesti konstruktiivista, moniäänistä toimintaa. Samalla vahvistuisivat kuntalaisten ja kaupungin väliset suhteet ja demokratia.
Tällä kertaa ajoitettiin myös vuotuisen Yhdyskuntasuunnittelun Ruusut -tunnustuksen julkistus pikkujoulujen yhteyteen. Seuran puheenjohtaja Matti Vatilo luovutti symbolisen tunnustuksen Keravan kaupungille Uuden ajan rakentamisen festivaalin URF järjestämisestä kesällä 2024. Ruusut otti vastaan vs. kaupunkisuunnittelujohtaja Tuomas Turpeinen. URF-festivaali paikkasi peruuntuneita perinteisiä Asuntomessuja, jotka oli alun perin määrä järjestää samalla Keravan Kivisillan alueella. Festivaalin painopiste oli manifestoida kestävää rakentamista, ekologisia ratkaisuja ja yleisemmin kestävää elämäntapaa. Muutaman esillä olleen rakennuskohteen lisäksi ohjelman merkittävä anti oli monipuolisessa ammattilaisohjelmassa, joka kokosi eturivin asiantuntijoita pohtimaan ja etsimään toimivia ratkaisuja yhdyskuntasuunnittelun ja rakentamisen uutta luoville vaihtoehdoille.
Keravan kaupungin vs. kaupunkisuunnittelujohtaja Tuomas Turpeinen vastaanotti Yhdyskuntasuunnittelun Ruusut -tunnustuksen. Kuvassa vasemmalla seuran johtokunnan edustaja Tuomas Santasalo ja keskellä pj Matti Vatilo. Kuva: Pilvi Nummi
Pikkujoulujen yhteyteen saatiin monipuolinen kattaus ajankohtaisia kuulumisia sekä Aallon että seuran taholta. Johtava tutkija Aija Staffans johdatteli paikalle saapuneita noin viittätoista seuran aktiivia monialaisen Smartland-hankkeen Case Vuosaari -tutkimusraporttiin. Smartland-maankäyttöpolitiikan tutkimushanketta rahoittaa Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvosto. Tutkimushanke (smartland.fi) on käynnistynyt professori Seppo Junnilan johdolla vuonna 2019 ja päättyy vuonna 2025.
Johtava tutkija Aija Staffans esitteli Smartland-hankkeen tuloksia pikkujouluissa 2024. Kuva: Pilvi Nummi
Aija Staffans totesi, että vaikka puhutaan maankäytöstä ja politiikasta, niin termi ”maankäyttöpolitiikka” on vähän käytetty. Case Vuosaari -raportti osoittaa kouriintuntuvasti, kuinka poliittisen ylätason ratkaisuilla on keskeinen rooli, kun alueiden käytön osalta lähdetään tekemään konkreettisia rakentamista ohjaavia kaavoja. Raportissa vertaillaan Helsingin eri kaava-alueen päästöjä ja muita paikallisia vaikutuksia kaupunginosatasolla. Vuosaaresta tarkastellaan Meri-Rastilaa ja Aurinkolahtea, joiden verrokkeina ovat Kannelmäen-Malminkartanon alue, Kontula ja Mellunmäki. Hiilijalanjälkilaskelmien lisäksi vertailtiin segregaatiota, asuntojen hintakehitystä ja lämpösaarekeilmiötä.
Maankäyttöpolitiikan ristiriidat näkyvät kouriintuntuvasti kaavoittajan työssä. Meri-Rastila rakentui 1990-luvulla ARA-vuokratalovaltaiseksi kerrostaloalueeksi. Nyt sitä odottaa voimakas täydennysrakentaminen. Suuri osa rakennuskantaa puretaan ja korvataan tehokkaammalla rakennuskannalla. Aurinkolahti oli 2000-luvun interventio, jossa kaupunki tonttien vuokraamisen sijaan möi niitä suoraan rakennuttajille ja poikkesi sosiaalisen sekoittamisen periaatteesta. Aurinkolahti on monella mittarilla osoittautunut menestykseksi. Lähimetsät on noussut poliittisesti kuumaksi kaavoituskysymykseksi. Asukaspaineen alla poliittiset päättäjät suuntaavat täydennysrakentamista alueille, joilla rakennusten perustamis- ja pohjarakentamisvaikutukset ovat hiilijalanjäljen kannalta huonompi vaihtoehto. Raportissa suositellaan, että hiilijalanjälkikeskustelusta pitäisi siirtyä kokonaiskestävyyteen. Asuntojen hallintamuotojen käyttö maapoliittisena keinona on markkinavoimien puserruksessa menettänyt merkitystään. Vuokratalovaltaisilla alueilla on asukkaiden viihtyisyys joutunut koetukselle ja segregaation ehkäisy koetaan vaikeaksi.
Väitöskirjatutkija Eveliina Harsia pohti alustuksessaan moniäänisyyttä kaupunkisuunnittelun käytännöissä. Jotta moniäänisyys voisi toteutua, vaaditaan ambivalenssin ja erilaisten osallisten näkökulmien sekä tieteellisen tiedon lisäksi dialogisuutta suunnitteluprosessiin. Aihepiiriä Harsia on tarkastellut muun muassa Sipoon Nikkilän alueella [1] ja Kontulan ostarilla Helsingissä.
Seuran pj Matti Vatilo kertoi, miten seuran strategiaa on yhteiskehitetty vuoden 2024 aikana. Syksyllä toteutettu jäsenkysely on osa strategiaprosessia. Kuva: Lauri Jääskeläinen.
YSS:n johtokunnasta Matti Vatilo kertoi käynnissä olevasta strategiatyöstä ja Pilvi Nummi selosti seuran syksyn aikana toteutetun jäsenkyselyn tuloksia. Kyselyyn saatiin yhteensä 59 vastausta, mitä voi pitää hyvänä. Suurin osa vastaajista lukee Yhdyskuntasuunnittelua-lehteä ja yli puolet kertoi osallistuneensa joihinkin seuran tilaisuuksiin. Kysely on osa seuran uutta strategiaa, joka on määrä saada hyväksytyksi kevään vuosikokouksessa.
Uutena avauksena esiteltiin AUKIO-verkkolehti, joka on uusi kuuden tieteellisen seuran [2] yhteinen monialainen rakennetun ympäristön foorumi (www.aukiolla.fi). Sen aikaansaamista on edistänyt YSS ja erityisesti johtokunnasta Mervi Ilmonen. Ensimmäinen AUKIOlla numero ilmestyi pari päivää pikkujoulujen jälkeen 13.12.2024.
Kokonaan uusi aluevaltaus on suunnitteilla oleva YSS:n opinnäytepalkinto, joka kohdistuisi maisteritason opinnäytetöihin. Myös siitä kuultaneen lisää maaliskuun vuosikokouksessa. Sitä ennen on alkuvuodesta luvassa monipuolinen kattaus seuran muita aktiviteetteja, joista tiedotetaan YSS:n sivuilla.
Aika: Tiistai 25.2.2025, klo 17 – 19.30 Paikka: Tieteiden talo (sali 505), Kirkkokatu 6, Helsinki Järjestäjät: Liikennesuunnittelun Seura, Yhdyskuntasuunnittelun seura, Tulevaisuuden tutkimuksen seura Ilmoittaudu tilaisuuteen 10.2.2025 mennessä
Tilaisuuden tavoitteena on pohtia mitkä ovat hyvän kaupungin tuntomerkit? Miten yhdyskunta- ja liikenneratkaisut voivat tukea hyvän kaupungin kehittymistä? Millaista yhteistyötä tämä edellyttää liikenne- ja kaupunkisuunnittelijoilta ja muilta toimijoilta?
Tilaisuus on avoin ja maksuton. Ilmoittaudu tilaisuuteen, koska tilaa on rajoitetusti. Muista perua ilmoittautumisesi, jos et pääsekään mukaan.
Ohjelma (alustava)
17.00 Tervetulotoivotus ja alkusanat Yrjö Myllylä, Liikennesuunnittelun Seuran puheenjohtaja, YTT, aluekehityksen ja alueellisen ennakoinnin dosentti
17.10 -19.20 Esitelmät ja kommentointi:
Hyvän kaupungin tuntomerkit TkT (Arkkit. SAFA) Helka-Liisa Hentilä, yhdyskuntasuunnittelun professori, Arkkitehtuuri, Oulun yliopisto
Liikkuminen ja liikenne hyvässä kaupungissa TkT, KTT, Pekka Leviäkangas, professori, tutkimusryhmän vetäjä, Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, Oulun yliopisto
Hyvä kaupunki lopun aikana Yliopistotutkija, dosentti Pasi Mäenpää, Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta
19.20 – 19:30 Suositukset ja jatkotoimenpiteet Tilaisuuden juontajina ja keskustelun moderaattoreina toimivat Yhdyskuntasuunnittelun seuran puheenjohtaja Matti Vatilo, Tulevaisuuden tutkimuksen seuran hallituksen jäsen Erkki Aalto sekä Liikennesuunnittelun Seuran varapuheenjohtaja Kalle Toiskallio.
Aika: Torstaina 16.01.2025 klo 17-18.30 Paikka: Hakaniemen Luova Kulma, Hakaniemenkatu 5, Helsinki Ilmoittaudu tilaisuuteen
Tammikuussa 2025 järjestettävä paneelikeskustelu pureutuu aktivismin rooliin yhdyskuntasuunnittelussa. Tapahtuma tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden kuulla alan asiantuntijoiden näkemyksiä ja osallistua keskusteluun siitä, miten kansalaisaktiivisuus vaikuttaa kaupunkiemme kehitykseen.
Paneelissa äänessä:
Anton Keskinen on vuosina 2019-2021 suunnitellut ja organisoinut toimintaa Elokapinassa ja toimii nykyisin perustamansa ilmastostrategiatoimisto Operaatio Arktiksen toiminnanjohtajana
Tiina Seppälän suhde aktivismiin on akateeminen: hän tutkinut aktivismia erilaisissa konteksteissa Suomessa ja Aasiassa vuodesta 2006 lähtien.
Varpu Kurkilahti on kaupunkitiloja luovaa ja suojelevaa aktivismia tutkinut valtiotieteiden maisteri.
Georg Boldt on yhteiskuntatieteiden tohtori, jonka tutkimustyö keskittyy poliittiseen osallisuuteen, parhaillaan korkean riskin aktivismiin Suomessa.
Paneelikeskustelussa käsiteltäviä aiheita ovat muun muassa:
Uusi ja “outo” aktivismi
Aktivismin demokratisoiva potentiaali
Aktivismin rooli ilmastonmuutokseen varautumisessa
Aktivismi kaupunkitilan muokkaajana ja merkityksen antajana
Tapahtuma on osa Yhdyskuntasuunnittelu-lehden tulevaa teemanumeroa ”Aktivismi ja yhdyskuntasuunnittelu”. Se tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden verkostoitua alan ammattilaisten ja tutkijoiden kanssa sekä saada uusia ideoita omaan työhön tai tutkimukseen.
Tule kuulemaan asiantuntijoiden ajatuksia ja osallistumaan keskusteluun yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta! Tapahtuma tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden syventyä aktivismin monimuotoiseen maailmaan ja pohtia sen tulevaisuuden suuntaviivoja.
Rakennetun ympäristön verkkolehti Aukio on julkaistu. Lehden tavoitteena on olla yleistajuinen, ajankohtainen keskustelufooruumi, joka on tarkoitettu kaikille rakennetusta ympäristöstä kiinnostuneille. Lehti on perustettu Yhdyskuntasuunnittelun seuran aloitteesta ja sen julkaisemiseen osallistuu viisi muuta tiedeseuraa.
Katso osoitteesta aukiolla.fi tarkemmin mistä on kysymys!
