Tällä kertaa ajoitettiin myös vuotuisen Yhdyskuntasuunnittelun Ruusut -tunnustuksen julkistus pikkujoulujen yhteyteen. Seuran puheenjohtaja Matti Vatilo luovutti symbolisen tunnustuksen Keravan kaupungille Uuden ajan rakentamisen festivaalin URF järjestämisestä kesällä 2024. Ruusut otti vastaan vs. kaupunkisuunnittelujohtaja Tuomas Turpeinen. URF-festivaali paikkasi peruuntuneita perinteisiä Asuntomessuja, jotka oli alun perin määrä järjestää samalla Keravan Kivisillan alueella. Festivaalin painopiste oli manifestoida kestävää rakentamista, ekologisia ratkaisuja ja yleisemmin kestävää elämäntapaa. Muutaman esillä olleen rakennuskohteen lisäksi ohjelman merkittävä anti oli monipuolisessa ammattilaisohjelmassa, joka kokosi eturivin asiantuntijoita pohtimaan ja etsimään toimivia ratkaisuja yhdyskuntasuunnittelun ja rakentamisen uutta luoville vaihtoehdoille.
Keravan kaupungin vs. kaupunkisuunnittelujohtaja Tuomas Turpeinen vastaanotti Yhdyskuntasuunnittelun Ruusut -tunnustuksen. Kuvassa vasemmalla seuran johtokunnan edustaja Tuomas Santasalo ja keskellä pj Matti Vatilo. Kuva: Pilvi Nummi
Pikkujoulujen yhteyteen saatiin monipuolinen kattaus ajankohtaisia kuulumisia sekä Aallon että seuran taholta. Johtava tutkija Aija Staffans johdatteli paikalle saapuneita noin viittätoista seuran aktiivia monialaisen Smartland-hankkeen Case Vuosaari -tutkimusraporttiin. Smartland-maankäyttöpolitiikan tutkimushanketta rahoittaa Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvosto. Tutkimushanke (smartland.fi) on käynnistynyt professori Seppo Junnilan johdolla vuonna 2019 ja päättyy vuonna 2025.
Johtava tutkija Aija Staffans esitteli Smartland-hankkeen tuloksia pikkujouluissa 2024. Kuva: Pilvi Nummi
Aija Staffans totesi, että vaikka puhutaan maankäytöstä ja politiikasta, niin termi ”maankäyttöpolitiikka” on vähän käytetty. Case Vuosaari -raportti osoittaa kouriintuntuvasti, kuinka poliittisen ylätason ratkaisuilla on keskeinen rooli, kun alueiden käytön osalta lähdetään tekemään konkreettisia rakentamista ohjaavia kaavoja. Raportissa vertaillaan Helsingin eri kaava-alueen päästöjä ja muita paikallisia vaikutuksia kaupunginosatasolla. Vuosaaresta tarkastellaan Meri-Rastilaa ja Aurinkolahtea, joiden verrokkeina ovat Kannelmäen-Malminkartanon alue, Kontula ja Mellunmäki. Hiilijalanjälkilaskelmien lisäksi vertailtiin segregaatiota, asuntojen hintakehitystä ja lämpösaarekeilmiötä.
Maankäyttöpolitiikan ristiriidat näkyvät kouriintuntuvasti kaavoittajan työssä. Meri-Rastila rakentui 1990-luvulla ARA-vuokratalovaltaiseksi kerrostaloalueeksi. Nyt sitä odottaa voimakas täydennysrakentaminen. Suuri osa rakennuskantaa puretaan ja korvataan tehokkaammalla rakennuskannalla. Aurinkolahti oli 2000-luvun interventio, jossa kaupunki tonttien vuokraamisen sijaan möi niitä suoraan rakennuttajille ja poikkesi sosiaalisen sekoittamisen periaatteesta. Aurinkolahti on monella mittarilla osoittautunut menestykseksi. Lähimetsät on noussut poliittisesti kuumaksi kaavoituskysymykseksi. Asukaspaineen alla poliittiset päättäjät suuntaavat täydennysrakentamista alueille, joilla rakennusten perustamis- ja pohjarakentamisvaikutukset ovat hiilijalanjäljen kannalta huonompi vaihtoehto. Raportissa suositellaan, että hiilijalanjälkikeskustelusta pitäisi siirtyä kokonaiskestävyyteen. Asuntojen hallintamuotojen käyttö maapoliittisena keinona on markkinavoimien puserruksessa menettänyt merkitystään. Vuokratalovaltaisilla alueilla on asukkaiden viihtyisyys joutunut koetukselle ja segregaation ehkäisy koetaan vaikeaksi.
Väitöskirjatutkija Eveliina Harsia pohti alustuksessaan moniäänisyyttä kaupunkisuunnittelun käytännöissä. Jotta moniäänisyys voisi toteutua, vaaditaan ambivalenssin ja erilaisten osallisten näkökulmien sekä tieteellisen tiedon lisäksi dialogisuutta suunnitteluprosessiin. Aihepiiriä Harsia on tarkastellut muun muassa Sipoon Nikkilän alueella [1] ja Kontulan ostarilla Helsingissä.
Seuran pj Matti Vatilo kertoi, miten seuran strategiaa on yhteiskehitetty vuoden 2024 aikana. Syksyllä toteutettu jäsenkysely on osa strategiaprosessia. Kuva: Lauri Jääskeläinen.
YSS:n johtokunnasta Matti Vatilo kertoi käynnissä olevasta strategiatyöstä ja Pilvi Nummi selosti seuran syksyn aikana toteutetun jäsenkyselyn tuloksia. Kyselyyn saatiin yhteensä 59 vastausta, mitä voi pitää hyvänä. Suurin osa vastaajista lukee Yhdyskuntasuunnittelua-lehteä ja yli puolet kertoi osallistuneensa joihinkin seuran tilaisuuksiin. Kysely on osa seuran uutta strategiaa, joka on määrä saada hyväksytyksi kevään vuosikokouksessa.
Uutena avauksena esiteltiin AUKIO-verkkolehti, joka on uusi kuuden tieteellisen seuran [2] yhteinen monialainen rakennetun ympäristön foorumi (www.aukiolla.fi). Sen aikaansaamista on edistänyt YSS ja erityisesti johtokunnasta Mervi Ilmonen. Ensimmäinen AUKIOlla numero ilmestyi pari päivää pikkujoulujen jälkeen 13.12.2024.
Kokonaan uusi aluevaltaus on suunnitteilla oleva YSS:n opinnäytepalkinto, joka kohdistuisi maisteritason opinnäytetöihin. Myös siitä kuultaneen lisää maaliskuun vuosikokouksessa. Sitä ennen on alkuvuodesta luvassa monipuolinen kattaus seuran muita aktiviteetteja, joista tiedotetaan YSS:n sivuilla.
Yhdyskuntasuunnittelun seura jakaa vuosittain Ruusut-tunnustuksen esimerkillisestä työstä suomalaisen yhdyskuntasuunnittelun hyväksi. Vuoden 2024 Ruusut saa Keravan kaupunki Uuden ajan rakentamisen festivaalin (URF) järjestämisestä. Tunnustus julkistettiin Seuran tilaisuudessa Aalto yliopistolla tiistaina 10.12.
Keravan Kivisillan alueella piti alun perin järjestää perinteikkäät Osuuskunta Asuntomessujen asuntomessut kesällä 2024. Vaikean suhdannetilanteen vuoksi Keravan kaupunki joutui vetäytymään messuista. Sen sijaan Keravan kaupunki päätti järjestää samalla Kivisillan alueella pienimuotoisemman tapahtuman, jossa muutaman esiteltävän rakennuskohteen ohella painopiste oli kestävässä rakentamisessa, ekologisissa ratkaisuissa ja yleisesti kestävässä elämäntavassa. Tärkeä osa tapahtumaa muodostui monipuolisesta ammattilaisohjelmasta, jossa maan eturivin asiantuntijat esittivät ja keskustelivat kestävän rakentamisen ja kestävän elämänmuodon ratkaisuista ja vaihtoehdoista. Festivaalikävijöillä oli mahdollisuus osallistua erilaisiin työpajoihin, joissa tutustuttiin moniin vaihtoehtoisiin ja konkreettisiin tapoihin edistää luonnonmukaisempaa ja ekologisempaa arkea.
Vaikka tapahtuma oli lyhyt ja ajoittui samanaikaisiin Pariisin Olympialaisiin, keräsi festivaali runsaasti kävijöitä. Yli 55 prosenttia kävijäkyselyyn vastanneista kertoi saaneensa tapahtumasta ideoita ja inspiraatiota kestävän elämän valintoihin. Rakentamisen keskeinen rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä kaipaa myös jatkossa URF-festivaalin kaltaisia tapahtumia.
Tunnustusta vastaanottaessaan Keravan kaupungin vs. kaupunkisuunnittelujohtaja Tuomas Turpeinen painotti tapahtumaa kestävämpien elintapojen ja valintojen edistäjänä.
”Tämä tunnustus on hieno osoitus siitä, miten yhdyskuntasuunnittelulla ja rakentamisella on olennainen rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä ja kestävämmän elämäntavan edistämisessä. Uuden ajan rakentamisen festivaaleilla esiteltyjen kestävästi toteutettujen rakennuskohteiden sekä monipuolisten niin ammattilaisille kuin suurelle yleisöllekin suunnattujen puheenvuorojen ja työpajojen kautta saatoimme eri alojen ammattilaisia yhteen, sekä tutustutimme ja innostimme ihmisiä kestävämpiin elintapoihin ja valintoihin.”
Lisätietoja: Matti Vatilo, YSS:n puheenjohtaja puh. 040-506 1168 (mattivatilo@gmail.com)
Tuomas Turpeinen, vs. kaupunkisuunnittelujohtaja puh. 040-3182480 (tuomas.turpeinen@kerava.fi)
Hämärtyvä ja vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämmin marraskuun 7. päivän ilta tarjosi oivat puitteet YSS:n retkelle merelliseen Kruunuvuorenrantaan.
Itseoikeutettuna oppaana toimi Helsingin kaupungin valaistuspäällikkö, arkkitehti Marjut Kauppinen. Siinä vaiheessa kun valotaiteesta tuli neitseellisen, öljysatamakäytössä olleen kallioisen alueen kaavaratkaisuun identiteettiä luova elementti, sai Marjut valotaiteen koordinaattorin tehtävän. Kaavoitusta hoiti Riitta Jalkanen. Marjut (Maiju) oli toiminut pitkään Helsingin rakennusvalvonnassa ja siirtynyt sittemmin erityisesti laajojen korjaushankkeiden suunnittelutehtäviin. Palattuaan takaisin kaupungin palvelukseen valaistuspäälliköksi jatkuu koordinointitehtävä osana koko Helsingin valaistuksen linjauksia ja koordinointia.
Alku yli kymmenen vuotta sitten meni toimivaa konseptia hakiessa. Suomessa ei kovin montaa praktiseeraavaa valotaiteilijaa ollut. Valtaosa Kruunuvuorenrantaa on Helsingin kaupungin omistamaa maata. Tämä mahdollisti valotaidetta koskevan edellytyksen kytkemisen osaksi tontinluovutusehtoja. Keskusteltiin myös valotaidetta koskevan rakentamistapaohjeen laatimisesta. Sen hyödyt arvioitiin kuitenkin rajallisiksi ja pikemminkin hankkeita jäykistäväksi.
Pikkuhiljaa löytyivät ja vakiintuivat ratkaisut, joiden mukaan edetään edelleen. Vaihtoehdoiksi muodostui kolme päälinjaa. Valotaide voidaan kytkeä suoraan osaksi rakennettavan rakennuksen arkkitehtuuria. Toiseksi päälinjaksi ovat muodostuneet itsenäiset veistokselliset valotaideteokset. Kolmantena vaihtoehtona ovat olleet valoa eri tavoin projisoivat ratkaisut. Eri lailla toteutuneita, tai vasta suunnitteluasteella olevia, valotaideprojekteja on kertynyt tähän mennessä viitisenkymmentä kappaletta. Kysymyksessä on oloissamme ainutlaatuinen ja edelleen kehittyvä kokonaisuus, jollaista ei Maijun mukaan löydy vastaavassa mittakaavassa muista pohjoismaista, ei ehkä koko Euroopasta.
Miten valotaideprosessi rakentamishankkeessa etenee
Valotaidekoordinaattorin tehtäviin ei alun alkaenkaan ole kuulunut päättää yksittäisen rakennuskohteen valotaiteellisesta ideasta. Prosessi etenee niin, että rakennuttajan löydyttyä koordinaattori ja kaupungin alueryhmä tiedustelevat pääsuunnittelijalta, onko pääsuunnittelijalla esittää kohteeseen valotaiteilijaa tai vastaavaa. Valittua valotaidehanketta ei kytketä rakennuslupaan, vaikka lupakäsittelijä onkin perillä kuhunkin kohteeseen ajatellusta valotaideratkaisusta. Loppukatselmuksen lähestyessä lupa-arkkitehti, pääsuunnittelija ja valotaiteen suunnittelija katselmoivat yhdessä voidakseen varmistua siitä, että ratkaisu täyttää tontinluovutus- ja muut ehdot.
Olennaista on myös varmistua valotaideteoksen ylläpidosta. Asuinkerrostalojen käyttöönoton jälkeen vastuu siirtyy taloyhtiölle tai vuokratalojen omistajalle. Taideteoksen ylläpito on osa lain edellyttämää rakennuksen käyttö- ja huolto-ohjetta. Toiset valoteokset edellyttävät monimutkaisempaa teknologiaa ja ovat vikaherkempiä. Osaavan korjaajan löytäminen on toisinaan osoittautunut vaikeaksi. Tilausta olisi taideteosten ylläpitoon erikoistuneelle palveluntarjoajalle, joka voisi huolehtia teosten elinkaaripalveluista.
Kiukkua ja kiintymystä
Paitsi tilanteissa, joissa valoteoksen vikaantuessa ei korjaajaa heti löydetä, on esiintynyt myös tapauksia, joissa taideteoksen toteutus on myöhästynyt siitä, kun asukkaat ovat jo muuttaneet taloon. Asukkaat ovat olleet närkästyneitä, koska Kruunuvuorenrannan asuntoja markkinoidaan valotaiteen tuomalla lisäarvolla.
Maiju tuntee myös tapauksia, joissa naapurirakennuksen komea valotaideteos on tuntunut jotenkin hienommalta kuin oman talon. Naapurikateus ei silloin ole vieras ilmiö.
Mutta yleisesti ottaen Kruunuvuorenrannan asukkaat ja taloyhtiöt ovat ottaneet valotaiteen osaksi alueen identiteettiä. Teoksiin ollaan kiintyneitä ja niitä arvostetaan. Valotaide levittäytyy myös laajemmin alueelle ja on osa esimerkiksi pysäköintitaloja. Jopa syväkeräysjätteen keräysasema muodostaa komean valotaiteellisen kokonaisuuden. Valotaiteeseen on myös kasvanut kokonaan uusia osaavia tekijöitä. Kruunuvuorenranta on toiminut eräänlaisena valotaiteellisena opinahjona.
Konseptin menestyksestä kertoo myös se, että nekin rakennuskohteet, jotka ovat rakentuneet yksityisomistuksessa olevalle tonttimaalle, ovat ottaneet vapaaehtoisesti valotaiteen osaksi suunnittelua. Keskimääräinen kustannus valotaiteesta on ollut 13 euroa rakennusoikeusneliötä kohti.
Kruunuvuorenrannan kaavakiistat
Parin viime vuoden aikana Kruunuvuorenranta on päässyt otsikoihin kaavakiistoista. Kruunuvuorenrannan arvokkaista luontokohteista huolestuneet ovat tehneet valituksia, jotka ovat viivästyttäneet esimerkiksi koulu- ja päiväkotirakennusten rakentamista. Vaikka luontoselvitykset ovat olleet kattavia, on tiedonkulussa ollut katkoksia. Eniten huomiota on herättänyt Kruunuvuorenrannan Stansvikin alueelta katusuunnitelmien hyväksymisen jälkeen löytynyt, vesilailla suojeltu noro. Jo aloitetut kadun rakentamistyöt jouduttiin keskeyttämään vuosi sitten. Alueelle suunniteltu tuhannen oppilaan koulu ja parille tuhannelle asukkaalle kaavoitetut asuinkorttelit myöhästyvät alkuperäisestä aikataulusta. Vaikutuksia aiheutui myös Suomen suurimmalle, käynnissä olevalle Kruunusillat –siltatyömaalle. Raitiotie- ja kevyelle liikenteelle tarkoitettu silta päästään ottamaan käyttöön vuonna 2027.
Helsingin kaupunki on ottanut noroyllätyksestä oppia. Päättyneenä kesänä kesätyöntekijäksi palkattu alan opiskelija kartoitti laajasti Helsingin noroja ja pienvesistöjä. Tieto ajetaan osaksi paikkatietokantaa, jotta sekä suunnittelijat että viranomaiset ovat luontokohteista perillä.
Keskustelua Helsingin kaavoituskäytännöistä
Kruunuvuorenrannan valotaide sai YSS:n retkelle osallistuneilta yhdeksältä aktiivilta täydet pisteet. Myös asuintalojen pihojen suunnittelua ja huolellista toteutusta kiiteltiin.
Ihmettelyä herätti kaupunginosan pysäköintipolitiikka. Kadunvarsipysäköintiä ei ole. Asukkaat säilyttävät autonsa pysäköintitaloissa tai joissakin tapauksissa rakennusten maanalaisissa autohalleissa. Parkkitaloja on lukuisia eivätkä kävelymatkat niihin muodostu kohtuuttoman pitkiksi. Mutta jos alueelle vierailija saapuu sinne henkilöautolla, niin on lähes mahdotonta löytää edes lyhyeksi ajaksi pysäköintipaikkaa. Lyhytaikaisesta pysäköinnistä on tehty eräänlainen taitolaji, josta selviäminen edellyttäisi etukäteissopimista alueella asuvan kanssa. Pysäköinnin hankaluus on ongelma myös kaupunginosan harvalukuisille kahviloille ja muille kaupallisille yrittäjille. Mistä saada asiakkaita jos autolla ei pääse asioimaan.
Lopputulemana oli kuitenkin, että edelleen rakentuva Kruunuvuorenranta on löytänyt paikkansa osana kasvavaa ja jatkossa Kruunusiltojen valmistuttua maisemallisesti komeaa merellistä ympäristöä. Kuin kruununa retkelle päästiin ihailemaan kuunsirpin valossa Maailman muotoilupääkaupunkivuoden 2012 erästä pääkohdetta, entisen valtavan, 16 metriä korkean öljysäiliön ”468” välkehtivää ja vaihtuvaa valotaidetta ennen Helsingin Meritullintorille vievään lauttaan nousua. Reilun parin kymmenen minuutin edestakainen lauttamatka oli jo itsessään elämys. YSS ry kiittää Maijua loistavasta opastuksesta!
Yhdyskuntasuunnittelun seuran kyselyssä selvitettiin jäsenten käsityksiä seuran tulevan toiminnan ja tekeillä olevan strategian tueksi. Kyselyyn osallistui 59 henkilöä – tänä monien gallupien ja tiedonkeruun aikakautena lukumäärä ilahdutti. Kyselyyn vastanneet olivat myös perehtyneet siihen hyvin, sillä avovastauksia on paljon, yli 150. Suurin osa vastaajista on yhdyskuntasuunnittelun ammattilaisia, joista arkkitehteja reilu kolmannes. Vastaajat ovat enimmäkseen työelämässä (54%), reilu kolmannes on eläkeläisiä, mutta opiskelijoiden joukko on lähes olematon. Seurallamme on tällä hetkellä reilut 300 jäsentä.
YSS:n johtokunnassa etsimme vastauksista haasteita, kritiikkiä ja puuttuvia asioita, joiden avulla voimme parantaa toimintaamme ja lisätä sen vaikuttavuutta. Toiminnan kehittämiseksi seuran johtokunta kävi vastauksia tuoreeltaan läpi ja pyrki tunnistamaan sekä nykyisiä vahvuuksia että muutostarpeita.
Enemmistö vastaajista pitää Yhdyskuntasuunnittelu-lehteä, Kaupunkitutkimuksen päiviä sekä seminaareja ja keskustelutilaisuuksia seuran toiminnan ytimenä.
Kyselyn kokonaistulos oli yllättävänkin positiivinen. Seura sai myönteistä palautetta useimmilta vastaajilta. Suurin osa piti seuran toimintaa hyvänä ja oikein suuntautuneena. Kritiikkiä oli muutamissa avovastauksissa, muissa vastauksissa alle 10 %. Jäsenet ovat myös aktiivisia seuran toiminnassa: 98% lukee lehteä, seminaareihin osallistuu 59 % ja nettisivuilla vierailee 61% vastaajista. Merkittävä kiinnostuksen kohde oli Kaupunkitutkimuksen päivät, joita seura järjestää yhdessä kahden muun tiedeseuran kanssa. Niitä kuvattiin vuoden tärkeimmäksi tietojen päivityksen ja verkostoitumisen tilaisuudeksi. Lukijat seuraavat myös muita lehtiä ja keskustelufoorumeita ahkerasti – tämä lisää palautteen kiinnostavuutta.
Yhdyskuntasuunnittelu-lehti on alan ainoa tiedelehti ja sitä luetaan tarkkaan. Suosituin on pääkirjoitus ja tieteelliset artikkelit, muut jutut ainakin selataan läpi. Lehden nykyisiä painotuksia pidetään oikeansuuntaisina, mutta useissa avovastauksissa kaivattiin rohkeaa kriittisyyttä, polemiikkia ja keskustelua. Lehteä pidetään vähintäänkin melko kiinnostava (melko kiinnostavasta kiinnostavaan päätyi yli 90 % vastaajista), vaikka sanallisissa vastauksissa toivottiin ajankohtaisuutta ja keskusteluita lisää.
Kyselyn tuloksista päättelimme näin aluksi, että toiminnan perusrakenne on jotakuinkin oikean suuntainen. Lehti, seminaarit/keskustelutilaisuudet ja verkkolehti ovat tärkeimmät. Niiden ajankohtaisuus, tieteellisyys ja samalla myös poleemisuus ovat tärkeitä laatumittareita ja samalla sekä säilytettäviä että kehitettäviä asioita. Palkintoja ja lyhyitä ekskursioita pidetään myös tärkeinä. Jonkinlainen pölyjen pyyhkiminen ja päivitys tähän hetkeen olisi suotavaa.
Saimme paljon kannustusta avoimuuteen ja vuorovaikutukseen, niin johtokunnan ja jäsenistön kuin seuran ja muun yhteiskunnan välillä. Myös tietoa seuran jäsenistä kaivataan – keitä me oikeastaan edustamme? Seuran brändiä voisi kiillottaa ja tunnettuutta vahvistaa. Nettiosallistuminen seminaareihin ja keskusteluihin koetaan todella tärkeäksi useissa avovastauksissa.
Eniten huolta herättää nuorten osuus jäsenistä. Vain yksi vastaajista oli alle 30-vuotias. Miten opiskelijat saisi kiinnostumaan toiminnasta? Varmaan sekään ei haittaisi, että jäsenissä olisi myös vasta alaansa etsiviä koululaisia. Tämä kysymys nousee tulevina vuosina entistä tärkeämmäksi ja meidän on todella paneuduttava siihen. Miten tuotamme lisäarvoa niille, jotka ovat vasta löytämässä uraansa?
Toiminnan ei pitäisi keskittyä vain pääkaupunkiseudulle. Pohjois-Suomen alueosasto on merkittävä, mutta voisiko sellaisia olla muuallakin? Myös osallistumisen muotoja voisi lisätä.
Lehden laatu on vähintäänkin säilytettävä ja sen aikataulutusta on parannettava. Käytännön suunnittelukysymyksiä halutaan käsitellä nykyistä enemmän. Seminaarien ja keskusteluiden ajankohtaisuutta on lisättävä ja ehkä niitä voisi linkittää paremmin lehden aiheisiin.
Kyselyn tuloksia luemme vielä moneen kertaan ja toteutamme niitä alkuvuonna 2025 valmistuvassa strategiassa ja toimintasuunnitelmassa. Halutessasi voit tutustua vastauksiin tarkemmin.
Kyselyyn vastanneiden kesken arvottiin kolme 50 euron Tiedekirjan lahjakorttia. Arvonnassa voittaneille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
Olemme iloisia myös lisäpohdinnoista ja ajatuksista, joita voit lähettää osoitteeseen yss(a)yss.fi.
Kokemäenjoen suulle vuonna 1558 Juhana-herttuan perustama Pori kehittyi suursataman myötä Suomen keskeiseksi teollisuuskaupungiksi. Kukoistusta jatkui vielä pitkälle toisen maailmansodan jälkeen, vaikka maan kohoaminen siirsi satamatoiminnot Reposaaresta Tahkoluotoon ja Mäntyluotoon.
Yhdyskuntasuunnittelun seura teki kesäkuun ensimmäisenä perjantaina 2024 päivän mittaisen retken ottamaan selvää Porin vihreän siirtymän hankkeista. Ohjelmarungon oli valmistellut seuran entinen pitkäaikainen puheenjohtaja (1995–1999) Mariitta Vuorenpää, joka toimii tällä hetkellä Porissa yleiskaavoittajana.
Merituulivoimaa ja vihreää vetyä
Kevättalvella julkistettiin aiesopimus vihreän vedyn tuotantolaitoksista Poriin ja Kemiin. Green North Energy on hankkeiden takana. Yhtiöllä on määrä käynnistää vastaavantyyppisten laitosten rakentaminen Naantaliin jo vuoden sisällä. Naantalissa sijoituspaikkana olisi toimintansa lopettaneen Nesteen öljynjalostamon tontti.
Porin hankkeen toteutuminen on pitemmällä tulevaisuudessa. Ensin kaupungin pitäisi saattaa Tahkoluodon yleiskaavoitus ajan tasalle. Pulmana on myös tarvittavan maapinta-alan riittävyys. Muita, ei välttämättä vähäisempiä ratkottavia kysymyksiä ovat alueen loma-asutus ja sen tulevaisuus sekä arvokas luonto ja uhanalaiset kasvi- ja eläinlajit.
Tahkoluoto on ollut pioneeri tuulivoimaloiden rakentamisessa. Ensimmäiset tuulivoimalat otettiin käyttöön vuonna 1999, ja ensimmäinen merituulivoimala pystytettiin vuonna 2010. Tahkoluodon merituulipuisto on ollut maailman ensimmäinen jääolosuhteisiin suunniteltu merituulipuisto. Ilman merituulivoimaa ei vihreän vedyn ja siihen kiinteästi kytkeytyvän vihreän ammoniakin laajamittainen tuotanto onnistu. Kysymyksessä on kolmiodraama. Sen yhdessä kulmassa on tuulivoiman avulla tuotettava vähäpäästöinen sähkö. Toisessa kulmassa on vihreän energian avulla tuotettava vihreä vety. Kolmannen kärjen muodostaa vihreä ammoniakki, joka syntyy vedystä ja typestä. Typpi otetaan ilmasta.
Mihin sitten vihreää ammoniakkia käytettäisiin? Ainakin rahtilaivojen polttoaineena sekä typpilannoitteiden valmistukseen.
Sähkönsiirtoakin tarvitaan
Porin edustan merialueelle on vireillä useita ja erilaajuisia tuulivoimahankkeita. Suurimmat niistä sijoittuvat kymmenien kilometrien päähän rannikosta Suomen talousvesialueelle. Lähimpänä rannikkoa olevan Tahkoluodon merituulipuiston laajennuksen osayleiskaava on jo lainvoimainen. Suomen Hyötytuuli Oy:n hanke on tarkoitus toteuttaa kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan eräänlainen demonstraatio neljän tuulivoimalan turvin. Demonstraatiohankkeen olisi määrä valmistua vuonna 2026. Toinen vaihe käsittäisi peräti 36 yli 15 megawatin voimalaa. Yhteistehoksi tulisi 800 megawattia. Voimalat yltäisivät 310 metrin korkeuteen. Demonstraatiohankkeen vesi- ja rakennusluvat ovat lainvoimaisia. YVA-prosessit hoidettiin vuosina 2020–2021. Aluevesirajan ulkopuolelle suunnitellut merituulipuistot eivät edellytä yleiskaavaa.
Merikaapelointi muodostaa kiintoisan juridisen yksityiskohdan. Avomerelle sijoittuvat kaapelit ja niiden luvitus eivät edellytä kaavoitusta. Ne suunnitellaan YVA-prosessissa. Kaavoituksen kanssa voi syntyä ristiriitaa, jos merikaapeli, maakaapeli tai ilmajohto halutaan alueelle, jolle tavoitellaan muuta maankäyttöä tai alueella on merkittäviä luontoarvoja.
Merituulivoimalat edellyttävät ympäristövaikutusten arvioinnin läpikäynnin. Samoin kaapelointi. Kaapeleille pitää löytää myös rantautumispaikka, josta ne sitten saadaan kytkettyä energiaverkkoon. Jos kaikki Porin edustan merituulihankkeet toteutuisivat, tarvittaisiin Tahkoluodossa mantereen puolelta jopa 20 hehtaarin suuruinen sähköasemavaraus. Sieltä sähkö siirretään 400 kV:n voimalinjalla kantaverkkoon Ulvilan sähköasemalle. Voimalinjan johtoalue on noin 65 metriä leveä ja iso kysymys on, kuinka monta uutta 400 kV:n voimalinjaa Porista Ulvilaan tarvitaan tulevaisuudessa.
Reposaaren ja Tahkoluodon ensimmäiset tuulivoimalat koettiin niiden pystyttämisen aikaan kookkaina. Suunnitteilla oleviin merituulivoimaloihin verrattuna ovat nostalgista kääpiökokoa. Kuva: Lauri Jääskeläinen
Mökkeilyä ja Naturaa
Maankohoaminen luo erityisleiman Selkämerelle. Juhana-herttua antoi Porin perustamisen yhteydessä Porin porvareille Reposaaren nautintamaaksi. Purjelaivojen kaudella Reposaaresta kehittyi johtava vientisatama. Myös kalastus kukoisti. Porin pormestari edusti itsellensä vuotuiset verot kalana, voina ja lampaanlihana.
Tahkoluodon ja Reposaaren välinen salmi mataloitui vuosien myötä. Vähitellen Tahkoluoto maatui kiinni Reposaareen. Kun Tampereen ja Porin yhdistävä rautatie valmistui vuonna 1895, jäi Reposaari ilman ratayhteyttä. Rata linjattiin Mäntyluotoon, josta muodostui Porin pääsatama. Tahkoluoto sai sen sijaan öljysataman toisen maailmansodan jälkeen.
Reposaaresta Tahkoluodon kautta mantereelle ulottuvan pengertien valmistuminen vuonna 1956 vilkastutti lomamökkien rakentamista. Mökkejä on pystytetty melko mielikuvituksellisiinkin paikkoihin pikku luodoille ja karikoille. Alueen helikopterikuvat havainnollistavat suomalaisittain melko harvinaista, pikku kareille syntynyttä kesämökkiyhdyskuntaa. Mistä vain on löytynyt kiinteää maapohjaa, on se hyödynnetty lomarakennuksen rakennuspaikkana. Monet mökit sijoittuvat käytännössä tulvavaara-alueelle. Maankohoaminen on toisaalta tilannetta helpottanut. Mökit ovat enimmäkseen porilaisten itsensä käytössä. 140 mökin yhdyskunnan sijainti lähellä Tahkoluodon kehittyvää vihreän siirtymän satamaa on iso haaste – miten mökkikulttuuri voi jatkua ilman, että se ei rajoita sataman kehitystä?
Natura ja monet uhanalaiset lajit ovat oma lukunsa. Merituulipuistojen vaikutuksia arvioitaessa on kiinnitetty huomiota Selkämeren kansallispuistoon sekä läheiseen Gummandooran saariston Natura-alueeseen. Reposaaren merialuetta leimaa riuttaluonto. Reposaari-nimikin juontaa juurensa ruotsin kielen sanasta reffzöö, joka viittaa riuttaan eikä kettuun. Reposaari on ollut aikoinaan vedenalainen riutta. Satama-alueiden laajennus ulottuisi osin suojelluille riutta-alueille, joiden suotuisaa suojelutasoa ei Suomi saisi kuitenkaan vaarantaa. Maankohoamisrannikon vaihettumisvyöhykkeelle tyypilliset tervaleppälehdot ovat luonnonsuojelulailla suojeltuja luontotyyppejä. Alue on myös linnustoltaan arvokas.
Fortumin varavoimala-alue Tahkoluodossa vapautuu vuonna 2029. Kivihiilivoimala muodostaa tällä hetkellä komean teollisen päätteen viivasuoralle Reposaaren Kirkkokadulle ja sillä on omalla tavallaan maisemallista merkitystä.
Viivasuoran Kirkkokadun päätteenä siintää Tahkoluodossa oleva Fortumin varavoimala, jonka aluetta havitellaan vihreän siirtymän hankkeisiin. Kuva: Lauri Jääskeläinen
Yyteri
Yyteri ja sen matkailu ovat porilaista kulttuurihistoriaa. Vuonna 1974 valmistuneella, arkkitehtuuriltaan merkittävällä Yyterin rantahotellilla (Söderlund – Valovirta) on laajentumissuunnitelmia. Yyterin hotellin valttina on sen sijainti rannan siinä kohdassa, jossa meri syvenee nopeammin. Muualla kilometrien mittaisella hiekkarannalla joutuu yleensä kahlaamaan merta pitkät matkat, eikä uintia suositella merivirtausten takia.
Yyteriin, vähän matkan päähän nykyisestä kylpylähotellista on suunnitteilla jopa 50 000 kerrosneliömetrin edestä uutta hotelli- ja majoitustilaa.
Yyterin dyynit olivat vuosikymmenten ajan jatkuneen ja liialliseksi paisuneen huvikäytön myötä vaarantuneet. Muun muassa rantajalkapallokisat olivat hiekkadyynejä kuluttaneet. Dyyneillä kulkemista ryhdyttiin rajoittamaan 2010-luvulla määrätietoisilla suojelutoimilla ja rajoituksilla. Rannalla kävijät ohjataan nykyään yleisille kulkureiteille, puisille lankonkeille. Dyynien ympärille on pystytetty tuuliaitoja. Rantavehnää istuttamalla on hiekan kulkeutumista pystytty estämään. Reiteillä pysymätön maastopyöräily on erityisen tuhoisaa. Rajoitustoimet ovat tehonneet. Vilkkaimpien uimarantojen ulkopuolelle on saatu syntymään jopa uusia dyynivalleja. Helteisimpinä päivinä Yyterin hiekkarannoille kerääntyy enimmillään jopa kymmenen tuhatta nauttimaan kesästä ja merestä.
Vihreä siirtymä on monimutkainen palapeli
Jo muutaman tunnin vierailu Porin uusien jättihankkeiden äärellä asiantuntevin opastuksin höystettynä avaa sitä palapeliä ja niitä haasteita, joita merituulivoiman, vihreän vedyn ja ammoniakin yhtälöön sisältyy. Vaikka Porin kaupunki on asukasluvultaan maan kymmenenneksi suurin, on asukasluku aleneva. Väestöennusteen mukaan Porin asukasluku putoaisi nykyisestä 83 000:sta 75 000:een vuonna 2040. Trendin mukaan aktiiviväestön, ikäluokat viidestätoista kuuteenkymmenen neljään, osuus putoaisi eniten. Perinteinen raskaan teollisuuden Pori on hakenut – ja löytänyt – uutta ilmettä tapahtumista, kulttuurista, korkeamman asteen opetuksesta, matkailusta ja muista kaupallisista palveluista. Mutta myös uuden aikakauden elinkeinoja tarvitaan. Vihreä siirtymä on Porille suuri strateginen tulevaisuuden kysymys, joka todennäköisesti muuttaa muuttoliikkeen ja väestönkasvun positiiviseksi lähivuosina.
Porilaiset suhtautuvan myönteisesti uuteen teknologiaan, onhan Pori aina elänyt vahvasti teollisuudesta.
Vireille saatetut miljardiluokan hankkeet ovat kuitenkin tuoneet uusia vivahteita. Siitä esimerkkeinä ovat Tahkoluodon vuokramökkialueen tulevaisuus, joka mökkiläisiä huolettaa. Myös Ahlaisten pienessä, valtakunnallisesti merkittävässä ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa kylässä on herännyt huolta tuulivoiman maisemallisista ja muista vaikutuksista.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen rooli on Porissa merkittävä. Kaupunki neuvottelee ELY:n kanssa työpalavareissa etupainotteisesti. Näin saadaan kaavahankkeiden alkuvaiheissa selvyyttä ELY:n ja mahdollisesti muidenkin viranomaisten näkökannoista ennen kuin suunnittelu etenee liian pitkälle. Tavoitteena on ottaa tarvittavat asiat huomioon ja löytää yhteinen tilannekuva ennen virallisia lausuntokierroksia.
Kaupunkivihreää
Pori on kokenut lukuisia tuhoisia kaupunkipaloja. Viimeisimmän, vuoden 1852 tulipalon jälkeen lääninarkkitehti Georg Theodor Chiewitz laati kokonaan uuden ja uusille periaatteille perustuvan asemakaavan. Sen tärkeimpiä tehtäviä oli edistää paloturvallisuutta. Kadut kaavoitettiin leveämmiksi, korttelit suuremmiksi ja lisättiin puistojen määrää ja palokujia. Esplanadeilla kaava-alue jaettiin neljään yhtä suureen osaan. Näin syntyi Porille tyypillinen puistoakselien verkosto.
Kirjurinluoto kesäisine jazz-juhlineen on Suomen tunnetuimpia kesätapahtumia. Kirjurinluoto kuuluu itseoikeutetusti osaksi Porin kansallista kaupunkipuistoa, joka perustettiin ympäristöministeriön päätöksellä toukokuussa 2002. Maankäyttö- ja rakennuslakiin on kuulunut alusta asti oma, kansallisia kaupunkipuistoja koskeva 9 luku. Vuonna 2008 lakia muutettiin siten, että esityksen puiston perustamisesta voi tehdä vain kunta, mutta varsinaisen perustamispäätöksen tekee ympäristöministeriö.
Porin kaupungin kaavoituksessa vastaavana asiantuntijana työskentelevä Vuokko Kemppi-Vienola vastaa kansallisen kaupunkipuiston kehittämisestä Porissa. Hän selosti kansallisten kaupunkipuistojen ideologiaa ja historiaa. Pori sai omansa järjestyksessä toisena yhdessä Heinolan kanssa. Ensimmäinen perustettiin Hämeenlinnaan vuonna 2001. Yhteensä kansallisia kaupunkipuistoja on perustettu kymmenen.
Porin kansallista kaupunkipuistoa leimaa viher- ja virkistysalueiden tiivis kytkös rakennettuun kulttuuriympäristöön. Puistoalue yhdistää Kokemäenjoen varren molemmin puolin jokisuiston delta-luontoa joen pohjoisrannan historiallisiin jykeviin tehdasrakennuksiin ja Kivi-Porin renessanssipalatseihin. Lintuharrastajille Porin kansallisen kaupunkipuiston alue on ehtymätön aarreaitta. Vuonna 2006 puistoa laajennettiin lisäämällä siihen Käppäräpuisto ja siellä oleva Porin ortodoksisen kirkon alue.
Pori edelläkävijänä
Yhdyskuntasuunnittelun seuran yhteensä kymmenen osallistujaa, yhdellä koululaisella täydennettynä, sai Porin kaupungin asiantuntijoiden avulla tiiviin ja osuvan kuvan Porin kehityksen suuntaviivoista 2020-luvulla ja siitä eteenpäin. Jälleen kerran näyttää siltä, että Pori tulee toimimaan tienraivaajana ja esikuvana kokonaan uudentyyppiselle elinkeinorakenteelle. Suunnittelulle muutos näyttäytyy tällä hetkellä aika dramaattiselta, mutta kun asiaa tarkastelee historian näkökulmasta, on Pori tottunut aiemminkin suuriin rakennemuutoksiin. Suomen länsirannikko elää juuri tällä hetkellä erilaisessa toimintaympäristössä kuin epävakaan rajan kanssa kamppaileva itäinen Suomi.
Yhdyskuntasuunnittelun seuran ja SAFA:n yhteisessä keskustelutilaisuudessa Tieteiden talossa 11.6.2024 kannettiin huolta valmistelussa olevasta uudesta alueidenkäyttölaista.
Petteri Orpon vuoden vanha hallitusohjelma on lyönyt tahdit myös alueidenkäytön lain valmistelutyölle. Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen pilkkouduttua edellisellä vaalikaudella siirtyivät kaavoituksen ja maapolitiikan osuudet MRL:sta kevään 2023 vaalien jälkeen uusille päättäjille. Juhannuksesta 2023 lähtien ovat kansalaiset saaneet tottua ministereiden hokemaan, kuinka hallituspuolueet ovat sitoutuneet toteuttamaan tarkkoja kirjauksia sisältävän hallitusohjelman siitä lipsumatta.
YSS:n puheenjohtaja Matti Vatilo peräänkuulutti ympäristöministeriön valmistelijoilta siviilirohkeutta kyseenalaistamaan tarvittaessa hallitusohjelman kirjauksia. YSS ja muut järjestöt yrittävät vaikuttaa tulevan lainsäädännön sisältöön kaikesta huolimatta. Vatilo muisteli rakennuslain uudistuksen keskeisintä virkamiestä, ylijohtaja Pekka Kangasta. Pekka opasti aikoinaan Mattia toteamalla, kuinka vuoden 1958 rakennuslaki on niin poliittisesti sävyttynyt, ettei sen kokonaisuudistus onnistu. Lukuisien 1990-luvun osittaisuudistusten jälkeen kokonaisuudistus Pekka Kankaan johdolla kuitenkin toteutui ja MRL tuli pääosiltaan voimaan 1.1.2000.
Ympäristöministeriö valmistelee
Ympäristöministeriön rakennusneuvos Anna-Leena Seppälä arveli saaneensa nuhteita jo ennen omaa alustustansa. Anna-Leena on alueidenkäyttölain työryhmän puheenjohtaja. Työryhmässä on 25 jäsentä plus varajäsenet sekä kaksi pysyvää asiantuntijaa. Sihteeristö tulee ympäristöministeriöstä. Toisen, vuoden 2013 joulukuussa asetetun työryhmän tehtävänä on valmistella hallituksen esitykset kaavojen toteuttamisen ja katujen kunnossapidon lainsäädännön uudistamiseksi. Tämän työryhmän puheenjohtajana on ympäristöneuvos Samuli Alppi. Valmistelun organisointi tarkoittaa, että lopputulemana olisi vuoden 2025 alusta voimaan tulevan rakentamislain lisäksi kokonaan uusi alueidenkäyttölaki, kunnan maapolitiikkaa ja kaavojen toteuttamista koskeva yhdyskuntakehittämislaki sekä neljäntenä lakina yhdyskuntarakentamislaki, joka sisältäisi katuja, yleisiä alueita, hulevesiä ja katujen ym. kunnossapitoa koskevat säännökset. Aikataulutavoite on näillä eri. Alueidenkäyttölakia koskeva hallituksen esitys annettaisiin kevätistuntokaudella 2025, ja yhdyskuntakehittämislakia sekä yhdyskuntarakentamislakia koskeva hallituksen esitys annettaisiin eduskunnalle vuotta myöhemmin. Kun lisäksi rakentamislakia ollaan niin sanotusti korjaamassa jo ennen sen voimaantuloa ja osa rakentamislakiin esitettävistä muutoksista tulisi voimaan vasta 1.1.2026, on tuloksena kirjava määrä eri aikaan tulevia säädöksiä. Niillä kaikilla on kuitenkin vaikutuksensa nimenomaan kuntien toimintaan ja velvoitteisiin.
Anna-Leena Seppälä totesi Orpon hallitusohjelman ”soundissa” olevan paljon yritysten kilpailukykyä ja vastaavaa. Ohjelman selviä ja tarkkoja kirjauksia on aika vaikea olla viemättä ministeriössä eteenpäin. Sujuvoittaminen on ollut tavoitteena jo pitkään. Suunnittelujärjestelmää viedään eteenpäin pienillä muutoksilla. Keskeisimmät niistä koskevat maakuntakaavan ohjausvaikutusta, kaavojen sisältövaatimusten ajanmukaistamista, aurinkovoimaloita, vähittäiskaupan suuryksiköitä ja valitusoikeuksia. Maanomistajalle kirjattaisiin aloiteoikeus esittää kaavoitusta omistamalleen maalle. Myös kumppanuuskaavoituksesta yhteistyössä kunnan ja maanomistajan kanssa säädettäisiin. Rakentamiskielloille tulisi enimmäiskestot. Maapolitiikka on vaikea kysymys. Siihen kytkeytyy myös parilla vaalikaudella kariutunut lunastuslain uudistus. Puhtaan siirtymän hankkeille edellytetään EU:n toimesta nopeutettuja prosesseja.
Kentän terveisiä
Vantaalla asemakaava-arkkitehtina toimiva Noora Laak aloitti valmistellut puheenvuorot, miltä tilanne vaikuttaa tällä hetkellä kunnissa toimivien kannalta. Hän otti esiin kolme teemaa.
Ensiksikin luontoarvot ja ilmastonmuutoksen. Miten ne aiotaan ottaa uudessa laissa huomioon. Toisena teemana hänellä oli maallikoiden ja kuntalaisten vuorovaikutusmahdollisuudet. Maankäyttö- ja rakennuslakiin tullut asukasvaikuttaminen oli aikanaan iso uudistus. Se on toisaalta johtanut melko raskaisiin ja ajallisesti pitkiin kaavaprosesseihin. Monet keskeiset kunnissa tehtävät päätökset, kuten palveluverkkoja koskevat, tehdään poliittisesti ja yleensä ilman asukkaiden erityisempää osallistamista. Niiden vaikutus on usein aivan keskeinen ja kaavoituksen roolina on niihin sopeutuminen. Noora Laak viittasi MRL:n ”yleviin tavoitteisiin”, jotka eivät välttämättä arjessa näy. Hän on itse mieltänyt eläneensä suunnilleen koko aikuisikänsä poliittisen niukkuuden aikaa. Ajan henki tuntuu olevan korostaa esim. maanomistajan asemaa. Asukas ja tavallinen kuntalainen jäävät toissijaisiksi. Kolmanneksi hän kysyi, onko lakiuudistukseen ylipäätänsä mahdollista vaikuttaa. Julkinen keskustelu voi olla ainoita keinoja.
Toisen puheenvuoron kentän kokemuksista käytti Iisalmen kaupungin kaavoituspäällikkö Sari Niemi. Iisalmen asukasluvun kehitys on tällä vuosikymmenellä laskenut tarkalleen ennusteiden mukaan ja on tällä hetkellä 20 607. Iisalmen vahvuutena on monipuolinen teollisuus, kuten Olvi, Genelec ja Ponsse. Niemi tarkasteli alustuksessaan kaavahierarkiaa. Pohjois-Savon olosuhteissa, joissa suurin osa kunnista on kutistuvia, on maakuntakaavalla merkitystä erityisesti kulttuuriympäristökysymyksissä. Pienillä kunnilla ei ole mitään mahdollisuuksia selvittää tai selvityttää vähäisillä voimavaroillansa kulttuuriympäristöä ja mitkä osat siitä pitäisi pystyä säilyttämään. Yleisesti ottaen maakuntakaavassa pitäisi Sari Niemen mukaan oikeasti keskittyä ylikunnallisiin kysymyksiin. Pienissä kunnissa ei ole kaavoittajaa. Niissä kaavoitusasioita hoitavat rakennustarkastajat, tekniset johtajat ja kunnanjohtajat. Yleiskaavaan pitää palauttaa sille kuuluva kunniallinen rooli. Naapurikuntien kesken tehdään yhteistyötä esimerkiksi rakennusjärjestysten osalta. Kun hallitusohjelmaan kirjatun mukaisesti lähdetään uudistamaan rakennusvalvontaa, tulee huolehtia, ettei suurempien rakennusvalvontojen yhteydet kuntien kaavoitukseen katkea. Kaavoituksessa keskeistä on saavuttaa luottamus eri toimijoiden ja kuntalaisten kanssa. Vaikutusarviointien tehtävänä on oikeasti selvittää eri vaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet. Kaavoittajan pitää pystyä vakuuttamaan, miksi tiettyyn vaihtoehtoon on päädytty. Sari Niemelle yhdyskuntasuunnitteluun kuuluu tietty hitaus. Vaikka ympäristö ja sen asettamat reunaehdot muuttuvat, säilyy ihminen perusominaisuuksiltaan samana, tai ainakin muuttuu hitaammin.
SAFA:n yhdyskuntasuunnittelutoimikunnan puheenjohtaja Maarit Virkkunen halusi selvyyttä, miksi lakeja muutetaan. Huolta on herännyt MRL:n pirstoutumisesta. Samoin puhtaan siirtymän hankkeiden ohituskaista herättää kysymyksiä. Luontokadon torjumisen tulisi näkyä uudessa laissa.
Paneelikeskustelua veti väitöskirjatutkija Teemu Jama Aalto-yliopistosta. Jamalla on aikaisempaa kaavoituskokemusta muun muassa Helsingin kaupungilta. Panelisteina olivat johtava lupa-arkkitehti Ifa Kytösaho (Vantaan rakennusvalvonta), johtaja Anu Kärkkäinen (RT Rakennusteollisuus), arkkitehti Jenni Pitko (kansanedustaja ja eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja)ja kaavoitusarkkitehti Henri Raitio (Rauma).
Teemu Jama esitteli ensin kolme pääteemaa ja kysymystä panelisteille. 1. Voiko osauudistuksilla tehdä systeemisiä muutoksia? 2. Kasvu ja elinvoima ja niiden merkitys? 3. Tarvitaanko ylipäätänsä kaavoitusta? Riittäisikö pelkkä rakennusjärjestys?
Kovin suuria eriäviä näkemyksiä ei keskustelun aikana syntynyt. Elinkeinoelämää edustanut Anu Kärkkäinen korosti, ettei pelkkä lainsäädäntö ratkaise. Rakennusten joustavammilla ja sallivammilla käyttötarkoitusmuutoksilla voidaan edistää kiertotaloutta siinä kuin asettamalla vaatimuksia uudistuotannolle. Ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta täydennysrakentaminen on kannatettavaa. Henri Raitio totesi, että aiemminkin on reguloitu. Jos kaupan sijoittuminen olisi täysin vapaata, niin ensimmäiseksi ehtivä voisi toteuttaa suurmyymäläkeskittymän haluamalleen paikalle. Jos siitä tulisi suosittu, seuraisi väistämättä liikenteen lisääntymistä ja mahdollisesti tarve kalliisiin liikenneinframuutoksiin. Ne kaatuisivat yhteiskunnan syliin. Ifa Kytösaho tarttui sanaan ”hitaus”. Kaavoitus yhteensovittaa erilaisia tarpeita ja päämääränä pitää olla ympäristö, jossa voi oikeasti elää. Kiertotalouden kaikkia ulottuvuuksia emme vielä tiedä ja pitää olla liikkumavaraa, jotta esimerkiksi hulevedet pystytään hoitamaan. Jenni Pitko totesi kaupungistumisen megatrendin jatkuvan. Teollisuudessa tulee tapahtumaan energiamurros. Siinä pitää ottaa huomioon esimerkiksi sähkön siirtojohtojen maisemavaikutukset.
Kasvun ja elinvoiman käsitepariin panelistit suhtautuivat epäluuloisesti. Mistä niiden yhteydessä konkreettisesti puhutaan? Koettu hyvinvointi on olennaista ja nimenomaan kuntalaisten näkökulmasta. Liian tarkka sääntely voi rajoittaa innovaatioita. Asuntokysymys ei ratkea sekään pelkän kaavoituksen kautta. Pääkaupunkiseudulla on tällä hetkellä asuinrakentamiseen kaavavarantoa yllin kyllin. Asumisen markkinat eivät vedä, ja myös käytettyjen asuntojen kauppa on hyytynyt lainakorkojen noustua.
Rakennusjärjestyksen todettiin aina täydentäneen kaavoitusta. Vireillä olevaa rakentamislain muutosta, jolla halutaan suitsia rakennusjärjestyksen käyttöalaa, piti Ifa Kytösaho turmiollisena. Rakennusvalvonnalta ollaan muutoksella viemässä keskeistä työkalua vaikuttaa rakennetun ympäristön muotoutumiseen.
Myös kaupunkikuva puhutti ja aihe kirvoitti muutaman yleisökommentin. Lakiuudistuksen yhteisvaikutukset kaupunkikuvaan huolestuttivat. Yleisesti ottaen yhden lain korvautuminen useammalla nähtiin ongelmallisena ja voivan synnyttää erilaisia epäjatkuvuuskohtia. Anna-Leena Seppälä oli samaa mieltä yhteisvaikutusten arvioinnin vaikeuksista. Kun lakeja valmistellaan erikseen, ei niissä voi ottaa kantaa kuin kulloinkin kyseisen lain vaikutuksiin.
Alueidenkäyttölain uudistustyöryhmässä pysyvänä asiantuntijana oleva Tarja Laine teki yhteenvetoa käydystä keskustelusta. Hän ei näe uudistuksen sisältävän systeemistä muutosta. Maankäyttö- ja rakennuslain ja sitä edeltävien lakien perintö on vahva. Systeemisen muutoksen mahdollisuus, kuten vaikkapa rakennusjärjestyksen rooli, on hyvä pitää mielessä. Vuorovaikutukseen ja asukkaiden osallistamiseen oli 1990-luvulla syntynyt poliittinen tilaus, jonka juuret ajoittuvat jo 1960-luvulle. Sama koskee ympäristövaikutusten ja sosiaalisten vaikutusten arviointia osana kaavoitusta ja yksittäisiä hankkeita. Käynnissä olevassa lakiuudistuksessa on menty eteenpäin tavallaan rakentamista koskevien yksityiskohtien kautta. Muitakin tapoja olisi voinut harkita. Laki ei maailmaa pelasta, mutta olennaista on säilyttää ja parantaa asukkaan luottamusta yhteiskuntaan.
Tilaisuus keräsi Tieteiden talolle kesäisestä ajankohdasta huolimatta kymmeniä osallistujia. Alueidenkäyttölain valmistelu jatkuu tiiviinä. Anna-Leena Seppälä arvioi lausuntokierroksen ajoittuvan loppusyksyyn. Vaikuttamisen paikkoja on luvassa, ainakin muodollisesti. YSS:n ja SAFA:n kaltaisten järjestöjen on syytä harrastaa vaikuttamista epävirallisemminkin, totesi Matti Vatilo lopuksi.
Vuoden kaupunkikirjoitukseksi 2024 on valittu Arja Turusen kirjoitus Lähiösuunnittelu sukupuolten tasa-arvon esteenä? – Yhdistys 9 ja vaatimukset asumisen uudistamisesta 1960-luvulla. Kirjoitus on ilmestynyt Historiallisen Aikakausikirjan numerossa 121:4 (2023).
Arja Turunen piti luennon Kaupunkitutkimuksen päivillä 24.5.2024.
Vuoden kaupunkikirjoitus tarkastelee sukupuolten tasa-arvoa ajavan Yhdistys 9:n historiallista toimintaa lähiösuunnittelun näkökulmasta. Vuoden kaupunkikirjoitus on helppolukuinen ja lähestyttävä, ja saa lukijan oivaltamaan, kuinka osallistavaa kaupunkisuunnittelu on ollut myös aiemmin; asukkaiden ja kansalaisten näkemykset ja mielipiteet on kuultu tai jätetty kuulematta myös vuosikymmeniä sitten.
Kaupunkitutkimuksen näkökulmasta tasa-arvotulokulma on tuore ja virkistävä. Sukupuoli ja tasa-arvon tavoittelu tuovat uuden näkökulman yhdyskuntasuunnittelun historiaan ja siihen vaikuttaneisiin radikaaleihin ideologioihin sekä lähiöiden arkeen.
Vaikka tutkimus on pohjimmiltaan historiallinen, on aihe tuotu keskusteluiden avulla tähän päivään. Tutkimus sisältää myös konkretiaa suunnitteluratkaisujen muodossa, joka on omiaan kaupunkisuunnittelun ja -tutkimuksen välisen sillan rakentamisessa. Lähteitä on niin ikään käytetty monipuolisesti ja lähdeanalyysin kautta myös asuntopolitiikan näkökulma on sisällytetty artikkeliin. Vuoden kaupunkikirjoitus muodostaa hyvin arvokkaan lisän kaupunkitutkimuksen ja -suunnittelun alalle, ja on ehdottomasti palkitsemisen arvoinen.
Vuoden kaupunkikirjoitus -palkinto jaetaan vuosittain parhaalle suomenkieliselle kaupunkitutkimuksen alaan kuuluvalle tieteelliselle artikkelille. Palkinnon myöntämisen edellytyksenä on, että artikkeli on aihevalinnaltaan, näkökulmaltaan ja tutkimusotteeltaan itsenäinen, kiinnostava ja korkeatasoinen. Se tuo uutta kaupunkitutkimuksen monitieteiselle kentälle ja on ajankohtainen. Arvioinnissa huomioidaan myös huolellinen ja selkeä ilmaisu, jonka kautta tekstit avautuvat laajalle lukijakunnalle.
Perinteikästä ja arvostettua kaupunkikirjoituspalkintoa on jaettu vuodesta 2005 lähtien. Raati valitsi vuoden 2024 palkinnon kolmestatoista tiedelehtien esivalitsemasta artikkelista. Palkintoraadin jäseninä toimivat tutkijatohtori Pilvi Nummi (Aalto-yliopisto, YSS), yliopistonlehtori Silja Laine (Turun yliopisto, SKTS), informaatiopäällikkö Joona Packalén (Helsingin seudun liikenne, RYTS), erikoisasiantuntija Lauri Jääskeläinen (YM, YSS), dosentti Eerika Koskinen-Koivisto (Jyväskylän yliopisto, SKTS) ja tohtorikoulutettava Lassi Tähtinen (Aalto-yliopisto, RYTS). Raadin puheenjohtajana toimi Jamie Donovan (RYTS).
Yhdyskuntasuunnittelun seura, Suomen kaupunkitutkimuksen seura ja Rakennetun Ympäristön Tutkimuksen Seura palkitsevat vuosittain parhaan kaupunkitutkimusaiheisen kirjoituksen edellisenä vuonna julkaistuista kotimaisista tieteellisistä artikkeleista. Palkinnon tarkoituksena on kannustaa kaupunkitutkijoita työskentelemään kotimaisilla kielillä ja suomalaisia tiedejulkaisijoita julkaisemaan kaupunkiaiheisia kirjoituksia.
Yhdyskuntasuunnittelun seura jakaa vuosittain Ruusut-tunnustuksen esimerkillisestä työstä suomalaisen yhdyskuntasuunnittelun hyväksi. Vuoden 2023 Ruusut saa arkkitehti SAFA ja arkkitehtuurikriitikko AICA Tarja Nurmi joka toinen vuosi järjestettävän ArkRex-arkkitehtuurielokuvafestivaalin perustajana ja kuraattorina.
Arkkitehti Tarja Nurmen aikaansaamasta ArkRex-elokuvatapahtumasta on muodostunut oloissamme ainutlaatuinen, kahteen tiiviiseen päivään keskittyvä kokonaisuus. Nurmen kansainvälisten kontaktien kautta päästään näkemään uusia ja vanhempiakin, arkkitehtuuriin tiukemmin tai löysemmin kiinnittyviä elokuvia, joita ei kaupalliseen ohjelmistoon koskaan saada. Elokuvien ohella tapahtuma sisältää keskusteluja ja elokuvien ohjaajien haastatteluja. Legendaarinen Helsingin Lasipalatsin Bio Rex kruunaa esityspaikkana tapahtuman.
Marraskuussa 2023 pidetyn kolmannen festivaalin pääteemana olivat kaupunkisuunnittelu ja kaupungit sekä niiden ihanuus, ongelmat ja haasteet. Toinen teema liittyi museoihin – niiden tärkeyteen, tarkoitukseen ja erilaisiin tapoihin tavoittaa yleisö ja palvella arkkitehtuurin, tutkimuksen, kaupunkisuunnittelun ja rakentamisen asiantuntijoita.
Kolmannen festivaalin työryhmään kuuluivat Tarja Nurmen johdolla arkkitehti Elizaveta Parkkonen, arkkitehti Helena Teräväinen, Archinfon toiminnanjohtaja Katarina Siltavuori ja Arkkitehtuurimuseon tutkimus- ja tietopalvelupäällikkö Petteri Kummala. Tapahtuman yhteistyökumppanina toimi Rex Events.
Palkintopuheessaan Tarja Nurmi totesi mm:
”Olen ymmärtänyt pitää kaupunkisuunnittelua arkkitehtuurin varsinaisena vaativana kuningaslajina, jollaista se Suomessa ei valitettavasti enää ole. Naruja vetelevät kiinteistösijoitusyhtiöt ja yhden asian ideologiat. Pitkä tähtäin tuntuu puuttuvan. Myöskään journalistien joukossa ei juuri ole valppaita vallan ja kaupunkisuunnittelun asioiden vartijoita ja yleisölle asioista faktat ja tiedot oikeassa järjestyksessä kirjoittavia rautaisia ammattilaisia. Kansalaisten osallistumisesta on tehty lähinnä tietokonekuvien peukutusteatteria”.
”Nyt saatu tunnustus kannustaa tekemään taas enemmän ja entistä paremmin, mikä edellyttää pitkän tähtäimen suunnittelua vanhojen ja uusien yhteistyökumppanien kanssa. Syksyksi 2024 on jo suunnitteilla ns. välilaskutapahtuma ja vuodelle 2025 on vireillä yhä kunnianhimoisempi teema – ja haarukoitavina vielä tuotantovaiheessa olevia upeita arkkitehtimuotokuvia elokuvan keinoin.”
Risut-tunnustus voidaan jakaa taholle, jonka toimintaa seura ei näe yhdyskuntasuunnittelun kannalta esimerkillisenä. Vuoden 2023 Risut menevät kiinteistökehitysyhtiö Sponda Oy:lle. Risujen aiheena on yhtiön projekti, joka on johtanut käyttökelpoisen ja sijainniltaan keskeisen liikerakennuksen purkamiseen Helsingin ydinkeskustassa.
Vuonna 1963 valmistunut, arkkitehti Kurt Simbergin eräänä päätyönä pidetty alun perin pankkirakennus Stockmannia vastapäätä korvataan pääosin samankokoisella uudella liike- ja toimistorakennuksella. Spondan ratkaisun taustalla on mainittu olevan vanhan rakennuksen rungon ja matalan kerroskorkeuden asettamat rajoitukset esimerkiksi talotekniikalle.
Parhaillaan menossa olevan purkutyön myötä katoaa Helsingin ydinkeskustan 1960-luvun arkkitehtuurihistoriaa. Rakennus on edustanut materiaaleiltaan korkeatasoista ja tilasuunnittelultaan aikakaudelle tyypillistä arkkitehtuuria. On piittaamatonta jättää käyttämättä ne mahdollisuudet, joilla kunnossa pidetty rakennus olisi voitu purkamisen sijaan korjata ja näin jatkaa sen elinkaarta vuosikymmeniä, ellei vuosisatoja eteenpäin.
Sponda Oy kertoo erääksi painopistealueekseen ympäristövastuullisuuden integroinnin koko kiinteistökantaan. Mannerheimintie 14:n projekti ei sitä edusta. Projekti edustaa lyhytnäköistä, ilmastonmuutoksen kannalta haitallista ja modernia rakennuskulttuuria väheksyvää toimintatapaa.
Sponda Oy:n edustajalla ei ole valitettavasti tilaisuutta osallistua Risut-tunnustuksen vastaanottamiseen ja on siksi pyytänyt liittämään asiasta kertovaan lehdistötiedotteeseen seuraavan kannanottonsa:
”Näkyvällä paikalla Helsingin keskustassa sijaitseva hankkeemme on ymmärrettävästi herättänyt runsaasti mielipiteitä puolesta ja vastaan. Kun lähdimme suunnittelemaan hanketta, lähtökohtamme oli rakennuksen rungon ja julkisivujen säilyttäminen sekä kohteen peruskorjaus. Valitettavasti uuden talotekniikan tuominen rakennuksen hyvin matalaan kerroskorkeuteen olisi kuitenkin tehnyt tiloista toivottoman matalat. Purkupäätös oli vihoviimeinen vaihtoehto, ja se tehtiin erittäin perusteellisen selvitystyön jälkeen. Kun pitkään tyhjänä ollutta kiinteistöä ja sen runkoa ei pystytty hyödyntämään, pyrimme minimoimaan uudiskohteen rakentamisesta aiheutuvat päästöt. Olemme sitoutuneet rakentamaan korkeimpien ympäristöstandardien mukaisesti suunnitellun uudisrakennuksen, joka tulee olemaan käytön aikaisen energiankulutuksen osalta täysin hiilineutraali ja joka kunnioittaa kaupunkikuvaa sekä elävöittää ydinkeskustaa”.
Yhdyskuntasuunnittelun seura pääsi vierailemaan Liisa Akimofin rakennuttamassa, vanhoja ja terveelliseksi koettuja rakennusteknisiä ratkaisuja hyödyntäneessä Huopalahden rautatieaseman uudiskohteessa.
Monien värikkäiden vaiheiden jälkeen hyväksyttiin neljäksi sadaksi vuodeksi kestämään rakennettu rivitalo käyttöön elokuun lopulla 2023.
Kaikki alkoi vuonna 2013. Senaatti-kiinteistöt laittoi myyntiin rantaradan varren perinteikkään Huopalahden rautatieaseman lähiympäristöineen. Liisa Akimofin tarjous voitti ja kaupat syntyivät. Vuonna 1921 rakennettu, Bruno Granholmin suunnittelema komea hirsirakenteinen asemarakennus oli ensin remontoitava. Kaupunki ryhtyi myös laatimaan uutta suojelevaa asemakaavaa. Aseman tienoo oli muutoinkin myllerryksen kourissa. Raide-Jokerin työmaa oli heti aidan takana.
Liisa Akimofin yllätykseksi tarjolla olisi ollut kaupungin taholta hulppeasti rakennusoikeutta uudiskohteille. Ei muuta kuin kiinteistöbisnestä tekemään! Liisalla oli kuitenkin muuta mielessä. Hän halusi kunnostaa ostamallaan rautatiekiinteistöllä sijaitsevaa vanhaa rakennuskantaa asemarakennuksen lisäksi. Sekä rakennuttaa maltillisen, muutaman asunnon suuruisen täysterveellisen ja satoja vuosia kestämään tarkoitetun uniikin rivitalokohteen.
Eipä Liisa arvannut, millainen seikkailu häntä odotti. Uudiskohteen rakentaminen on tyystin toista kuin vanhan korjaaminen. Sen saivat kokea myös kohteen arkkitehtisuunnitteluun kiinnitetty Livady Oy. Lähes kymmenen vuotta kestäneeseen projektiin mahtui käänteitä, jotka saivat rakentamisen saloihin perehtyneet YSS:n jäsenetkin haukkomaan henkeään. Sen mitä Liisan puhetulvan äärellä ennättivät.
Liisan lähtökohtana oli paitsi terveellinen sisäilmasto niin rakennuksen tavoitteellinen tekninen käyttöikä neljäksi sadaksi vuodeksi. Hiukan toista kuin vaikkapa uuden rakentamislain 50 ja 100 vuoden vastaavat. Kaikki lähtee perustuksista. Liisa järkeili, ettei betonia kannata käyttää, sen kestoiäksi kun lasketaan satakunta vuotta. Graniittia sen olla pitää. Kun kustannuksia kyseltiin, oli Liisan vastaus mitä järkeenkäyvin. Perustusten kustannus pitää suhteuttaa talon koko elinkaareen ja laskea kustannus siltä pohjalta. Rossipohja, jyrkkä harjakatto, leveät räystäät ja punamullattu puujulkisivu luovat graniittisen sokkelin kanssa mielikuvaa pikemminkin vanhasta suomalaisesta maalaistalosta kuin keskellä mitä urbaaneinta pääkaupungin sykettä olevasta modernista asuintalosta.
Entäs sitten sisusta. Liisa korostaa, että rakennus on puurakennus, vaikka väliseinät ovatkin harkkotiilestä ja vielä savirapattuja. Puu, puinen permanto ja mahtava puinen sisäporras dominoivat interiööriä. Eivät kipsilevyt eivätkä koteloiden alle piilotetut putket. Liisan logiikka sanoo, että parempi jättää vesijohdot näkyviin, jotta mahdolliset vuodot paljastuvat. Tähän logiikkaan kannustetaan itse asiassa myös virallisissa rakentamismääräyksissä. Ilmanvaihto on totta kai painovoimainen. Rakennus on kaksikerroksinen. Jyrkän harjakaton alle mahtuu tilava ullakko. Liisa kiistää jyrkästi ajatuksen, että ullakko voisi toimia lisärakentamisen varana. Korkea ullakko tarvitaan painovoimaisen ilmanvaihdon edellyttämille riittävän pituisille ja vedon turvaaville hormeille.
Ja sitten ne yllätykset. Eräs ja kaikki tarut ylittävä liittyi kattotiileihin. Liisa oli hankkinut tuhansia hyväkuntoisia käytettyjä kattotiiliä. Mutta missä CE-todistus? Mitenkäs on doppien kanssa (DoP = EU:n rakennustuoteasetukseen CPR kiinteästi kuuluva suoritustasoilmoitus, ”declaration of performance”, jolla osoitetaan tuotteen kelpoisuus aiottuun tarkoitukseen). Rakennusvalvonta, rakennustuoteasetukseen tukeutuen, oli vähintäänkin ymmällään (lievästi ilmaistuna). TUKES rakennustuoteasetuksen markkinavalvontaviranomaisena antoi jyrkän kielteisen kannan. Liisa oli jo luovuttamaisillaan ja tilaamassa viranomaisten kelvollisena pitämältä firmalta ihka uudet kattotiilet. Kunnes huomasi, ettei kyseisen firman doppi täyttänytkään oikean harmonisoidun standardin vaatimuksia. Tuotteita oli kuitenkin, ilmeisen virheellisesti, hyväksytty jo lukuisiin kohteisiin pääkaupunkiseudulla. Liisa apureineen teki oman lujuustestin ihan vain konkreettisesti kokeilemalla, kestävätkö kierrätystiilet niille astumista. No hyvin kestivät. Videon kun esitti viranomaistahoille niin ongelma oli ratkaistu. Ei tarvinnut lähteä tuhoamaan vanhoja tiiliä. Myös ympäristöministeriö uskalsi kesäkuussa 2022 tulkita EU:n rakennustuoteasetusta niin että kierrätystuotteiden käyttö ei ole enää lähtökohtaisesti CE-merkinnän vaativaa. Mutta toki pitää rakennustuotteiden olla lain mukaan aina kelvollisia niin että niistä rakennettava rakennus on turvallinen ja terveellinen.
Liisa Akimofin apuna oli uskollinen timpuriporukka Suomenlahden eteläpuolelta Virosta. Viroa itsekin täydellisesti puhuva Liisa ei herkeä olla kehumasta virolaisten omistautumista ja osaamista. Osaamista karttui myös Liisalla kaiken aikaa. Kiintoisa yksityiskohta liittyy aaltopuun käyttöön. Aaltopuu, Wave Layered Timber WLT, on innovaatio Pohjanmaalta ja tarkoittaa aaltoilevaksi höylättyä lankkua. Aallot mahdollistavat lankkujen yhteenliittämisen teräksisten kierretankojen kanssa vähän kuin helminauhaan. Tangot kiristävät lankut yhteen. Liimaa, nauloja tai ruuveja ei tarvita. Ratkaisu mahdollistaa rungon purkamisen osiin ja uudelleenkäytön. Liisa Akimofin tarkoituksena ei ole kuitenkaan purkaa elokuun viimeisenä päivänä 2023 käyttöön hyväksyttyä asuinrivitaloa, jota hän kutsuu asuinkasarmiksi. Rakennuksessa on neljä 88 neliömetrin suuruista asuntoa, jotka ovat kaikki vuokrattuna. Liisan tähtäin on sadoissa vuosissa. Ja miksi ei olisi. Löytyyhän Suomesta satoja vuosia kunnossa pysyneitä puukirkkoja. Huoltoa ja joskus korjauksiakin ne luonnollisesti ovat vaatineet.
Liisa Akimofin tarina uskaliaasta ja kuvia kumartelemattomasta projektista oli ainutlaatuista kuultavaa. Paikalle sohjoisen jäätävänä helmikuisena iltapäivänä saapuneet YSS:n vajaa kymmenen kiinnostunutta esittivät kuin yhdestä suusta toiveen saada projekti dokumentoituna kirjaksi. Liisa kertoi kirjahanketta jo aloitelleensa. Työnimenä on ”Täti rakentaa talon”. Yksi uusi biisi aiheen tiimoilta oli demona valmistunut YSS:n vierailua edeltävänä iltana.
Liisa Akimof esittelemässä kohdetta seuran jäsenille.
