Tiedotteet – Yhdyskuntasuunnittelun seura ry

Nollakasvun aikaan – osa II

Pienten kuntien seminaarisarjan jälkimmäinen osa 18.2.2025 pureutui talouteen, vastuulliseen suunnitteluun ja vaihtoehtoisiin ajattelumalleihin, yhteisenä nimittäjä kestävä siirtymä.

Tällä kertaa pelkästään Teamsin välityksellä toteutettu kahden ja puolen tunnin mittainen tilaisuus keräsi verkon äärelle enimmillään lähes 50 aktiivista kuulijaa. Tilaisuuden avasi jälleen Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija, arkkitehti Emel Tuupainen. Hän veti yhteen kahden viikon takaisen hybriditilaisuuden keskustelua: mitä kestävyyssiirtymä suunnittelulta edellyttäisi?

Ensimmäisenä vastausta lähti hakemaan kauppatieteiden tohtori, BIOS-tutkimusyksikön dosentti Paavo Järvensivu (1). Järvensivu tarkasteli kansallisen tason suunnittelua kestävän siirtymän edistämiseksi. Hän peräänkuulutti laaja-alaista ja suunnitelmallista teollisuuspolitiikkaa, jonka kansallisen tason puuttuminen herättää hänessä jatkuvaa ihmettelyä.

Suunnitelmallisen teollisuuspolitiikan Järvensivu näkee historiallisesti koeteltuna ja vaikutusvaltaisimpana politiikkakehyksenä, jolla olisi todennäköinen mahdollisuus edistää ja ohjata kestävyyssiirtymää. Suunnittelu ylipäätänsä edellyttää käsitystä niistä laadullisista muutoksista, joita tavoitellaan. Fossiilitaloudesta irrottautuminen on yleisesti nähty tavoiteltavaksi ja se on kirjattu jopa Suomen ilmastolakiin.

Teollisuuspolitiikkaan kytkeytyvän aluepolitiikan tulee olla legitiimiä kansalaisten kannalta. Suostutteleva, indikatiivinen suunnittelu on usein hyväksyttävämpää kuin komenteleva. Se mikä Suomesta tällä hetkellä puuttuu, on teollisen siirtymän tiedevetoinen suunnittelu. Kansainväliset ja kansalliset tiedepaneelit syöttävät virkakoneistolle dataa, mutta mitä kansallisesti oikeasti tavoitellaan, jää tyhjän päälle. Keskusteluakaan ei voi syntyä, kun ei ole tavoitteita, joista keskustella. Esimerkiksi tavoitellaanko sähköautoja mahdollisimman nopeasti.

Jos Suomessa olisi kansallisen tason yksikkö, niin tavoitteista voitaisiin keskustella. Järvensivun ehdotuksena on valtioneuvoston kanslian yhteyteen perustettava korkean profiilin yksikkö. Tällainen yksikkö voisi esimerkiksi ottaa kantaa metsien käyttöön. Konkreettisten vety- ja CCU (Carbon Capture and Utilisation) hankkeiden vaarana on Järvensivun mukaan kalliit investoinnit, joista Suomeen jää vain vähän lisäarvoa. Uusiutuvien hankkeet ovat tällä hetkellä Järvensivun käsityksen mukaan jumissa. Pitäisikö pyrkiä tekemään enemmän itse? Kajaaniin suunniteltujen datakeskusten sähköntarve vastaa 66 tuulivoimalan sähköntuotantoa. Sitäkö Kainuun vaaramaisemiin halutaan?

Syntyneessä keskustelussa tuli esiin muun muassa 1950-luvulla perustettu valtakunnansuunnittelutoimisto. Se toimi ensin valtioneuvoston kanslian alaisuudessa vuoteen 1973 saakka ja sen jälkeen sisäministeriöön siirrettynä aluepoliittisena osastona. Miksi se päätettiin lakkauttaa? Järvensivun käsityksen mukaan toiminta tuli tarpeettomaksi, kun Suomen hyvinvointivaltion projekti oli saatu enemmän tai vähemmän valmiiksi. Samoihin aikoihin alkoi uusliberalismin kansainvälinen voittokulku. Mutta nyt on tilanne toinen. Esimerkiksi entinen Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi on ryhtynyt puhumaan suunnittelun puolesta. Suomi voisi Järvensivun mielestä hyötyä monien Aasian maiden toimintatavoista, joista itse asiassa Suomi ei aiemmin suunnittelumielessä ratkaisevasti poikennut. Ranskaa voi Järvensivun mielestä pitää ekologisen suunnittelun edelläkävijänä Euroopassa. Suomessa on 2000-luvulla keskitytty erilaisten tiekarttojen laatimiseen.

Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkijana nykyään toimiva filosofian tohtori Jonne Hytönen keskittyi vahvaan kestävyyteen ja ekologiseen suunnittelujärjestelmään. Hytösen väitöskirja ”Limits of Localism (2019) käsitteli kommunikatiivisuutta, uusliberalismia ja kestävyyttä Suomen alueidenkäytön suunnittelussa.

Hytönen korosti, etteivät talouskasvu ja ympäristölle aiheutuva taakka ole irtikytkettävissä. Ympäristön tila on seurausta taloudellisesta toimeliaisuudesta. Heikon kestävyyden moodissa arvioidaan vain yksittäisen tuotantomuodon ympäristösuorituskykyä. Jotta päästään vahvan kestävyyden tilaan tarvitaan muutoksia talouden ja yhteiskunnan päätöksentekoon. Ajattelun juuret löytyvät YK:sta ja taloustieteestä.

Kestävän suunnittelun argumentointiin kaivataan Hytösen mukaan perkausta. Useamman hankkeen yhteisvaikutuksena alue- ja yhdyskuntakehitys johtaa tällä hetkellä ympäristön tilan heikentymiseen. Hankkeiden kumuloituvat vaikutukset pahentavat luontokatoa, kiihdyttävät ilmastonmuutosta jne. Fokus on yksittäisissä hankkeissa ja niiden luvituksessa.

Jonne Hytönen viittasi Suomen sotien jälkeiseen vahvaan modernistiseen projektiin, jossa muun muassa pohjoisen Suomen jokia valjastettiin vesivoiman käyttöön ja valtio muutoinkin oli voimakkaasti edistämässä jälleenrakennusta. Kuulijalle välittyi kuva, että jotain sen kaltaista kaivattaisiin Hytösen mielestä nytkin, tosin eri tavoittein. Suunnittelu on 2000-luvulla pirstoutunut ja keskusvallan ote purettu. Kuntien itsehallinto suunnittelussa on kasvanut. Hytönen viittasi Matti Vatilon YSS:n lehdessä (2000:2) olleeseen kirjoitukseen ”Käskyvallasta kumppanuuden aikaan – reunamerkintöjä Kaj Nymanin puheenvuoroon”. Matti itse totesi muuttaneensa ja kehittäneensä ajatteluansa ja olevansa samaa mieltä siitä, että suunnittelu on pirstoutunut ja ”heiluri heilahtanut liikaa markkinauskoon”. Mikä vuorostaan vaikeuttaa kestävän suunnittelun mahdollisuuksia.

Viimeisenä tilattuna alustajana oli Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa tutkijatohtorina ympäristöjohtamisen oppiaineessa työskentelevä Irene Kuhmonen. Hänen aiheensa koski ekologisen siirtymän rahoitusta ja oikeudenmukaisempaa toteutusta. Miten kestävä siirtymä voitaisiin toteuttaa maaseudulla ja edistää vaihtoehtoista taloudellista ajattelua?

Kuhmonen väitti, että nykyinen kasvutalous on kestävyyskriisin tärkein ajuri ja maaseudun kuihtumisen aiheuttaja. Maatalous on 2000-luvun Suomessa keskittynyt sekä tilakoon kasvun kautta että alueellisesti. Voi puhua vilja-Suomesta, karja-Suomesta ja siipikarja-Suomesta. Kehitys näkyy suoraan luonnonympäristön köyhtymisenä. Lintuindikaattori on siinä hyvä mittari. Lintuindikaattori on laskenut tasaisesti 1980-luvun alusta alkaen.

Maaseudulla asuvien kannalta keskittyminen on tarkoittanut, että saavuttaakseen entisen tulotason tulee maatalouden harjoittajan tuottaa entistä enemmän ja tehokkaammin. Monet nykypäivänä kannatettavina pidetyt trendit eivät maaseudun kannalta ole aina yhtä toivottavia. Esimerkiksi kasvispainotteinen ruokavalio vain kiihdyttää keskittymistä, kun kotieläintuotanto hiipuu ja sitä kautta myös tuotanto maatiloilla yksipuolistuu. Tuoreen Kalevi Sorsa Foundationin raportin mukaan metsäsektorin vihreä siirtymä vaikuttaa heikentävästi Itä- ja Pohjois-Suomen työpaikkoihin.

Verrattuna fossiilitalouden tuottamaan voimakkaaseen keskittymiseen ja heikkoon paikkasidokseen tuottaa uusiutuva ja kiertotalous vahvan paikkasidoksen, jossa toteuttaja on myös osallinen. Uudenlaisen tulevaisuudenpolun tarjoaa uudelleenorganisoitumisen kautta muodostuva vähentyminen ja paikallistaminen (Käyrä & Kuhmonen, 2024) (3).

Agroekologisessa symbioosissa toteutuvat monipuolinen tuotanto, paikallinen jalostus, alueellinen ravinnon ja energian omavaraisuus sekä kohtuullisuus ja planetaariset rajat. Vastakohtana on teknologiavetoinen tulevaisuus, jossa tuotanto on erikoistunutta. Elävän maaseudun kannalta myönteinen tulevaisuus on pitkälti yhteneväinen ekologisesti kestävän tulevaisuuden kanssa. Diskurssikamppailu linjanvalinnasta on jo täydessä vauhdissa.

Alustusten pohjalta keskustelu jatkui vilkkaana. Kuhmosen esiin tuomia näkökohtia pidettiin suorastaan ”hätkähdyttävinä”. Tuotiin esiin, ettei politiikkaa eikä maatalouden osalta varsinkaan EU:a voi välttää. Kuhmonen totesi, kuinka myös EU:n sisällä on eri suuntiin vieviä voimia, joihin voi yrittää vaikuttaa. Hän toisaalta kysyi, onko Suomella maana edes halua yrittää vaikuttaa, ja mihin suuntaan.

Pohdittiin ja kysyttiin, miten kaavoitus voisi tilanteeseen vaikuttaa. Maakuntakaavoituksessa ilmiöitä tunnistetaan. Maakuntakaavaan merkityt esimerkiksi tuulivoimalavaraukset eivät kuitenkaan mitenkään suoraviivaisesti tarkoita, että tuulivoimahankkeet niille sijoittuisivat. Suurten pääomasijoittajien näkemykset usein ratkaisevat tuulivoimaloiden sijoittumisen.

Irene Kuhmonen myös totesi, että maaseudulla yrittäjät ovat tulleet varovaisiksi. Suomalaisilla on entistä vähemmän rahaa välttämättömyyshyödykkeisiin, kuten ruokaan ja asumiseen. Erilaiset halpuutuskampanjat eivät maaseudun asiaa aja. Ei myöskään yhteiskunnallinen keskustelu, jossa maaseutu nähdään lähinnä vain ongelmana. Kotimaan matkailu voisi tilannetta parantaa.

Seminaarisarjan ideoijana ollut Emel Tuupainen tiedusteli kuulijoiden halukkuutta syventää teemoja erikseen järjestettävien kurssien avulla. Hän piti tärkeänä tiivistää tutkijoiden ja käytännön suunnittelutyötä tekevien yhteistyötä jatkoa ajatellen.

Lopuksi YSS ry:n puheenjohtaja Matti Vatilo lausui kiitokset Emel Tuupaiselle ja hänen tukenaan olleille Timo Heikkiselle ja Elsa Kiviselle. Kahden tilaisuuden kokonaisuus oli toimiva ratkaisu ja keräsi odotettua enemmän osallistujia sekä verkon ääreen että ensimmäisellä kerralla myös Tieteiden talolle.

Lauri Jääskeläinen

BIOS-tutkimusyksikkö on vuonna 2015 perustettu itsenäinen tutkimusyksikkö. Yksikössä toimivat 10 tutkijaa edustavat eri ympäristötutkimuksen aloja. BIOS on muun muassa tehnyt aloitteen ekologisesta jälleenrakennusohjelmasta. Koneen Säätiön Vuoden Tiedekynä -palkinnon saivat vuonna 2024 Paavo Järvensivu, Tero Toivanen ja Ville Lähde artikkelistaan ”Ekologisen jälleenrakennuksen haaste”.
Janne M. Korhonen (toim.): Oikeudenmukainen siirtymä Suomessa. Kalevi Sorsa -säätiö 2024.
Minna Käyrä & Irene Kuhmonen: Institutionalising degrowth regime: a review and analysis of degrowth transition proposals. Sustainability Science, 2024.

Nollakasvun aikaan – osa I

Nollakasvun kuntien kestävyysparadoksi herätti vilkasta keskustelua Tieteiden talossa 4.2.2025. Yhdyskuntasuunnittelun seuran, yhdessä Aalto-yliopiston asiantuntijoiden kanssa, organisoimaan tilaisuuteen oli saapunut parikymmentä kiinnostunutta. Verkon kautta alustuksia ja keskustelua seurasi ja siihen osallistui lisäksi viitisen kymmentä kuulijaa.

Alku- ja tervetuliaissanat lausui väitöskirjatutkija ja aktivisti, arkkitehti Emel Tuupainen. Hän viittasi alueiden ja kuntien epätasaiseen kehitykseen, jossa käytännön ratkaisut ovat toistaiseksi olleet voittopuolisesti reaktiivisia. Kestävyyden ja vihreän siirtymän oikeudenmukaisuudesta ei juurikaan ole keskusteltu, lukuun ottamatta Itä-Suomen jäämisestä esimerkiksi tuulivoiman hyödyistä paitsi. Toisaalta uusiutuvan energiahankkeiden taustalla ovat usein kansainväliset yritykset, jotka korjaavat suurimman hyödyn. Tärkeää on pohtia vaihtoehtoisia suunnittelutapoja, joita on sivuttu esimerkiksi Janne Oittisen tuoreessa artikkelissa uusimmassa Yhdyskuntasuunnittelu-lehden numerossa 2-3:2024.

Ensimmäisenä alustuksena kuultiin Yhdyskuntasuunnittelun seura ry:n puheenjohtajan Matti Vatilon katsaus, perustuen pitkälti hänen ympäristöministeriölle laatimaansa selvitykseen pienten kuntien alueidenkäytön suunnittelujärjestelmien vaihtoehdoista (1). Vatilo viittasi Petteri Orpon hallitusohjelmaan. Siinä on muun muassa kirjaus, jonka mukaan väestökehitys, taloustilanne, eriytyminen ja monet muut ilmiöt edellyttävät kuntien uudistumista ja uudistamista. Mitään täsmällistä määritelmää pienelle kunnalle ei ole. Selvityksessä on käytetty lähtöoletuksena 6 000 asukasta, joka on asetettu lainsäädännössä pätevyysvaatimukset täyttävän kunnan kaavoittajan asukaslukurajaksi. Kunnat voivat hoitaa pakollisen kaavoittajaa koskevan velvoitteen myös yhteistyössä keskenään. Kuuden tuhannen asukkaan rajan alle jää lähes puolet Suomen kunnista, joiden yhteislukumäärä on Manner-Suomessa vajaa 300.

Kuntakoko sinänsä ei tarjoa yksikäsitteistä mittaria kaavoituksen joustavuudelle. Esimerkiksi alle tuhannen asukkaan Lestijärven kuntaan on rakennettu mittava määrä tuulivoimaa. Sen sijaan lukuisia yhteisiä piirteitä löytyy, kun tarkastellaan pienten kuntien suunnittelukäytäntöjä. Kaavoituksen ja digiasiantuntemuksen riittämättömyys ja rekrytointivaikeudet johtavat konsulttivetoiseen ja ulkoistettuun kaavoitukseen, josta usein puuttuu toiminnan jatkuvuus. Kuntayhteistyö voi kangerrella. Sidonnaisuuksien hallinta pienen kunnan päätöksenteossa voi olla ongelmallista. Alueidenkäytön suunnittelu on samaan aikaan muutakin kuin kaavoitusta. Kuntien omalla suunnittelukulttuurilla voi olla huomattava vaikutus onnistumiseen.

Lainsäädäntöä on 2000-luvulla muutettu joustavammaksi. Muun muassa yleiskaavan käyttömahdollisuuksia suoraan rakentamiseen oikeuttavaksi on laajennettu. Matti Vatilon mukaan voikin todeta, että kaavoista on moneksi.

Kuntamurros on tosiasia. Maaseutumaiset alueet autioituvat kiihtyvää vauhtia. Eräänä kouriintuntuvana seurauksena on kouluverkon raju harveneminen. Yhteiskunnalliseksi tavoitteeksi on asetettu normien keventäminen, mikä sinänsä on Vatilonkin mielestä kannatettavaa. Norminpurku voi toimia uuden kuntakäsityksen tukena. Yhden yhtenäiskuntamallin ideologiasta voitaisiin edetä kohti erilaistuvia kuntia. Olennaista on kuitenkin turvata kansalaisten ja kuntalaisten riittävä yhdenvertainen kohtelu.

Alustuksen herättämässä keskustelussa pohdittiin muun muassa digitalisaation vaikutuksia. Pienissä kunnissa digitalisaatio on voinut jopa parantaa palvelutasoa verrattuna entiseen. Suuri ongelma liittyy asuntokannan eriytymiseen, josta keväällä on luvassa laajempi ministeriötasoinen selvitys. Samalla kun Lapin matkailukeskuksissa loma-asuntojen hinnat hipovat jo eteläisen Helsingin asuntohintoja, niin hiljenevissä maaseutukunnissa ei enää saa pankeista lainaa edes välttämättömiin asuntojen korjauksiin. Rakennuksilla ei ole enää vakuusarvoa, kun niiden hintataso on muutamassa vuodessa pudonnut jopa kymmenesosaan aiemmasta.

Toisena alustajana oli Aalto-yliopiston tutkija, arkkitehti Pilvi Nummi, joka on myös YSS ry:n johtokunnan pitkäaikainen jäsen. Pilvi on tutkinut sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää digitalisaatiota pienten kuntien maankäytön suunnittelussa (2). Tällä hetkellä Suomessa on käytössä kahdeksan erilaista kaavan laadintaohjelmistoa. Digitaalinen ja tietomallipohjainen kaavoitus on sosiotekninen murros, joka muuttaa kokonaisvaltaisesti suunnittelukulttuuria. Kaavamääräysten logiikka muuttuu. Jotta uudistus toisi kaikki siihen kohdistetut odotukset, edellyttäisi se ohjelmien käyttäjien nykyistä voimakkaampaa mukaan ottamista ohjelmien kehitystyöhön. Aiheen tiimoilta on ilmestymässä piakkoin artikkeli ”Digitaalisen innovaation omaksumisen moniulotteisuus kuntien teknisellä toimialalla”, kirjoittajina Jarmo Pulkkinen, Marjo Suhonen ja Pilvi Nummi.

Pienet kunnat ovat riippuvaisia ostopalveluista, jotka pitää kilpailuttaa. Myös pienistä kunnista löytyy edelläkävijöitä. Pihtiputaan kunta sai ensimmäisenä kuntana oikeudet viedä kaavat tietomallimuotoisena Ryhti-järjestelmään (3). Esille nousseita kehitystarpeita ovat muun muassa tiedontarve muiden kuntien hankkeista, kuntalaisten osallistumismahdollisuuksien vahvistaminen sekä kuntien rakennusjärjestysten saaminen osaksi tietomallimuotoisen kaavoituksen kokonaisuutta. Digikehittämiseen kaivataan ylipäätänsä lisää moniäänisyyttä, käyttäjäkeskeisyyttä sekä kaavoitustyökalujen räätälöintiä. AI ei ole tämän kanssa ristiriidassa, totesi Pilvi Nummi.

Kolmannesta alustuksesta vastasi etänä Oulusta tekniikan tohtori, arkkitehti Hanna Kosunen. Hanna on selvittänyt yhdessä Sari Hirvonen-Kantolan ja Helka-Liisa Hentilän kanssa Kunnallisalan kehittämissäätiön toimeksiannosta kuntien maankäytön suunnittelua ja elinvoimahankkeita (4). Kosunen väitteli vuonna 2021 Oulun yliopistossa aiheenaan kaupunkisuunnittelu asuinalueilla, joissa väestön ei odoteta kasvavan tai se kasvaa hitaasti (5).

Kunnallisalan kehittämissäätiön selvitykseen osallistui kymmenen kuntaa eri puolilta Suomea. Kunnan elinvoimaa käsiteltiin siinä laajapohjaisena ilmiönä, joka muodostuu ihmisten, yhteiskunnan ja ympäristön välisistä suhteista. Maankäytön suunnittelulla ja kaavoituksella luodaan elinvoimalle edellytyksiä. Selvityksessä mukana olleiden kohdekuntien asukasluku vaihteli vajaasta 2 600 asukkaasta noin 80 000 asukkaaseen. Kuntien valinnassa hyödynnettiin konsulttitoimisto MDI:n kuntien kasvupotentiaalin viisiportaista luokittelua. Luokittelussa on neljä kriteeriä: aluetalous, vetovoima, väestö- ja ikärakenteen muutos sekä asuminen. Haastattelut olivat osa selvitystä.

Elinvoimaan vaikuttavissa tekijöissä erottuivat kunnille yhteiset keinot, yksittäisen kunnan kasvutilanteeseen liittyvät keinot ja muut keinot. Yritysten toimintaympäristön ja asuinympäristöjen kehitys olivat keskeisiä muuttujia.

Palvelurakenteen käänteet voivat vaikuttaa kunnan investointitarpeeseen nopeasti. Esimerkiksi Kolari joutuu mahdollisen kaivoshankkeen myötä investoimaan kouluverkkoon lyhyellä varoitusajalla. Toisissa tilanteissa ajankohtaiseksi on tullut toteutumattomien asemakaavojen kumoaminen. Näin tapahtui Pieksämäellä. Kouvolassa keskustan kehittäminen arkkitehtikilpailujen kautta nähtiin mahdollisuutena, vaikka samaan aikaan rakennuksia piti purkaa.

Aloitteellisuus ja nopea reagoiminen nousivat tärkeiksi tekijöiksi kuntien elinvoiman kannalta. Kaavoitukselta odotetaan nopeutta. Voimavarojen niukkuus johtaa helposti siihen, että kiireelliset hankkeet ajavat muiden ohi eikä selvitysten arvioimiseen jää aikaa. Vähät resurssit kuluvat reagoivaan suunnitteluun. Selkeänä johtopäätöksenä oli, että yritysten toimintaympäristön kehittäminen on keskeinen elinvoimatekijä.

Paikallisten ominaispiirteiden hyödyntäminen osana pitkän tähtäimen suunnittelua on kannatettavaa. Eri tekijöiden vaikutuksia ei aina ole helppo todentaa, mutta seuranta on silti hyödyllistä. Pienissä kunnissa korostuvat innovatiivisuus ja yksittäisten henkilöiden ennakkoluulottomuus. Hyvänä esimerkkinä on jälleen Pihtipudas. Pienten kuntien kannattaa myös tehdä yhteistyötä. Etätyöverkostojen luominen ja osan vuodesta tyhjillään olevien asuinrakennusten käyttö on eräs ja samalla ekologinen ratkaisu, tuotiin esiin loppukeskustelussa.

Pohdittiin myös vaikuttamisen mahdollisuuksia kuntapäättäjien osaamiseen. Rajanveto virkahenkilön ja poliitikon välillä voi olla häilyvä. Viranhoidossa tarvitaan myös puhumisen ja argumentoinnin taitoja. Maanomistajan asema on sekin murroksessa, ja nykyinen hallitus on ottanut johtotähdeksi prosessien sujuvoittamisen ja maanomistajien aseman vahvistamisen eri tavoin.

Tilaisuus antoi monipuolisen kattauksen kuntasektorin eriytyvään kehitykseen. Matti Vatilon esiin tuomalla tavalla lähitulevaisuudessa häämöttää norminpurun myötä kuntakäsitteen uudelleen arviointi.

Pienten kuntien tulevaisuuden ja kestävyyssiirtymän arviointi jatkuu helmikuussa etänä toisella täydentävällä tilaisuudella, jossa pureudutaan ekologisen siirtymän rahoitukseen ja oikeudenmukaisempaan toteutukseen.

Lauri Jääskeläinen

Lähteet:

Matti Vatilo: Pienten kuntien tarpeita palvelevan alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän vaihtoehdot ja toteuttamisedellytykset. Ympäristöministeriön julkaisuja 2024:28.
Pilvi Nummi & Aija Staffans: Toteutuvatko Ryhti-hankkeen tavoitteet? Yhdyskuntasuunnittelu 2023:4 s. 53–57.
Ryhti, rakennetun ympäristön tietojärjestelmä, kokoaa yhteen rakentamisen ja alueidenkäytön tietoja valtakunnallisesti.
Hanna Kosunen & Sari Hirvonen-Kantola & Helka-Liisa Hentilä: Kuntien maankäytön suunnittelu ja elinvoimahankkeet. Kunnallisalan kehittämissäätiö 2023.
Hanna Kosunen: Urban Planning Approaches for Low Growth Contexts: a Case Study on the Development of Existing Built Environment in Finnish Suburbs. Universitatis Ouluensis . Oulu 2021 /H7.

Outoa ja vähemmän outoa aktivismia

Helsingin Hakaniemen ”Luova kulma” kokosi lauhana tammikuisena iltana (16.1.2025) 25 innostunutta osallistumaan ja seuraamaan YSS ry:n vuoden ensimmäistä keskustelutilaisuutta. Teemana oli ei enempää eikä vähempää kuin ”Aktivismi ja yhdyskuntasuunnittelu”.

Tilaisuuden moderaattori ja organisoija, YSS ry:n johtokunnan jäsen, arkkitehti Anni Hapuoja aktivoi kuulijakuntaa käsiäänestyksellä, kuinka moni paikalla olleista piti itseänsä aktivistina. Käsiä nousi. Illan kuluessa ilmeni aika monen taustasta ja historiasta huomattavaa ja aktivismiksi luonnehdittavissa olevaa toimintaa. Kuten vaikkapa osallistumista pääsiäisenä 1979 Forssan Tammelan Koijärvellä erään laskuojan tukkimiseen.

Neljästä mukaan haastetusta panelistista kahdella on selkeä tutkijatausta. Tiina Seppälä on väitellyt vuonna 2010 rauhanliikkeestä ja globaalin vastarinnan teorioista. Hän on Kehitystutkimuksen seuran varapuheenjohtaja ja toimii lehtorina Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Georg Boldt on yhteiskuntatieteiden tohtori, jonka tutkimustyö keskittyy poliittiseen osallisuuteen. Kaksi panelistia on kiinnittynyt enemmän käytännön aktiviteetteihin. Anton Keskinen on suunnitellut ja organisoinut toimintaa Elokapina-liikkeessä ja toimii tällä hetkellä perustamansa ilmastostrategiatoimisto Operaatio Arktiksen toiminnanjohtajana. Valtiotieteen maisteri Varpu Kurkilahti luonnehti itseänsä ”otolliseksi uhriksi” integroitumaan erilaisiin kenttätason projekteihin, kuten Case Suvilahteen ja Lapinlahden entisen sairaalan omaehtoiseen kehittämiseen.

Kuva: Aktivismi ja yhdyskuntasuunnittelu -keskustelutilaisuuden vetäjä Anni Hapuoja (vasemmalla) ja panelistit (vasemmalta oikealle) Anton Keskinen, Georg Boldt, Varpu Kurkilahti ja Tiina Seppälä.

Mikä luonnehtii ”uutta” aktivismia

Georg Boldt totesi Suomen vahvan yhdistysten perinteen ja käytännön vaikuttaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin organisoidusti ja byrokraattisesti esimerkiksi neuvottelemalla viranomaisten kanssa. Kuluvalla vuosituhannella on yhdistysten vetovoima hiipunut ja erilaiset spontaanit liikkeet ovat houkutelleet erityisesti nuorempia sukupolvia. Helsingin poliisin tilastojen mukaan myös mielenosoitusten määrä on koronavuosien jälkeen tuplaantunut verrattuna ajankohtaan ennen vuotta 2020.

Anton Keskinen hurahti Elokapinan toimintatapaan viisi vuotta sitten sen verran perusteellisesti, että opinnot jäivät kesken ja hänestä tuli täysipäivätyötä tekevä ilmastoaktivisti. Antonin mielestä polarisaatio ja provosointi voi tietyissä tilanteissa olla eduksi, jotta sanomaa saadaan välitettyä suurelle yleisölle.

Tiina Seppälä painotti väkivallattomuuden merkitystä, mutta ei vähätellyt luovien uusien toimintatapojen roolia ja koepallojen heittämistä. Myös feministinen lähestymistapa on hänelle tärkeä.

Varpu Kurkilahdelle aktivismi kumpuaa arvoista, joita voi edistää vaikkapa kaavoittajan roolissa. Hänelle aktivismi on ennen kaikkea paikkakeskeistä ja kaupunkitilaan liittyvää omaehtoista toimintaa.

Uutta aktivismia luonnehtii kaikkien panelistien mielestä uudet ja toisinaan oudotkin keinot, joilla herätellään suurta yleisöä. Viime vuosina painopiste on ollut ilmastokysymyksissä mutta myös äärioikeiston vastustamisessa. On otettu käyttöön termi ”ilmastohätätila”. Elokapinan piirissä on viime aikoina kiinnitetty entistä enemmän huomiota omaan sisäiseen demokratiaan ja sen kehittämiseen. Myös spontaaneissa liikkeissä on tärkeää huolehtia moniäänisyydestä ja huolehtia siitä, että annetaan tilaa erilaisille mielipiteille.

Miten aktivismin rooli päätöksentekoon nähdään?

Teema herätti panelisteja tarkastelemaan kysymystä myös historian kautta. Muun muassa vammaisjärjestöjen rooli nähtiin ratkaisevana, jotta ensin USA:ssa ja sitten muualla läntisessä maailmassa saatiin aikaan konkreettisia edistysaskeleita esteettömyydessä. Esimerkiksi Englannissa vammaisjärjestöt toimivat pitkään ”kiltisti” pyrkien vaikuttamaan päätöksentekoon totutuin keinoin. Kun juuri mitään ei tapahtunut, ryhdyttiin räväkämpiin otteisiin. Ei kestänyt kauan, kun vaikkapa juniin ja julkisiin liikennevälineisiin saatiin teknisiä ratkaisuja mahdollistamaan pyörätuolilla liikkuvien niihin pääsy, kertoi Anton.

Akateemisessa tasolla asiaa tutkinut Georg totesi nykyaikaisen osallistavan demokratian juurten löytyvän 1960-luvun lopun USA:n Vietnamin sotaa vastustaneista liikkeistä. Niiden piirissä lähdettiin kehittämään fasilitointimetodeja, jotta toiminnasta saatiin enemmän irti ja painostus vallassa oleviin tehokkaammaksi. Suomessa esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriö kutsui taannoin Elokapinan edustajia keskustelemaan ruoantuotannosta. Anton toi esiin USA:n kansalaisoikeusliikkeen keskeisen roolin ja esimerkin ympäri maailmaa.

Tiina korosti aktivismin luovien keinojen merkitystä rajojen testaamisessa. Varpu oli samoilla linjoilla ja näki aktivismin demokratian kirittäjänä. Parhaimmillaan aktivismi ei päästä kaupunkisuunnitteluakaan helpolla.

Hyvien saavutusten vastapainona nähtiin nykytilanteessa huolestuttavia uhkia, meillä ja muualla. Englannissa on ryhdytty antamaan kovia, jopa vankilatuomioita esimerkiksi mielenosoitusten organisoinnista. Georg toi esiin, että aktivismin puitteissa pitää ryhtyä puhumaan myös oikeusjärjestelmästä ja sen roolista. Vähän samaan tapaan kuin 1960- ja 70-luvuilla jo tehtiin. Pahimmillaan vaikkapa kaupunkisuunnittelun osalta ei anneta tilaisuutta keskustella olennaisista ja enemmän rakenteellisista kysymyksistä, vaan lähinnä tarjotaan erilaisia näennäisiä ja toisarvoisia vaihtoehtoja ”mielialoja tyynnyttämään”.

Varpu totesikin, että kokemukset siitä, ettei kaupunkisuunnittelussa lakisääteinen vuorovaikutus ja osallistuminen käytännössä vaikuta vaan ratkaisut on lyöty enemmän tai vähemmän kiinni jo aikaisemmassa vaiheessa, synnyttävät katkeruutta. Pessimismi puuttuvista vaikutusmahdollisuuksista leviää. Sillä on vuorostaan omat seurannaisvaikutuksensa siihen, millaisiin toisenlaisiin keinoihin aktivistit kokevat tarpeelliseksi ryhtyä.

Aktivismin rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa

Keskustelussa painottui ilmastomuutoksen torjunta. Olennaisina kysymyksinä nähtiin tutkimuksiin perustuva tieto ja miten sitä käytetään – tai ollaan käyttämättä – päätöksenteossa. Esimerkkinä faktojen sivuuttamisesta tuotiin esiin meren pinnan nousu. Vaikka mannerjäätiköiden sulamisvauhtia on vaikea eksaktisti mallintaa, ovat tutkijat suhteellisen yksimielisiä siitä, että myös Fennoskandiassa meren pinnan nousu voi yltää lähivuosikymmeninä reilusti yli puolen metrin, totesi Anton. Siitä huolimatta on pääkaupunkiseudun pitkän aikavälin suunnittelussa varauduttu paljon pienempään nousuvaraan. Samaa ilmiötä ihmeteltiin myös yleisöpuheenvuoroissa.

Varpu viittasi tässä yhteydessä suunnittelun sokeisiin pisteisiin. Ne olisi mahdollista havaita, jos tutkimustuloksia käytettäisiin enemmän. Aktivismin tärkeänä roolina on havahduttaa sekä suurta yleisöä että päättäjiä varautumisen tarpeeseen. Kiinnostava kysymys on, milloin ja millä perusteella osa aktivismista muuttuu ”salonkikelpoiseksi”. Esimerkiksi Ravintolapäivien kaltaiset tapahtumat, joissa niissäkin saatetaan sulkea ja rajoittaa vapaata liikkumista yleisillä kulkuväylillä, koetaankin yhtäkkiä suorastaan matkailulliseksi vetonaulaksi.

Tiina toi keskusteluun globaalin etelän velkaongelman. Kehittyneet valtiot ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF voisivat aivan hyvin mitätöidä kehittyvien maiden velat, jolloin myös ne pääsisivät ratkomaan ilmastomuutoksen haasteita paremmilla voimavaroilla. Globaalin etelän tulevaisuus ja elämisen olosuhteet ovat myös maapallon pohjoisen pallonpuoliskon eräänlainen kohtalonkysymys.

Georg viittasi Green Peacen jo 1960-luvulla kehittämiin aktivismin muotoihin, joissa tietoisesti herätetään hiukan sensaatiohakuisesti tunteita. Elokapina on ottanut tunnetason erääksi toimintastrategiakseen. Mannerheimintien sulkemisen kaltaiset tempaukset ovat kuitenkin vain osa Elokapinan aktivismin kirjoa. Tarvitaan samanaikaisesti sekä räväkkää ja huomiota herättävää toimintaa mutta myös perinteisempää ja pitkäjänteisempää kabinettitason vaikuttamista.

Suhde virkakuntaan

Elokapinan kaltaiset toimijat esiintyvät julkisuudessa usein konfliktin lietsojina ja yhteentörmäyksissä viranomaisten ja poliisin kanssa. Georg korosti, että suurin osa aktivisteista haluaa välttää avointa konfliktia. On kuitenkin toimijoita, jotka näkevät tietynasteisen ristiriitojen provosoinnin tehokkaana keinona herättää keskustelua. Aktivistit joutuvat joka tapauksessa tarkkaan analysoimaan, milloin rajoja ei kannata ylittää, jotta suuri yleisö ei koe tempauksia pelkästään häiriön aiheuttamisena ja kiusantekona.

Harmillisena pidetään sitä, että kontaktit viranomaisen kanssa tuppaavat keskittymään poliisiviranomaisiin. Elokapina itse näkee toimivansa vain ”pelinappulana” edistämässä maapallon ja ihmiskunnan selviytymistä. Liikkeen piirissä ymmärretään, että poliisilla on oma tehtävänsä turvata järjestystä ja turvallisuutta. Ylilyönteihin ei pitäisi sortua sen enempää aktivistien kuin virkavallankaan puolelta. Koijärvellä pääsiäisenä 1979 mukana ollut ja keskustelua seuraamaan tullut aktivistiveteraani kertoi koijärveläisten tietoisesti tahtoneen välttää vastakkainasettelua poliisin kanssa. Hän pohti, onko nyt 2020-luvulla omaksuttu toisenlaista linjaa.

Kun pohdittiin aktivismiliikkeiden ja perinteisten yhdistysten toiminnan eroja, niin valtiovallan taholta toivottiin enemmän osallistumisen mahdollisuuksia vähemmän muodollisin ja vapaammin keinoin. Vireillä olevassa yhdistyslainsäädännön uudistuksessa onkin pohdinnassa eräänlainen kevytyhdistyksen malli.

Myös aktivistit tarvitsevat toimintaansa rahoitusta. Vaikka tiettyyn rajaan asti voidaankin toimia vapaaehtoisen ja mukana olevien itsensä keräämien pienten avustusten varassa, ei pitemmän päälle toiminta voi jatkua eikä ainakaan kasvaa ilman jonkintasoista pysyvämpää rahoituspohjaa. Liikkeissä, jotka eivät ole organisoituneet yhdistysmuotoisiksi, aiheuttaa jo pelkän pankkitilin saaminen ylitsepääsemättömiä ongelmia.

Aktivismi ja kaupunkitila

Moderaattori ja paneelin vetäjä Anni Hapuoja tiedusteli lopuksi panelisteilta tiiviitä luonnehdintoja, miten aktivismin tulisi muokata kaupunkitilaa.

Kaupunkien keskustoista toivotaan vahvempia ja eri ryhmiä keskustelemaan kokoavia. Epäkaupallisia ja helposti saavutettavissa olevia tiloja pitäisi olla enemmän. Niissä olisi mahdollista luoda uutta ja rakenteellisesti konstruktiivista, moniäänistä toimintaa. Samalla vahvistuisivat kuntalaisten ja kaupungin väliset suhteet ja demokratia.

Teksti: Lauri Jääskeläinen

Pikkujoulut Aallossa toistamiseen

YSS on löytänyt toimivan paikan ja konseptin vuosi sitten elvytetylle pikkujouluperinteelle Aalto-yliopiston Living+ Hubista.

Tällä kertaa ajoitettiin myös vuotuisen Yhdyskuntasuunnittelun Ruusut -tunnustuksen julkistus pikkujoulujen yhteyteen. Seuran puheenjohtaja Matti Vatilo luovutti symbolisen tunnustuksen Keravan kaupungille Uuden ajan rakentamisen festivaalin URF järjestämisestä kesällä 2024. Ruusut otti vastaan vs. kaupunkisuunnittelujohtaja Tuomas Turpeinen. URF-festivaali paikkasi peruuntuneita perinteisiä Asuntomessuja, jotka oli alun perin määrä järjestää samalla Keravan Kivisillan alueella. Festivaalin painopiste oli manifestoida kestävää rakentamista, ekologisia ratkaisuja ja yleisemmin kestävää elämäntapaa. Muutaman esillä olleen rakennuskohteen lisäksi ohjelman merkittävä anti oli monipuolisessa ammattilaisohjelmassa, joka kokosi eturivin asiantuntijoita pohtimaan ja etsimään toimivia ratkaisuja yhdyskuntasuunnittelun ja rakentamisen uutta luoville vaihtoehdoille.

Keravan kaupungin vs. kaupunkisuunnittelujohtaja Tuomas Turpeinen vastaanotti Yhdyskuntasuunnittelun Ruusut -tunnustuksen. Kuvassa vasemmalla seuran johtokunnan edustaja Tuomas Santasalo ja keskellä pj Matti Vatilo. Kuva: Pilvi Nummi

Pikkujoulujen yhteyteen saatiin monipuolinen kattaus ajankohtaisia kuulumisia sekä Aallon että seuran taholta. Johtava tutkija Aija Staffans johdatteli paikalle saapuneita noin viittätoista seuran aktiivia monialaisen Smartland-hankkeen Case Vuosaari -tutkimusraporttiin. Smartland-maankäyttöpolitiikan tutkimushanketta rahoittaa Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvosto. Tutkimushanke (smartland.fi) on käynnistynyt professori Seppo Junnilan johdolla vuonna 2019 ja päättyy vuonna 2025.

Johtava tutkija Aija Staffans esitteli Smartland-hankkeen tuloksia pikkujouluissa 2024. Kuva: Pilvi Nummi

Aija Staffans totesi, että vaikka puhutaan maankäytöstä ja politiikasta, niin termi ”maankäyttöpolitiikka” on vähän käytetty. Case Vuosaari -raportti osoittaa kouriintuntuvasti, kuinka poliittisen ylätason ratkaisuilla on keskeinen rooli, kun alueiden käytön osalta lähdetään tekemään konkreettisia rakentamista ohjaavia kaavoja. Raportissa vertaillaan Helsingin eri kaava-alueen päästöjä ja muita paikallisia vaikutuksia kaupunginosatasolla. Vuosaaresta tarkastellaan Meri-Rastilaa ja Aurinkolahtea, joiden verrokkeina ovat Kannelmäen-Malminkartanon alue, Kontula ja Mellunmäki. Hiilijalanjälkilaskelmien lisäksi vertailtiin segregaatiota, asuntojen hintakehitystä ja lämpösaarekeilmiötä.

Maankäyttöpolitiikan ristiriidat näkyvät kouriintuntuvasti kaavoittajan työssä. Meri-Rastila rakentui 1990-luvulla ARA-vuokratalovaltaiseksi kerrostaloalueeksi. Nyt sitä odottaa voimakas täydennysrakentaminen. Suuri osa rakennuskantaa puretaan ja korvataan tehokkaammalla rakennuskannalla. Aurinkolahti oli 2000-luvun interventio, jossa kaupunki tonttien vuokraamisen sijaan möi niitä suoraan rakennuttajille ja poikkesi sosiaalisen sekoittamisen periaatteesta. Aurinkolahti on monella mittarilla osoittautunut menestykseksi. Lähimetsät on noussut poliittisesti kuumaksi kaavoituskysymykseksi. Asukaspaineen alla poliittiset päättäjät suuntaavat täydennysrakentamista alueille, joilla rakennusten perustamis- ja pohjarakentamisvaikutukset ovat hiilijalanjäljen kannalta huonompi vaihtoehto. Raportissa suositellaan, että hiilijalanjälkikeskustelusta pitäisi siirtyä kokonaiskestävyyteen. Asuntojen hallintamuotojen käyttö maapoliittisena keinona on markkinavoimien puserruksessa menettänyt merkitystään. Vuokratalovaltaisilla alueilla on asukkaiden viihtyisyys joutunut koetukselle ja segregaation ehkäisy koetaan vaikeaksi.

Väitöskirjatutkija Eveliina Harsia pohti alustuksessaan moniäänisyyttä kaupunkisuunnittelun käytännöissä. Jotta moniäänisyys voisi toteutua, vaaditaan ambivalenssin ja erilaisten osallisten näkökulmien sekä tieteellisen tiedon lisäksi dialogisuutta suunnitteluprosessiin. Aihepiiriä Harsia on tarkastellut muun muassa Sipoon Nikkilän alueella [1] ja Kontulan ostarilla Helsingissä.

Matti Vatilo esittelee strategiatyötä pikkujouluissa 2024 — Seuran pj Matti Vatilo kertoi, miten seuran strategiaa on yhteiskehitetty vuoden 2024 aikana. Syksyllä toteutettu jäsenkysely on osa strategiaprosessia. Kuva: Lauri Jääskeläinen.

YSS:n johtokunnasta Matti Vatilo kertoi käynnissä olevasta strategiatyöstä ja Pilvi Nummi selosti seuran syksyn aikana toteutetun jäsenkyselyn tuloksia. Kyselyyn saatiin yhteensä 59 vastausta, mitä voi pitää hyvänä. Suurin osa vastaajista lukee Yhdyskuntasuunnittelua-lehteä ja yli puolet kertoi osallistuneensa joihinkin seuran tilaisuuksiin. Kysely on osa seuran uutta strategiaa, joka on määrä saada hyväksytyksi kevään vuosikokouksessa.

Uutena avauksena esiteltiin AUKIO-verkkolehti, joka on uusi kuuden tieteellisen seuran [2] yhteinen monialainen rakennetun ympäristön foorumi (www.aukiolla.fi). Sen aikaansaamista on edistänyt YSS ja erityisesti johtokunnasta Mervi Ilmonen. Ensimmäinen AUKIOlla numero ilmestyi pari päivää pikkujoulujen jälkeen 13.12.2024.

Kokonaan uusi aluevaltaus on suunnitteilla oleva YSS:n opinnäytepalkinto, joka kohdistuisi maisteritason opinnäytetöihin. Myös siitä kuultaneen lisää maaliskuun vuosikokouksessa. Sitä ennen on alkuvuodesta luvassa monipuolinen kattaus seuran muita aktiviteetteja, joista tiedotetaan YSS:n sivuilla.

Teksti: Lauri Jääskeläinen

[1] Eveliina Harsia ja Pilvi Nummi: Ainutlaatuista, täydentävää ja epämääräistä. Osallistiedon hyödyntäminen kulttuuriympäristön arvottamisessa Sipoon Nikkilässä. Yhdyskuntasuunnittelu (2022) vol. 60:1.
[2] Seurat ovat: Suomen ICOMOS, Suomen Estetiikan seura, Suomen Kaupunkitutkimuksen seura, Rakennetun ympäristön tutkimuksen seura, Rakennustaiteen seura ja Yhdyskuntasuunnittelun seura.

Tavataan Aukiolla!

Rakennetun ympäristön verkkolehti Aukio on julkaistu. Lehden tavoitteena on olla yleistajuinen, ajankohtainen keskustelufooruumi, joka on tarkoitettu kaikille rakennetusta ympäristöstä kiinnostuneille. Lehti on perustettu Yhdyskuntasuunnittelun seuran aloitteesta ja sen julkaisemiseen osallistuu viisi muuta tiedeseuraa.

Katso osoitteesta aukiolla.fi tarkemmin mistä on kysymys!

Yhdyskuntasuunnittelun Ruusut 2024

Yhdyskuntasuunnittelun seura jakaa vuosittain Ruusut-tunnustuksen esimerkillisestä työstä suomalaisen yhdyskuntasuunnittelun hyväksi. Vuoden 2024 Ruusut saa Keravan kaupunki Uuden ajan rakentamisen festivaalin (URF) järjestämisestä. Tunnustus julkistettiin Seuran tilaisuudessa Aalto yliopistolla tiistaina 10.12.

Keravan Kivisillan alueella piti alun perin järjestää perinteikkäät Osuuskunta Asuntomessujen asuntomessut kesällä 2024. Vaikean suhdannetilanteen vuoksi Keravan kaupunki joutui vetäytymään messuista. Sen sijaan Keravan kaupunki päätti järjestää samalla Kivisillan alueella pienimuotoisemman tapahtuman, jossa muutaman esiteltävän rakennuskohteen ohella painopiste oli kestävässä rakentamisessa, ekologisissa ratkaisuissa ja yleisesti kestävässä elämäntavassa. Tärkeä osa tapahtumaa muodostui monipuolisesta ammattilaisohjelmasta, jossa maan eturivin asiantuntijat esittivät ja keskustelivat kestävän rakentamisen ja kestävän elämänmuodon ratkaisuista ja vaihtoehdoista. Festivaalikävijöillä oli mahdollisuus osallistua erilaisiin työpajoihin, joissa tutustuttiin moniin vaihtoehtoisiin ja konkreettisiin tapoihin edistää luonnonmukaisempaa ja ekologisempaa arkea.

Vaikka tapahtuma oli lyhyt ja ajoittui samanaikaisiin Pariisin Olympialaisiin, keräsi festivaali runsaasti kävijöitä. Yli 55 prosenttia kävijäkyselyyn vastanneista kertoi saaneensa tapahtumasta ideoita ja inspiraatiota kestävän elämän valintoihin. Rakentamisen keskeinen rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä kaipaa myös jatkossa URF-festivaalin kaltaisia tapahtumia.

Tunnustusta vastaanottaessaan Keravan kaupungin vs. kaupunkisuunnittelujohtaja Tuomas Turpeinen painotti tapahtumaa kestävämpien elintapojen ja valintojen edistäjänä.

”Tämä tunnustus on hieno osoitus siitä, miten yhdyskuntasuunnittelulla ja rakentamisella on olennainen rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä ja kestävämmän elämäntavan edistämisessä. Uuden ajan rakentamisen festivaaleilla esiteltyjen kestävästi toteutettujen rakennuskohteiden sekä monipuolisten niin ammattilaisille kuin suurelle yleisöllekin suunnattujen puheenvuorojen ja työpajojen kautta saatoimme eri alojen ammattilaisia yhteen, sekä tutustutimme ja innostimme ihmisiä kestävämpiin elintapoihin ja valintoihin.”

Lisätietoja:
Matti Vatilo, YSS:n puheenjohtaja
puh. 040-506 1168 (mattivatilo@gmail.com)

Tuomas Turpeinen, vs. kaupunkisuunnittelujohtaja
puh. 040-3182480 (tuomas.turpeinen@kerava.fi)

Valotaiteen Kruunuvuorenranta

Hämärtyvä ja vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämmin marraskuun 7. päivän ilta tarjosi oivat puitteet YSS:n retkelle merelliseen Kruunuvuorenrantaan.

Itseoikeutettuna oppaana toimi Helsingin kaupungin valaistuspäällikkö, arkkitehti Marjut Kauppinen. Siinä vaiheessa kun valotaiteesta tuli neitseellisen, öljysatamakäytössä olleen kallioisen alueen kaavaratkaisuun identiteettiä luova elementti, sai Marjut valotaiteen koordinaattorin tehtävän. Kaavoitusta hoiti Riitta Jalkanen. Marjut (Maiju) oli toiminut pitkään Helsingin rakennusvalvonnassa ja siirtynyt sittemmin erityisesti laajojen korjaushankkeiden suunnittelutehtäviin. Palattuaan takaisin kaupungin palvelukseen valaistuspäälliköksi jatkuu koordinointitehtävä osana koko Helsingin valaistuksen linjauksia ja koordinointia.

Alku yli kymmenen vuotta sitten meni toimivaa konseptia hakiessa. Suomessa ei kovin montaa praktiseeraavaa valotaiteilijaa ollut. Valtaosa Kruunuvuorenrantaa on Helsingin kaupungin omistamaa maata. Tämä mahdollisti valotaidetta koskevan edellytyksen kytkemisen osaksi tontinluovutusehtoja. Keskusteltiin myös valotaidetta koskevan rakentamistapaohjeen laatimisesta. Sen hyödyt arvioitiin kuitenkin rajallisiksi ja pikemminkin hankkeita jäykistäväksi.

Pikkuhiljaa löytyivät ja vakiintuivat ratkaisut, joiden mukaan edetään edelleen. Vaihtoehdoiksi muodostui kolme päälinjaa. Valotaide voidaan kytkeä suoraan osaksi rakennettavan rakennuksen arkkitehtuuria. Toiseksi päälinjaksi ovat muodostuneet itsenäiset veistokselliset valotaideteokset. Kolmantena vaihtoehtona ovat olleet valoa eri tavoin projisoivat ratkaisut. Eri lailla toteutuneita, tai vasta suunnitteluasteella olevia, valotaideprojekteja on kertynyt tähän mennessä viitisenkymmentä kappaletta. Kysymyksessä on oloissamme ainutlaatuinen ja edelleen kehittyvä kokonaisuus, jollaista ei Maijun mukaan löydy vastaavassa mittakaavassa muista pohjoismaista, ei ehkä koko Euroopasta.

Miten valotaideprosessi rakentamishankkeessa etenee

Valotaidekoordinaattorin tehtäviin ei alun alkaenkaan ole kuulunut päättää yksittäisen rakennuskohteen valotaiteellisesta ideasta. Prosessi etenee niin, että rakennuttajan löydyttyä koordinaattori ja kaupungin alueryhmä tiedustelevat pääsuunnittelijalta, onko pääsuunnittelijalla esittää kohteeseen valotaiteilijaa tai vastaavaa. Valittua valotaidehanketta ei kytketä rakennuslupaan, vaikka lupakäsittelijä onkin perillä kuhunkin kohteeseen ajatellusta valotaideratkaisusta. Loppukatselmuksen lähestyessä lupa-arkkitehti, pääsuunnittelija ja valotaiteen suunnittelija katselmoivat yhdessä voidakseen varmistua siitä, että ratkaisu täyttää tontinluovutus- ja muut ehdot.

Olennaista on myös varmistua valotaideteoksen ylläpidosta. Asuinkerrostalojen käyttöönoton jälkeen vastuu siirtyy taloyhtiölle tai vuokratalojen omistajalle. Taideteoksen ylläpito on osa lain edellyttämää rakennuksen käyttö- ja huolto-ohjetta. Toiset valoteokset edellyttävät monimutkaisempaa teknologiaa ja ovat vikaherkempiä. Osaavan korjaajan löytäminen on toisinaan osoittautunut vaikeaksi. Tilausta olisi taideteosten ylläpitoon erikoistuneelle palveluntarjoajalle, joka voisi huolehtia teosten elinkaaripalveluista.

Kiukkua ja kiintymystä

Paitsi tilanteissa, joissa valoteoksen vikaantuessa ei korjaajaa heti löydetä, on esiintynyt myös tapauksia, joissa taideteoksen toteutus on myöhästynyt siitä, kun asukkaat ovat jo muuttaneet taloon. Asukkaat ovat olleet närkästyneitä, koska Kruunuvuorenrannan asuntoja markkinoidaan valotaiteen tuomalla lisäarvolla.

Maiju tuntee myös tapauksia, joissa naapurirakennuksen komea valotaideteos on tuntunut jotenkin hienommalta kuin oman talon. Naapurikateus ei silloin ole vieras ilmiö.

Mutta yleisesti ottaen Kruunuvuorenrannan asukkaat ja taloyhtiöt ovat ottaneet valotaiteen osaksi alueen identiteettiä. Teoksiin ollaan kiintyneitä ja niitä arvostetaan. Valotaide levittäytyy myös laajemmin alueelle ja on osa esimerkiksi pysäköintitaloja. Jopa syväkeräysjätteen keräysasema muodostaa komean valotaiteellisen kokonaisuuden. Valotaiteeseen on myös kasvanut kokonaan uusia osaavia tekijöitä. Kruunuvuorenranta on toiminut eräänlaisena valotaiteellisena opinahjona.

Konseptin menestyksestä kertoo myös se, että nekin rakennuskohteet, jotka ovat rakentuneet yksityisomistuksessa olevalle tonttimaalle, ovat ottaneet vapaaehtoisesti valotaiteen osaksi suunnittelua. Keskimääräinen kustannus valotaiteesta on ollut 13 euroa rakennusoikeusneliötä kohti.

Kruunuvuorenrannan kaavakiistat

Parin viime vuoden aikana Kruunuvuorenranta on päässyt otsikoihin kaavakiistoista. Kruunuvuorenrannan arvokkaista luontokohteista huolestuneet ovat tehneet valituksia, jotka ovat viivästyttäneet esimerkiksi koulu- ja päiväkotirakennusten rakentamista. Vaikka luontoselvitykset ovat olleet kattavia, on tiedonkulussa ollut katkoksia. Eniten huomiota on herättänyt Kruunuvuorenrannan Stansvikin alueelta katusuunnitelmien hyväksymisen jälkeen löytynyt, vesilailla suojeltu noro. Jo aloitetut kadun rakentamistyöt jouduttiin keskeyttämään vuosi sitten. Alueelle suunniteltu tuhannen oppilaan koulu ja parille tuhannelle asukkaalle kaavoitetut asuinkorttelit myöhästyvät alkuperäisestä aikataulusta. Vaikutuksia aiheutui myös Suomen suurimmalle, käynnissä olevalle Kruunusillat –siltatyömaalle. Raitiotie- ja kevyelle liikenteelle tarkoitettu silta päästään ottamaan käyttöön vuonna 2027.

Helsingin kaupunki on ottanut noroyllätyksestä oppia. Päättyneenä kesänä kesätyöntekijäksi palkattu alan opiskelija kartoitti laajasti Helsingin noroja ja pienvesistöjä. Tieto ajetaan osaksi paikkatietokantaa, jotta sekä suunnittelijat että viranomaiset ovat luontokohteista perillä.

Keskustelua Helsingin kaavoituskäytännöistä

Kruunuvuorenrannan valotaide sai YSS:n retkelle osallistuneilta yhdeksältä aktiivilta täydet pisteet. Myös asuintalojen pihojen suunnittelua ja huolellista toteutusta kiiteltiin.

Ihmettelyä herätti kaupunginosan pysäköintipolitiikka. Kadunvarsipysäköintiä ei ole. Asukkaat säilyttävät autonsa pysäköintitaloissa tai joissakin tapauksissa rakennusten maanalaisissa autohalleissa. Parkkitaloja on lukuisia eivätkä kävelymatkat niihin muodostu kohtuuttoman pitkiksi. Mutta jos alueelle vierailija saapuu sinne henkilöautolla, niin on lähes mahdotonta löytää edes lyhyeksi ajaksi pysäköintipaikkaa. Lyhytaikaisesta pysäköinnistä on tehty eräänlainen taitolaji, josta selviäminen edellyttäisi etukäteissopimista alueella asuvan kanssa. Pysäköinnin hankaluus on ongelma myös kaupunginosan harvalukuisille kahviloille ja muille kaupallisille yrittäjille. Mistä saada asiakkaita jos autolla ei pääse asioimaan.

Lopputulemana oli kuitenkin, että edelleen rakentuva Kruunuvuorenranta on löytänyt paikkansa osana kasvavaa ja jatkossa Kruunusiltojen valmistuttua maisemallisesti komeaa merellistä ympäristöä. Kuin kruununa retkelle päästiin ihailemaan kuunsirpin valossa Maailman muotoilupääkaupunkivuoden 2012 erästä pääkohdetta, entisen valtavan, 16 metriä korkean öljysäiliön ”468” välkehtivää ja vaihtuvaa valotaidetta ennen Helsingin Meritullintorille vievään lauttaan nousua. Reilun parin kymmenen minuutin edestakainen lauttamatka oli jo itsessään elämys. YSS ry kiittää Maijua loistavasta opastuksesta!

LAURI JÄÄSKELÄINEN

Jäsenkysely 2024: YSS on alan tärkeä toimija ja yhdistäjä – mutta lisää nuoria kaivataan toimintaan

Yhdyskuntasuunnittelun seuran kyselyssä selvitettiin jäsenten käsityksiä seuran tulevan toiminnan ja tekeillä olevan strategian tueksi. Kyselyyn osallistui 59 henkilöä – tänä monien gallupien ja tiedonkeruun aikakautena lukumäärä ilahdutti. Kyselyyn vastanneet olivat myös perehtyneet siihen hyvin, sillä avovastauksia on paljon, yli 150. Suurin osa vastaajista on yhdyskuntasuunnittelun ammattilaisia, joista arkkitehteja reilu kolmannes. Vastaajat ovat enimmäkseen työelämässä (54%), reilu kolmannes on eläkeläisiä, mutta opiskelijoiden joukko on lähes olematon. Seurallamme on tällä hetkellä reilut 300 jäsentä.

YSS:n johtokunnassa etsimme vastauksista haasteita, kritiikkiä ja puuttuvia asioita, joiden avulla voimme parantaa toimintaamme ja lisätä sen vaikuttavuutta. Toiminnan kehittämiseksi seuran johtokunta kävi vastauksia tuoreeltaan läpi ja pyrki tunnistamaan sekä nykyisiä vahvuuksia että muutostarpeita.

Kaavio jäsenkyselyn tuloksista: Kuinka tärkeänä pidät seuraavia seuran toimintoja? Enemmistön mielestä Yhdyskuntasuunnittelu-lehti, Kaupunkitutkimuksen päivät sekä seminaarit ja keskustelutilaisuudet ovat seuran toiminnan ydintä. — Enemmistö vastaajista pitää Yhdyskuntasuunnittelu-lehteä, Kaupunkitutkimuksen päiviä sekä seminaareja ja keskustelutilaisuuksia seuran toiminnan ytimenä.

Kyselyn kokonaistulos oli yllättävänkin positiivinen. Seura sai myönteistä palautetta useimmilta vastaajilta. Suurin osa piti seuran toimintaa hyvänä ja oikein suuntautuneena. Kritiikkiä oli muutamissa avovastauksissa, muissa vastauksissa alle 10 %. Jäsenet ovat myös aktiivisia seuran toiminnassa: 98% lukee lehteä, seminaareihin osallistuu 59 % ja nettisivuilla vierailee 61% vastaajista. Merkittävä kiinnostuksen kohde oli Kaupunkitutkimuksen päivät, joita seura järjestää yhdessä kahden muun tiedeseuran kanssa. Niitä kuvattiin vuoden tärkeimmäksi tietojen päivityksen ja verkostoitumisen tilaisuudeksi. Lukijat seuraavat myös muita lehtiä ja keskustelufoorumeita ahkerasti – tämä lisää palautteen kiinnostavuutta.

Yhdyskuntasuunnittelu-lehti on alan ainoa tiedelehti ja sitä luetaan tarkkaan. Suosituin on pääkirjoitus ja tieteelliset artikkelit, muut jutut ainakin selataan läpi. Lehden nykyisiä painotuksia pidetään oikeansuuntaisina, mutta useissa avovastauksissa kaivattiin rohkeaa kriittisyyttä, polemiikkia ja keskustelua. Lehteä pidetään vähintäänkin melko kiinnostava (melko kiinnostavasta kiinnostavaan päätyi yli 90 % vastaajista), vaikka sanallisissa vastauksissa toivottiin ajankohtaisuutta ja keskusteluita lisää.

Kyselyn tuloksista päättelimme näin aluksi, että toiminnan perusrakenne on jotakuinkin oikean suuntainen. Lehti, seminaarit/keskustelutilaisuudet ja verkkolehti ovat tärkeimmät. Niiden ajankohtaisuus, tieteellisyys ja samalla myös poleemisuus ovat tärkeitä laatumittareita ja samalla sekä säilytettäviä että kehitettäviä asioita. Palkintoja ja lyhyitä ekskursioita pidetään myös tärkeinä. Jonkinlainen pölyjen pyyhkiminen ja päivitys tähän hetkeen olisi suotavaa.

Saimme paljon kannustusta avoimuuteen ja vuorovaikutukseen, niin johtokunnan ja jäsenistön kuin seuran ja muun yhteiskunnan välillä. Myös tietoa seuran jäsenistä kaivataan – keitä me oikeastaan edustamme? Seuran brändiä voisi kiillottaa ja tunnettuutta vahvistaa. Nettiosallistuminen seminaareihin ja keskusteluihin koetaan todella tärkeäksi useissa avovastauksissa.

Eniten huolta herättää nuorten osuus jäsenistä. Vain yksi vastaajista oli alle 30-vuotias. Miten opiskelijat saisi kiinnostumaan toiminnasta? Varmaan sekään ei haittaisi, että jäsenissä olisi myös vasta alaansa etsiviä koululaisia. Tämä kysymys nousee tulevina vuosina entistä tärkeämmäksi ja meidän on todella paneuduttava siihen. Miten tuotamme lisäarvoa niille, jotka ovat vasta löytämässä uraansa?

Toiminnan ei pitäisi keskittyä vain pääkaupunkiseudulle. Pohjois-Suomen alueosasto on merkittävä, mutta voisiko sellaisia olla muuallakin? Myös osallistumisen muotoja voisi lisätä.

Lehden laatu on vähintäänkin säilytettävä ja sen aikataulutusta on parannettava. Käytännön suunnittelukysymyksiä halutaan käsitellä nykyistä enemmän. Seminaarien ja keskusteluiden ajankohtaisuutta on lisättävä ja ehkä niitä voisi linkittää paremmin lehden aiheisiin.

Kyselyn tuloksia luemme vielä moneen kertaan ja toteutamme niitä alkuvuonna 2025 valmistuvassa strategiassa ja toimintasuunnitelmassa. Halutessasi voit tutustua vastauksiin tarkemmin.

Kyselyyn vastanneiden kesken arvottiin kolme 50 euron Tiedekirjan lahjakorttia. Arvonnassa voittaneille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Olemme iloisia myös lisäpohdinnoista ja ajatuksista, joita voit lähettää osoitteeseen yss(a)yss.fi.

Pori ponnistaa kohti vihreää siirtymää

Kokemäenjoen suulle vuonna 1558 Juhana-herttuan perustama Pori kehittyi suursataman myötä Suomen keskeiseksi teollisuuskaupungiksi. Kukoistusta jatkui vielä pitkälle toisen maailmansodan jälkeen, vaikka maan kohoaminen siirsi satamatoiminnot Reposaaresta Tahkoluotoon ja Mäntyluotoon.

Yhdyskuntasuunnittelun seura teki kesäkuun ensimmäisenä perjantaina 2024 päivän mittaisen retken ottamaan selvää Porin vihreän siirtymän hankkeista. Ohjelmarungon oli valmistellut seuran entinen pitkäaikainen puheenjohtaja (1995–1999) Mariitta Vuorenpää, joka toimii tällä hetkellä Porissa yleiskaavoittajana.

Merituulivoimaa ja vihreää vetyä

Kevättalvella julkistettiin aiesopimus vihreän vedyn tuotantolaitoksista Poriin ja Kemiin. Green North Energy on hankkeiden takana. Yhtiöllä on määrä käynnistää vastaavantyyppisten laitosten rakentaminen Naantaliin jo vuoden sisällä. Naantalissa sijoituspaikkana olisi toimintansa lopettaneen Nesteen öljynjalostamon tontti.

Porin hankkeen toteutuminen on pitemmällä tulevaisuudessa. Ensin kaupungin pitäisi saattaa Tahkoluodon yleiskaavoitus ajan tasalle. Pulmana on myös tarvittavan maapinta-alan riittävyys. Muita, ei välttämättä vähäisempiä ratkottavia kysymyksiä ovat alueen loma-asutus ja sen tulevaisuus sekä arvokas luonto ja uhanalaiset kasvi- ja eläinlajit.

Tahkoluoto on ollut pioneeri tuulivoimaloiden rakentamisessa. Ensimmäiset tuulivoimalat otettiin käyttöön vuonna 1999, ja ensimmäinen merituulivoimala pystytettiin vuonna 2010. Tahkoluodon merituulipuisto on ollut maailman ensimmäinen jääolosuhteisiin suunniteltu merituulipuisto. Ilman merituulivoimaa ei vihreän vedyn ja siihen kiinteästi kytkeytyvän vihreän ammoniakin laajamittainen tuotanto onnistu. Kysymyksessä on kolmiodraama. Sen yhdessä kulmassa on tuulivoiman avulla tuotettava vähäpäästöinen sähkö. Toisessa kulmassa on vihreän energian avulla tuotettava vihreä vety. Kolmannen kärjen muodostaa vihreä ammoniakki, joka syntyy vedystä ja typestä. Typpi otetaan ilmasta.

Mihin sitten vihreää ammoniakkia käytettäisiin? Ainakin rahtilaivojen polttoaineena sekä typpilannoitteiden valmistukseen.

Sähkönsiirtoakin tarvitaan

Porin edustan merialueelle on vireillä useita ja erilaajuisia tuulivoimahankkeita. Suurimmat niistä sijoittuvat kymmenien kilometrien päähän rannikosta Suomen talousvesialueelle. Lähimpänä rannikkoa olevan Tahkoluodon merituulipuiston laajennuksen osayleiskaava on jo lainvoimainen. Suomen Hyötytuuli Oy:n hanke on tarkoitus toteuttaa kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan eräänlainen demonstraatio neljän tuulivoimalan turvin. Demonstraatiohankkeen olisi määrä valmistua vuonna 2026. Toinen vaihe käsittäisi peräti 36 yli 15 megawatin voimalaa. Yhteistehoksi tulisi 800 megawattia. Voimalat yltäisivät 310 metrin korkeuteen. Demonstraatiohankkeen vesi- ja rakennusluvat ovat lainvoimaisia. YVA-prosessit hoidettiin vuosina 2020–2021. Aluevesirajan ulkopuolelle suunnitellut merituulipuistot eivät edellytä yleiskaavaa.

Merikaapelointi muodostaa kiintoisan juridisen yksityiskohdan. Avomerelle sijoittuvat kaapelit ja niiden luvitus eivät edellytä kaavoitusta. Ne suunnitellaan YVA-prosessissa. Kaavoituksen kanssa voi syntyä ristiriitaa, jos merikaapeli, maakaapeli tai ilmajohto halutaan alueelle, jolle tavoitellaan muuta maankäyttöä tai alueella on merkittäviä luontoarvoja.

Merituulivoimalat edellyttävät ympäristövaikutusten arvioinnin läpikäynnin. Samoin kaapelointi. Kaapeleille pitää löytää myös rantautumispaikka, josta ne sitten saadaan kytkettyä energiaverkkoon. Jos kaikki Porin edustan merituulihankkeet toteutuisivat, tarvittaisiin Tahkoluodossa mantereen puolelta jopa 20 hehtaarin suuruinen sähköasemavaraus. Sieltä sähkö siirretään 400 kV:n voimalinjalla kantaverkkoon Ulvilan sähköasemalle. Voimalinjan johtoalue on noin 65 metriä leveä ja iso kysymys on, kuinka monta uutta 400 kV:n voimalinjaa Porista Ulvilaan tarvitaan tulevaisuudessa.

Reposaaren tuulivoimala — Reposaaren ja Tahkoluodon ensimmäiset tuulivoimalat koettiin niiden pystyttämisen aikaan kookkaina. Suunnitteilla oleviin merituulivoimaloihin verrattuna ovat nostalgista kääpiökokoa. Kuva: Lauri Jääskeläinen

Mökkeilyä ja Naturaa

Maankohoaminen luo erityisleiman Selkämerelle. Juhana-herttua antoi Porin perustamisen yhteydessä Porin porvareille Reposaaren nautintamaaksi. Purjelaivojen kaudella Reposaaresta kehittyi johtava vientisatama. Myös kalastus kukoisti. Porin pormestari edusti itsellensä vuotuiset verot kalana, voina ja lampaanlihana.

Tahkoluodon ja Reposaaren välinen salmi mataloitui vuosien myötä. Vähitellen Tahkoluoto maatui kiinni Reposaareen. Kun Tampereen ja Porin yhdistävä rautatie valmistui vuonna 1895, jäi Reposaari ilman ratayhteyttä. Rata linjattiin Mäntyluotoon, josta muodostui Porin pääsatama. Tahkoluoto sai sen sijaan öljysataman toisen maailmansodan jälkeen.

Reposaaresta Tahkoluodon kautta mantereelle ulottuvan pengertien valmistuminen vuonna 1956 vilkastutti lomamökkien rakentamista. Mökkejä on pystytetty melko mielikuvituksellisiinkin paikkoihin pikku luodoille ja karikoille. Alueen helikopterikuvat havainnollistavat suomalaisittain melko harvinaista, pikku kareille syntynyttä kesämökkiyhdyskuntaa. Mistä vain on löytynyt kiinteää maapohjaa, on se hyödynnetty lomarakennuksen rakennuspaikkana. Monet mökit sijoittuvat käytännössä tulvavaara-alueelle. Maankohoaminen on toisaalta tilannetta helpottanut. Mökit ovat enimmäkseen porilaisten itsensä käytössä. 140 mökin yhdyskunnan sijainti lähellä Tahkoluodon kehittyvää vihreän siirtymän satamaa on iso haaste – miten mökkikulttuuri voi jatkua ilman, että se ei rajoita sataman kehitystä?

Natura ja monet uhanalaiset lajit ovat oma lukunsa. Merituulipuistojen vaikutuksia arvioitaessa on kiinnitetty huomiota Selkämeren kansallispuistoon sekä läheiseen Gummandooran saariston Natura-alueeseen. Reposaaren merialuetta leimaa riuttaluonto. Reposaari-nimikin juontaa juurensa ruotsin kielen sanasta reffzöö, joka viittaa riuttaan eikä kettuun. Reposaari on ollut aikoinaan vedenalainen riutta. Satama-alueiden laajennus ulottuisi osin suojelluille riutta-alueille, joiden suotuisaa suojelutasoa ei Suomi saisi kuitenkaan vaarantaa. Maankohoamisrannikon vaihettumisvyöhykkeelle tyypilliset tervaleppälehdot ovat luonnonsuojelulailla suojeltuja luontotyyppejä. Alue on myös linnustoltaan arvokas.

Fortumin varavoimala-alue Tahkoluodossa vapautuu vuonna 2029. Kivihiilivoimala muodostaa tällä hetkellä komean teollisen päätteen viivasuoralle Reposaaren Kirkkokadulle ja sillä on omalla tavallaan maisemallista merkitystä.

Reposaaren viivasuoran Kirkkokadun päätteenä siintää Tahkoluodossa oleva Fortumin varavoimala, jonka aluetta havitellaan vihreän siirtymän hankkeisiin — Viivasuoran Kirkkokadun päätteenä siintää Tahkoluodossa oleva Fortumin varavoimala, jonka aluetta havitellaan vihreän siirtymän hankkeisiin. Kuva: Lauri Jääskeläinen

Yyteri

Yyteri ja sen matkailu ovat porilaista kulttuurihistoriaa. Vuonna 1974 valmistuneella, arkkitehtuuriltaan merkittävällä Yyterin rantahotellilla (Söderlund – Valovirta) on laajentumissuunnitelmia. Yyterin hotellin valttina on sen sijainti rannan siinä kohdassa, jossa meri syvenee nopeammin. Muualla kilometrien mittaisella hiekkarannalla joutuu yleensä kahlaamaan merta pitkät matkat, eikä uintia suositella merivirtausten takia.

Yyteriin, vähän matkan päähän nykyisestä kylpylähotellista on suunnitteilla jopa 50 000 kerrosneliömetrin edestä uutta hotelli- ja majoitustilaa.

Yyterin dyynit olivat vuosikymmenten ajan jatkuneen ja liialliseksi paisuneen huvikäytön myötä vaarantuneet. Muun muassa rantajalkapallokisat olivat hiekkadyynejä kuluttaneet. Dyyneillä kulkemista ryhdyttiin rajoittamaan 2010-luvulla määrätietoisilla suojelutoimilla ja rajoituksilla. Rannalla kävijät ohjataan nykyään yleisille kulkureiteille, puisille lankonkeille. Dyynien ympärille on pystytetty tuuliaitoja. Rantavehnää istuttamalla on hiekan kulkeutumista pystytty estämään. Reiteillä pysymätön maastopyöräily on erityisen tuhoisaa. Rajoitustoimet ovat tehonneet. Vilkkaimpien uimarantojen ulkopuolelle on saatu syntymään jopa uusia dyynivalleja. Helteisimpinä päivinä Yyterin hiekkarannoille kerääntyy enimmillään jopa kymmenen tuhatta nauttimaan kesästä ja merestä.

Vihreä siirtymä on monimutkainen palapeli

Jo muutaman tunnin vierailu Porin uusien jättihankkeiden äärellä asiantuntevin opastuksin höystettynä avaa sitä palapeliä ja niitä haasteita, joita merituulivoiman, vihreän vedyn ja ammoniakin yhtälöön sisältyy. Vaikka Porin kaupunki on asukasluvultaan maan kymmenenneksi suurin, on asukasluku aleneva. Väestöennusteen mukaan Porin asukasluku putoaisi nykyisestä 83 000:sta 75 000:een vuonna 2040. Trendin mukaan aktiiviväestön, ikäluokat viidestätoista kuuteenkymmenen neljään, osuus putoaisi eniten. Perinteinen raskaan teollisuuden Pori on hakenut – ja löytänyt – uutta ilmettä tapahtumista, kulttuurista, korkeamman asteen opetuksesta, matkailusta ja muista kaupallisista palveluista. Mutta myös uuden aikakauden elinkeinoja tarvitaan. Vihreä siirtymä on Porille suuri strateginen tulevaisuuden kysymys, joka todennäköisesti muuttaa muuttoliikkeen ja väestönkasvun positiiviseksi lähivuosina.

Porilaiset suhtautuvan myönteisesti uuteen teknologiaan, onhan Pori aina elänyt vahvasti teollisuudesta.

Vireille saatetut miljardiluokan hankkeet ovat kuitenkin tuoneet uusia vivahteita. Siitä esimerkkeinä ovat Tahkoluodon vuokramökkialueen tulevaisuus, joka mökkiläisiä huolettaa. Myös Ahlaisten pienessä, valtakunnallisesti merkittävässä ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa kylässä on herännyt huolta tuulivoiman maisemallisista ja muista vaikutuksista.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen rooli on Porissa merkittävä. Kaupunki neuvottelee ELY:n kanssa työpalavareissa etupainotteisesti. Näin saadaan kaavahankkeiden alkuvaiheissa selvyyttä ELY:n ja mahdollisesti muidenkin viranomaisten näkökannoista ennen kuin suunnittelu etenee liian pitkälle. Tavoitteena on ottaa tarvittavat asiat huomioon ja löytää yhteinen tilannekuva ennen virallisia lausuntokierroksia.

Kaupunkivihreää

Pori on kokenut lukuisia tuhoisia kaupunkipaloja. Viimeisimmän, vuoden 1852 tulipalon jälkeen lääninarkkitehti Georg Theodor Chiewitz laati kokonaan uuden ja uusille periaatteille perustuvan asemakaavan. Sen tärkeimpiä tehtäviä oli edistää paloturvallisuutta. Kadut kaavoitettiin leveämmiksi, korttelit suuremmiksi ja lisättiin puistojen määrää ja palokujia. Esplanadeilla kaava-alue jaettiin neljään yhtä suureen osaan. Näin syntyi Porille tyypillinen puistoakselien verkosto.

Kirjurinluoto kesäisine jazz-juhlineen on Suomen tunnetuimpia kesätapahtumia. Kirjurinluoto kuuluu itseoikeutetusti osaksi Porin kansallista kaupunkipuistoa, joka perustettiin ympäristöministeriön päätöksellä toukokuussa 2002. Maankäyttö- ja rakennuslakiin on kuulunut alusta asti oma, kansallisia kaupunkipuistoja koskeva 9 luku. Vuonna 2008 lakia muutettiin siten, että esityksen puiston perustamisesta voi tehdä vain kunta, mutta varsinaisen perustamispäätöksen tekee ympäristöministeriö.

Porin kaupungin kaavoituksessa vastaavana asiantuntijana työskentelevä Vuokko Kemppi-Vienola vastaa kansallisen kaupunkipuiston kehittämisestä Porissa. Hän selosti kansallisten kaupunkipuistojen ideologiaa ja historiaa. Pori sai omansa järjestyksessä toisena yhdessä Heinolan kanssa. Ensimmäinen perustettiin Hämeenlinnaan vuonna 2001. Yhteensä kansallisia kaupunkipuistoja on perustettu kymmenen.

Porin kansallista kaupunkipuistoa leimaa viher- ja virkistysalueiden tiivis kytkös rakennettuun kulttuuriympäristöön. Puistoalue yhdistää Kokemäenjoen varren molemmin puolin jokisuiston delta-luontoa joen pohjoisrannan historiallisiin jykeviin tehdasrakennuksiin ja Kivi-Porin renessanssipalatseihin. Lintuharrastajille Porin kansallisen kaupunkipuiston alue on ehtymätön aarreaitta. Vuonna 2006 puistoa laajennettiin lisäämällä siihen Käppäräpuisto ja siellä oleva Porin ortodoksisen kirkon alue.

Pori edelläkävijänä

Yhdyskuntasuunnittelun seuran yhteensä kymmenen osallistujaa, yhdellä koululaisella täydennettynä, sai Porin kaupungin asiantuntijoiden avulla tiiviin ja osuvan kuvan Porin kehityksen suuntaviivoista 2020-luvulla ja siitä eteenpäin. Jälleen kerran näyttää siltä, että Pori tulee toimimaan tienraivaajana ja esikuvana kokonaan uudentyyppiselle elinkeinorakenteelle. Suunnittelulle muutos näyttäytyy tällä hetkellä aika dramaattiselta, mutta kun asiaa tarkastelee historian näkökulmasta, on Pori tottunut aiemminkin suuriin rakennemuutoksiin. Suomen länsirannikko elää juuri tällä hetkellä erilaisessa toimintaympäristössä kuin epävakaan rajan kanssa kamppaileva itäinen Suomi.

Teksti ja kuvat: LAURI JÄÄSKELÄINEN

Joko juna meni?

Yhdyskuntasuunnittelun seuran ja SAFA:n yhteisessä keskustelutilaisuudessa Tieteiden talossa 11.6.2024 kannettiin huolta valmistelussa olevasta uudesta alueidenkäyttölaista.

Petteri Orpon vuoden vanha hallitusohjelma on lyönyt tahdit myös alueidenkäytön lain valmistelutyölle. Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen pilkkouduttua edellisellä vaalikaudella siirtyivät kaavoituksen ja maapolitiikan osuudet MRL:sta kevään 2023 vaalien jälkeen uusille päättäjille. Juhannuksesta 2023 lähtien ovat kansalaiset saaneet tottua ministereiden hokemaan, kuinka hallituspuolueet ovat sitoutuneet toteuttamaan tarkkoja kirjauksia sisältävän hallitusohjelman siitä lipsumatta.

YSS:n puheenjohtaja Matti Vatilo peräänkuulutti ympäristöministeriön valmistelijoilta siviilirohkeutta kyseenalaistamaan tarvittaessa hallitusohjelman kirjauksia. YSS ja muut järjestöt yrittävät vaikuttaa tulevan lainsäädännön sisältöön kaikesta huolimatta. Vatilo muisteli rakennuslain uudistuksen keskeisintä virkamiestä, ylijohtaja Pekka Kangasta. Pekka opasti aikoinaan Mattia toteamalla, kuinka vuoden 1958 rakennuslaki on niin poliittisesti sävyttynyt, ettei sen kokonaisuudistus onnistu. Lukuisien 1990-luvun osittaisuudistusten jälkeen kokonaisuudistus Pekka Kankaan johdolla kuitenkin toteutui ja MRL tuli pääosiltaan voimaan 1.1.2000.

Ympäristöministeriö valmistelee

Ympäristöministeriön rakennusneuvos Anna-Leena Seppälä arveli saaneensa nuhteita jo ennen omaa alustustansa. Anna-Leena on alueidenkäyttölain työryhmän puheenjohtaja. Työryhmässä on 25 jäsentä plus varajäsenet sekä kaksi pysyvää asiantuntijaa. Sihteeristö tulee ympäristöministeriöstä. Toisen, vuoden 2013 joulukuussa asetetun työryhmän tehtävänä on valmistella hallituksen esitykset kaavojen toteuttamisen ja katujen kunnossapidon lainsäädännön uudistamiseksi. Tämän työryhmän puheenjohtajana on ympäristöneuvos Samuli Alppi. Valmistelun organisointi tarkoittaa, että lopputulemana olisi vuoden 2025 alusta voimaan tulevan rakentamislain lisäksi kokonaan uusi alueidenkäyttölaki, kunnan maapolitiikkaa ja kaavojen toteuttamista koskeva yhdyskuntakehittämislaki sekä neljäntenä lakina yhdyskuntarakentamislaki, joka sisältäisi katuja, yleisiä alueita, hulevesiä ja katujen ym. kunnossapitoa koskevat säännökset. Aikataulutavoite on näillä eri. Alueidenkäyttölakia koskeva hallituksen esitys annettaisiin kevätistuntokaudella 2025, ja yhdyskuntakehittämislakia sekä yhdyskuntarakentamislakia koskeva hallituksen esitys annettaisiin eduskunnalle vuotta myöhemmin. Kun lisäksi rakentamislakia ollaan niin sanotusti korjaamassa jo ennen sen voimaantuloa ja osa rakentamislakiin esitettävistä muutoksista tulisi voimaan vasta 1.1.2026, on tuloksena kirjava määrä eri aikaan tulevia säädöksiä. Niillä kaikilla on kuitenkin vaikutuksensa nimenomaan kuntien toimintaan ja velvoitteisiin.

Anna-Leena Seppälä totesi Orpon hallitusohjelman ”soundissa” olevan paljon yritysten kilpailukykyä ja vastaavaa. Ohjelman selviä ja tarkkoja kirjauksia on aika vaikea olla viemättä ministeriössä eteenpäin. Sujuvoittaminen on ollut tavoitteena jo pitkään. Suunnittelujärjestelmää viedään eteenpäin pienillä muutoksilla. Keskeisimmät niistä koskevat maakuntakaavan ohjausvaikutusta, kaavojen sisältövaatimusten ajanmukaistamista, aurinkovoimaloita, vähittäiskaupan suuryksiköitä ja valitusoikeuksia. Maanomistajalle kirjattaisiin aloiteoikeus esittää kaavoitusta omistamalleen maalle. Myös kumppanuuskaavoituksesta yhteistyössä kunnan ja maanomistajan kanssa säädettäisiin. Rakentamiskielloille tulisi enimmäiskestot. Maapolitiikka on vaikea kysymys. Siihen kytkeytyy myös parilla vaalikaudella kariutunut lunastuslain uudistus. Puhtaan siirtymän hankkeille edellytetään EU:n toimesta nopeutettuja prosesseja.

Kentän terveisiä

Vantaalla asemakaava-arkkitehtina toimiva Noora Laak aloitti valmistellut puheenvuorot, miltä tilanne vaikuttaa tällä hetkellä kunnissa toimivien kannalta. Hän otti esiin kolme teemaa.

Ensiksikin luontoarvot ja ilmastonmuutoksen. Miten ne aiotaan ottaa uudessa laissa huomioon. Toisena teemana hänellä oli maallikoiden ja kuntalaisten vuorovaikutusmahdollisuudet. Maankäyttö- ja rakennuslakiin tullut asukasvaikuttaminen oli aikanaan iso uudistus. Se on toisaalta johtanut melko raskaisiin ja ajallisesti pitkiin kaavaprosesseihin. Monet keskeiset kunnissa tehtävät päätökset, kuten palveluverkkoja koskevat, tehdään poliittisesti ja yleensä ilman asukkaiden erityisempää osallistamista. Niiden vaikutus on usein aivan keskeinen ja kaavoituksen roolina on niihin sopeutuminen. Noora Laak viittasi MRL:n ”yleviin tavoitteisiin”, jotka eivät välttämättä arjessa näy. Hän on itse mieltänyt eläneensä suunnilleen koko aikuisikänsä poliittisen niukkuuden aikaa. Ajan henki tuntuu olevan korostaa esim. maanomistajan asemaa. Asukas ja tavallinen kuntalainen jäävät toissijaisiksi. Kolmanneksi hän kysyi, onko lakiuudistukseen ylipäätänsä mahdollista vaikuttaa. Julkinen keskustelu voi olla ainoita keinoja.

Toisen puheenvuoron kentän kokemuksista käytti Iisalmen kaupungin kaavoituspäällikkö Sari Niemi. Iisalmen asukasluvun kehitys on tällä vuosikymmenellä laskenut tarkalleen ennusteiden mukaan ja on tällä hetkellä 20 607. Iisalmen vahvuutena on monipuolinen teollisuus, kuten Olvi, Genelec ja Ponsse. Niemi tarkasteli alustuksessaan kaavahierarkiaa. Pohjois-Savon olosuhteissa, joissa suurin osa kunnista on kutistuvia, on maakuntakaavalla merkitystä erityisesti kulttuuriympäristökysymyksissä. Pienillä kunnilla ei ole mitään mahdollisuuksia selvittää tai selvityttää vähäisillä voimavaroillansa kulttuuriympäristöä ja mitkä osat siitä pitäisi pystyä säilyttämään. Yleisesti ottaen maakuntakaavassa pitäisi Sari Niemen mukaan oikeasti keskittyä ylikunnallisiin kysymyksiin. Pienissä kunnissa ei ole kaavoittajaa. Niissä kaavoitusasioita hoitavat rakennustarkastajat, tekniset johtajat ja kunnanjohtajat. Yleiskaavaan pitää palauttaa sille kuuluva kunniallinen rooli. Naapurikuntien kesken tehdään yhteistyötä esimerkiksi rakennusjärjestysten osalta. Kun hallitusohjelmaan kirjatun mukaisesti lähdetään uudistamaan rakennusvalvontaa, tulee huolehtia, ettei suurempien rakennusvalvontojen yhteydet kuntien kaavoitukseen katkea. Kaavoituksessa keskeistä on saavuttaa luottamus eri toimijoiden ja kuntalaisten kanssa. Vaikutusarviointien tehtävänä on oikeasti selvittää eri vaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet. Kaavoittajan pitää pystyä vakuuttamaan, miksi tiettyyn vaihtoehtoon on päädytty. Sari Niemelle yhdyskuntasuunnitteluun kuuluu tietty hitaus. Vaikka ympäristö ja sen asettamat reunaehdot muuttuvat, säilyy ihminen perusominaisuuksiltaan samana, tai ainakin muuttuu hitaammin.

SAFA:n yhdyskuntasuunnittelutoimikunnan puheenjohtaja Maarit Virkkunen halusi selvyyttä, miksi lakeja muutetaan. Huolta on herännyt MRL:n pirstoutumisesta. Samoin puhtaan siirtymän hankkeiden ohituskaista herättää kysymyksiä. Luontokadon torjumisen tulisi näkyä uudessa laissa.

Paneelikeskustelua veti väitöskirjatutkija Teemu Jama Aalto-yliopistosta. Jamalla on aikaisempaa kaavoituskokemusta muun muassa Helsingin kaupungilta. Panelisteina olivat johtava lupa-arkkitehti Ifa Kytösaho (Vantaan rakennusvalvonta), johtaja Anu Kärkkäinen (RT Rakennusteollisuus), arkkitehti Jenni Pitko (kansanedustaja ja eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja)ja kaavoitusarkkitehti Henri Raitio (Rauma).

Teemu Jama esitteli ensin kolme pääteemaa ja kysymystä panelisteille. 1. Voiko osauudistuksilla tehdä systeemisiä muutoksia? 2. Kasvu ja elinvoima ja niiden merkitys? 3. Tarvitaanko ylipäätänsä kaavoitusta? Riittäisikö pelkkä rakennusjärjestys?

Kovin suuria eriäviä näkemyksiä ei keskustelun aikana syntynyt. Elinkeinoelämää edustanut Anu Kärkkäinen korosti, ettei pelkkä lainsäädäntö ratkaise. Rakennusten joustavammilla ja sallivammilla käyttötarkoitusmuutoksilla voidaan edistää kiertotaloutta siinä kuin asettamalla vaatimuksia uudistuotannolle. Ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta täydennysrakentaminen on kannatettavaa. Henri Raitio totesi, että aiemminkin on reguloitu. Jos kaupan sijoittuminen olisi täysin vapaata, niin ensimmäiseksi ehtivä voisi toteuttaa suurmyymäläkeskittymän haluamalleen paikalle. Jos siitä tulisi suosittu, seuraisi väistämättä liikenteen lisääntymistä ja mahdollisesti tarve kalliisiin liikenneinframuutoksiin. Ne kaatuisivat yhteiskunnan syliin. Ifa Kytösaho tarttui sanaan ”hitaus”. Kaavoitus yhteensovittaa erilaisia tarpeita ja päämääränä pitää olla ympäristö, jossa voi oikeasti elää. Kiertotalouden kaikkia ulottuvuuksia emme vielä tiedä ja pitää olla liikkumavaraa, jotta esimerkiksi hulevedet pystytään hoitamaan. Jenni Pitko totesi kaupungistumisen megatrendin jatkuvan. Teollisuudessa tulee tapahtumaan energiamurros. Siinä pitää ottaa huomioon esimerkiksi sähkön siirtojohtojen maisemavaikutukset.

Kasvun ja elinvoiman käsitepariin panelistit suhtautuivat epäluuloisesti. Mistä niiden yhteydessä konkreettisesti puhutaan? Koettu hyvinvointi on olennaista ja nimenomaan kuntalaisten näkökulmasta. Liian tarkka sääntely voi rajoittaa innovaatioita. Asuntokysymys ei ratkea sekään pelkän kaavoituksen kautta. Pääkaupunkiseudulla on tällä hetkellä asuinrakentamiseen kaavavarantoa yllin kyllin. Asumisen markkinat eivät vedä, ja myös käytettyjen asuntojen kauppa on hyytynyt lainakorkojen noustua.

Rakennusjärjestyksen todettiin aina täydentäneen kaavoitusta. Vireillä olevaa rakentamislain muutosta, jolla halutaan suitsia rakennusjärjestyksen käyttöalaa, piti Ifa Kytösaho turmiollisena. Rakennusvalvonnalta ollaan muutoksella viemässä keskeistä työkalua vaikuttaa rakennetun ympäristön muotoutumiseen.

Myös kaupunkikuva puhutti ja aihe kirvoitti muutaman yleisökommentin. Lakiuudistuksen yhteisvaikutukset kaupunkikuvaan huolestuttivat. Yleisesti ottaen yhden lain korvautuminen useammalla nähtiin ongelmallisena ja voivan synnyttää erilaisia epäjatkuvuuskohtia. Anna-Leena Seppälä oli samaa mieltä yhteisvaikutusten arvioinnin vaikeuksista. Kun lakeja valmistellaan erikseen, ei niissä voi ottaa kantaa kuin kulloinkin kyseisen lain vaikutuksiin.

Alueidenkäyttölain uudistustyöryhmässä pysyvänä asiantuntijana oleva Tarja Laine teki yhteenvetoa käydystä keskustelusta. Hän ei näe uudistuksen sisältävän systeemistä muutosta. Maankäyttö- ja rakennuslain ja sitä edeltävien lakien perintö on vahva. Systeemisen muutoksen mahdollisuus, kuten vaikkapa rakennusjärjestyksen rooli, on hyvä pitää mielessä. Vuorovaikutukseen ja asukkaiden osallistamiseen oli 1990-luvulla syntynyt poliittinen tilaus, jonka juuret ajoittuvat jo 1960-luvulle. Sama koskee ympäristövaikutusten ja sosiaalisten vaikutusten arviointia osana kaavoitusta ja yksittäisiä hankkeita. Käynnissä olevassa lakiuudistuksessa on menty eteenpäin tavallaan rakentamista koskevien yksityiskohtien kautta. Muitakin tapoja olisi voinut harkita. Laki ei maailmaa pelasta, mutta olennaista on säilyttää ja parantaa asukkaan luottamusta yhteiskuntaan.

Tilaisuus keräsi Tieteiden talolle kesäisestä ajankohdasta huolimatta kymmeniä osallistujia. Alueidenkäyttölain valmistelu jatkuu tiiviinä. Anna-Leena Seppälä arvioi lausuntokierroksen ajoittuvan loppusyksyyn. Vaikuttamisen paikkoja on luvassa, ainakin muodollisesti. YSS:n ja SAFA:n kaltaisten järjestöjen on syytä harrastaa vaikuttamista epävirallisemminkin, totesi Matti Vatilo lopuksi.

LAURI JÄÄSKELÄINEN